Mikään ei pakota ihmisoikeusdopumuksiin

Ihan turhaa vedota ihmisoikeus- tai pakolaissopimuksiin. Kukin valtio voi päättää, että ei voi täyttää po. vaatimuksia. Suomi voi toimia kuten
Kreikka. Jo riittää. Emme halua Suomeen ongelmia.
Afrikassa ja lähialueilla arabimaissa ln
vähintään satoja miljoonia, jotka haluavat parempaa elintasoa.
Länsimaat eivät kestä moista liikettä. Eikä mikään valtio halua lisää Sosiaaliturvalla elätettävä.
Linkola oli oikeassa. Ei ole kyse pelkästään Syyriasta, joukossa on köyhien maiden kansalaisia, jotka vaikka väkivalloin ylittävät rajat.
Näin ei voi jatkua. Viimeksi Ruotsi sysäsi Suomeen tunkeutujat Tornioon.
Rajatarkastukset sinne heti palautettava ja maahantjnkeutujien tulo estettävä heti.
Emme tarvitse Suomeen epämääräistä sinusta. Meillä on jo omasta takaa omat hullut.
RAHAT eivät riitä kaikkien maailman
pakolaisten elättämiseen. SYNTYY KAPINA TYÖTÄTEKEVIEN KESKUDESSA.
ÄLKÄÄ OLKO HÖLMÖJÄ POLITIIKOT.
OLKAA VAROVAISIA LAUSUNNOISSANNE.
MUUTEN MENETÄTTE KANSAN TUEN.
EMME SELVIÄ JOS tavallinen duunari
menettää uskon politiikoihin olkootpa
mistä puolueesta tahansa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihan turhaa vedota ihmisoikeus- tai pakolaissopimuksiin. Kukin valtio voi päättää, että ei voi täyttää po. vaatimuksia. Suomi voi toimia kuten
Kreikka. Jo riittää. Emme halua Suomeen ongelmia.
Afrikassa ja lähialueilla arabimaissa ln
vähintään satoja miljoonia, jotka haluavat parempaa elintasoa.
Länsimaat eivät kestä moista liikettä. Eikä mikään valtio halua lisää Sosiaaliturvalla elätettävä.
Linkola oli oikeassa. Ei ole kyse pelkästään Syyriasta, joukossa on köyhien maiden kansalaisia, jotka vaikka väkivalloin ylittävät rajat.
Näin ei voi jatkua. Viimeksi Ruotsi sysäsi Suomeen tunkeutujat Tornioon.
Rajatarkastukset sinne heti palautettava ja maahantjnkeutujien tulo estettävä heti.
Emme tarvitse Suomeen epämääräistä sinusta. Meillä on jo omasta takaa omat hullut.
RAHAT eivät riitä kaikkien maailman
pakolaisten elättämiseen. SYNTYY KAPINA TYÖTÄTEKEVIEN KESKUDESSA.
ÄLKÄÄ OLKO HÖLMÖJÄ POLITIIKOT.
OLKAA VAROVAISIA LAUSUNNOISSANNE.
MUUTEN MENETÄTTE KANSAN TUEN.
EMME SELVIÄ JOS tavallinen duunari
menettää uskon politiikoihin olkootpa
mistä puolueesta tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu