ja syy siihen on, että se ei edes halua päästä eroon. Vasurien kannattajissa on paljon ääriajattelijoita - kommareita kuten Kontula.
Väkivaltainen kommunistinen ideologia siis hyväksytään, eikä siitä A-studiossa puhuta.
Väkivaltainen kommunistinen ideologia siis hyväksytään, eikä siitä A-studiossa puhuta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Heh, heh! Nythän vasta lorun keksit!
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, ettei kommunismia oikeasti ole ollut missään.
Ehkä jossain piskuisessa kyläyhteisössä ehkä, mutta siitäkään ei ole oikein varmuutta.
Varmaa on kuitenkin se, ettei Vasemmistoliitto edusta minkäänlaista kommunismia.
Nämä jäsenet eivät ole edes nähneet kommunistia.
Suomessa on mm. Suomen kommunistinen puolue.
Niin on, mutta ei sitä kommunismia missään ole ollut. Senkään puolueen jäsenet eivät edusta kommunismia. Maailmassa on ollut valtioita, joita on nimitetty kommunistisiksi. Mutta eivät ne sitä ole olleet, kunhan vain jotenkin siihen suuntaan. Kaikissa näissä maissa johtajat ovat alkaneet pelata pelejään valtansa takeeksi. Siitä ei sitten lopulta ole tullut mitään. Ei sellainen ole mitään aatteellista kommunismia, onhan vain jotain muuta.
Kannattaa lukea historiaa. Sieltä löytyy paljon mielenkiintoisia asioita, joita ei ole julkisuudessa juuri mainostettu.
Kommunismi on kommunismia.
Heh, heh! Nythän vasta lorun keksit!
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, ettei kommunismia oikeasti ole ollut missään.
Ehkä jossain piskuisessa kyläyhteisössä ehkä, mutta siitäkään ei ole oikein varmuutta.
Varmaa on kuitenkin se, ettei Vasemmistoliitto edusta minkäänlaista kommunismia.
Nämä jäsenet eivät ole edes nähneet kommunistia.
Äänestäjäjoukko odottaa 600 euroa/kk kansalaispalkkaa. Ei tavisihminen ole noin luuseri.
Vasemmistoliitto ei pääse irti kommunisteista eivätkä perussuomalaiset fasisteista.
Kaikkia poliittisia ääriliikkeitä tulisi karttaa niiden potentiaalisen vaarallisuuden takia. Ne vetävät mukaansa mieletään nyrjähtäneitä ihmisiä, jotka harvoin kokevat muita puolueita omikseen.
Ei persupuolueessa ole fasisteja, vaan yksi nuorisojärjestön edustaja sanoi olevansa, ja sitten erosi.
Ja sitäpaitsi ei PS huonontanut köyhien asemaa, se oli Siniset, joiden hallitusohjelman tosin takatukka pakkasniittykin olisi hyväksynyt. Ei vaan huolittu, niin pitää persumaisesti uhriutua ja etsiä syypäitä muualta.
Kommunistiko siinä huutelee?
No takuulla.
Mutta vas.liitossa kommareita riittää.
Ei siellä ole ensimmäistäkään kommunistia.
Skdl teki aikoinaan selvän pesäeron Skp:n. Taistolaissiipeen. Vasemmistoliitto on skdl:n jatkaja, eikä sillä ole kommunismin kanssa mitään tekemistä, ei vaikka joku yksittäinen kansanedustaja kommunistiksi tunnustautuisikin.
Vähän kuin persuissakin. Jos siellä joku julistautuu fasistiksi, ei PS :lla ole mitään tekemistä fasismin kanssa.
Anna Kontula julistautui kommunistiksi ja lähti Israeliin tuhoamaan maan omaisuutta. Vasemmistoliiton puh.joht., opetusministeri Li Andersson antoi tukensa. Annaa ei erotettu Vasemmistoliiton kansanedustajuudesta tai puolueesta.
PS:n Jalonen sanoi olevansa fasisti, muttei lähtenyt toiseen maahan tuhoamaan sen omaisuutta, hänet erotettiin tehtävästään ja PS- puolueena julistettiin fasistiseksi uhaksi. Jopa Li Andersdon tuomitsi.
Fasismin tappoluvut ovat pieniä ja antisemitismikin tuli varsinaisesti vasta liitossa Hitlerin kanssa.
Kommunismin tappoluvut olivat valtavat ja jatkavat edelleen voittokulkuaan, käyrät näyttävät ylöspäin.
Anna Kontulan ilmoittautuu kommunistiksi. Hänen antisemitismin kannatuksensa ei ole tänä vuonna syntynyt vaan on vanhaa perua eikä Vasemmistoliitto ole ottaanut antisemitismin perinteeseensä pesäeroa.
Vasemmistoliitto periytyy SKDL:sta ja SKP oli sen yhtenä , mutta määräävänä, osakkaana ja vaaleissa liitossa.
Kontula on julkisesti ilmoittanut olevansa kommari.
Hirveä haloo kun yksi spede sanoi olevansa fasisti.