Olisi kiva nähdä joskus oikeiston laskelma joka

selittäisi Kansallisarkiston luvun vuoden 1918 sotasurmista 36 943. Ihan vaan mistä eri osista tuo massiivinen luku koostuu. Heillähän on viimeisin vale se, että punaisia kuoli taisteluissa ja telotettuina yhteensä VAIN n. 13 000. Valkoisia sanotaan kuolleen n. 3 500. Selitystä vailla olevaa aukkoa jää siitä vielä n. 20 500 eli ei aivan vähän. Keitä olivat ja miten kuolivat sillä kyse on nimenomaan SOTASURMISTA, ei vanhuuden heikkouteen tai Espanjan tautiin kuolleista.

Nyt sitten alamme odottelemaan oikeistopoikien viisaita laskelmia.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Lykkäät taas valeita.

Kansallisarkiston tilastoa ei ole kukaan kiistänyt.
Esitetyt luvut voivat vaihdella lähteestä ( ja kertojankin muistista) riippuen.

Punikkien kokonaistappiot olivat noin 27 000, joista teloitettuja noin 7 370 ja vankileireillä kuolleita 11 657. Loput kaatuneita ja kadonneita.

Todettakoon taas kerran punikkien kiusaksi,että kapinallisten pääosa noin 61 000 armahdettiin vielä 1918 ja loput sitten ajan mittaan.
Mm. valtionhoitaja Mannerheim armahti 2 000 punavankia.

Äänestä
  • Eihän sota-ajan kuolemista ole kukaan kiistänyt! Tarkkispoika vaan tuppaa väittämään, että poskettomia lukuja olisi TAPETTU. TAPETTUJA ON TUO 12-13.000 henkeä. Kun kuolee Espanjan tautiin niin ei henkilöä silloin ole ’tapettu’! Rajan yli pakeni tuhansia ja katosi sinne!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sota-ajan kuolemista ole kukaan kiistänyt! Tarkkispoika vaan tuppaa väittämään, että poskettomia lukuja olisi TAPETTU. TAPETTUJA ON TUO 12-13.000 henkeä. Kun kuolee Espanjan tautiin niin ei henkilöä silloin ole ’tapettu’! Rajan yli pakeni tuhansia ja katosi sinne!

    Valehtelet taas ! Espanjan tautiin kuoli väkeä kaikkialla eikä niitä ole laskettu mukaan sotasurmiin. Ainoastaan kuolemanleireillä kuolleet lasketaan kuten kuuluukin, heidäthän järjestettiin tarkoituksella taudin uhreiksi kuolemaan. Ovat siis murhia !

    Äänestä

  • ,,,,kapinallisten pääosa noin 61 000 armahdettiin ,,,,

    Noita tuskin on surmansa saaneiden lukuun laskettukaan vaikka voihan se sinun matematiikallasi ollakin luvussa mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ,,,,kapinallisten pääosa noin 61 000 armahdettiin ,,,,

    Noita tuskin on surmansa saaneiden lukuun laskettukaan vaikka voihan se sinun matematiikallasi ollakin luvussa mukana.

    Hyvä esimerkki stallarien valehtelun avuttomuudesta,kun poikittaisella totuudella on isketty jauhot suuhun.

    Äänestä

  • 2.Ei ole mitään "oikeiston" laatimaa erillistä selvitystä, vaan tutkimustulos.

    Todellakaan ei ole palstan natsipojilla selvitystä heidän roskalukujensa ja oikeiden lukujen suureen erotukseen, n. 20 500. Jos alkaa vääntämään lukuja jostain 13 000:sta pitäisi olla jokin selitys missä ja miten loput vainajat tulivat.

    Mutta raivo on hillitön mutta toisaalta ihan ymmärrettävä kun jää valeista kiinni eikä enää edes hätävaletta kykene enää keksimään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelet taas ! Espanjan tautiin kuoli väkeä kaikkialla eikä niitä ole laskettu mukaan sotasurmiin. Ainoastaan kuolemanleireillä kuolleet lasketaan kuten kuuluukin, heidäthän järjestettiin tarkoituksella taudin uhreiksi kuolemaan. Ovat siis murhia !

    "Ainoastaan kuolemanleireillä kuolleet lasketaan kuten kuuluukin, heidäthän järjestettiin tarkoituksella taudin uhreiksi kuolemaan. Ovat siis murhia !"

    EIvät ole nekään! Kyseessä oli vankileiri ja sana 'kuolemanleiri' on täysin oma keksintösi!

    Äänestä

  • "Aukko n. 20 500 surmaa on siis edelleen auki ja sinun tiedoillasi ja taidoillasi jääkin. "

    Surma on eri asia kuin kuolema. Tuona aikana kuoli paljon väkeä ilman surmaamista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2.Ei ole mitään "oikeiston" laatimaa erillistä selvitystä, vaan tutkimustulos.

    Todellakaan ei ole palstan natsipojilla selvitystä heidän roskalukujensa ja oikeiden lukujen suureen erotukseen, n. 20 500. Jos alkaa vääntämään lukuja jostain 13 000:sta pitäisi olla jokin selitys missä ja miten loput vainajat tulivat.

    Mutta raivo on hillitön mutta toisaalta ihan ymmärrettävä kun jää valeista kiinni eikä enää edes hätävaletta kykene enää keksimään.

    Todellakaan ei ole palstan komupojilla selvitystä heidän roskalukujensa ja oikeiden lukujen suureen erotukseen, n. 20 500. Kun heille kertoo oikean luvun n 13 000 niin heillä pitäisi olla jokin selitys missä ja miten loput vainajat tulivat.

    Mutta Tarkkispojan raivo on hillitön mutta toisaalta ihan ymmärrettävä kun jää valeista kiinni eikä enää edes hätävaletta kykene enää keksimään.

    ------Kun heille kertoo oikean luvun n 13 000 -----

    Oikea tuo luku on vain harhaisille lahtarien jälkeläisille. Jos punaisia kuoli 13 000 ja kokonaisluku on runsas 39 000 niin valkoisiako kuoli runsas 26 000 ?

    Olet sinä huono vitsi.

    Äänestä

Laittakaa palsta täyteen fantasia-kopu/paskaa ja stallarijaarituksia.

Äänestä
  • Älä aloita, kun et kestä vastauksia!

    Äänestä

Kova avaus ja nyt on oikeistoräkänokilla vitsit vähissä.

Äänestä
  • Punikit ovat aukotta todistaneet,etteivät ymmärrä yksinkertaistakaan tilastoa.

    Kukaan ei ole väittänyt, että leirikuolemat olisivat samalla punikkien kokonaistappiot.

    Punikit näköjään luulevat tappioita kärsityn vain punaisella puolella.

    Äänestä

  • Ei ole vaan hilpeänä seuraamme kuinka räkänokka Tarkkispojan pannu kuumenee ja savu nousee:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punikit ovat aukotta todistaneet,etteivät ymmärrä yksinkertaistakaan tilastoa.

    Kukaan ei ole väittänyt, että leirikuolemat olisivat samalla punikkien kokonaistappiot.

    Punikit näköjään luulevat tappioita kärsityn vain punaisella puolella.

    Näyttää olevan vaikeeta ja jopa suorastaan ylivoimaista selittää ne puuttuvat runsas 20000. Ei uskalla tuokaan hanu edes yrittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttää olevan vaikeeta ja jopa suorastaan ylivoimaista selittää ne puuttuvat runsas 20000. Ei uskalla tuokaan hanu edes yrittää.

    Johan sulle on muutamaan kertaan selitetty! Mitään sulla ei jää mieleen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan sulle on muutamaan kertaan selitetty! Mitään sulla ei jää mieleen?

    Ei ole sinullekaan näämmä helppoa selittää miten ja miksi kuolivat nämä 20500 ihmistä yhdessä vuodessa.

    Äänestä

Nykyisin on tapana että sotasurmiin liitetään mukaan myös banaaninkuoreen liukastuneet ja näin itsensä hengiltä teloneetkin. Näet punakapina on äärivasemmistolle "jihad" eli pyhä sota. Äärivasemmistolaisessa itseymmärryksessä vuosi 1918 halutaan vain nähdä tapahtumana jossa valkoiset murhasivat punaisia. Siitä he eivät puhu mitään että punaiset lähtivät rikolliselle kapinantielle maan laillista hallintoa vastaan. Kyse oli viime kädessä kapina demokratiaa ja demokraattisia instituutioita vastaan. Eivätkö he edes tunne häpeää?

///Penna Tervo

Äänestä

Nooh isänniltä karkasi mopo käsistä. Lapualaisethan ne niitä suurimpia tappajia olivat.

Äänestä

Laurilan kaatumisen seurauksena lapualaiset tappoivat nykyisen Pirkanmaan alueella ainakin 600 punaista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

selittäisi Kansallisarkiston luvun vuoden 1918 sotasurmista 36 943. Ihan vaan mistä eri osista tuo massiivinen luku koostuu. Heillähän on viimeisin vale se, että punaisia kuoli taisteluissa ja telotettuina yhteensä VAIN n. 13 000. Valkoisia sanotaan kuolleen n. 3 500. Selitystä vailla olevaa aukkoa jää siitä vielä n. 20 500 eli ei aivan vähän. Keitä olivat ja miten kuolivat sillä kyse on nimenomaan SOTASURMISTA, ei vanhuuden heikkouteen tai Espanjan tautiin kuolleista.

Nyt sitten alamme odottelemaan oikeistopoikien viisaita laskelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu