Suomen media leipoo Bidenistä presidenttiä

Suomi puuttu yHdysvaltain sisäisiin asioihin. Hankkivat meille vielä kauppasaarron.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Yhdysvallat sotii jo Eurooppaa ja Suomea vastaan siinä samalla.

Äänestä
  • Metalliteollisuutemme kärsii jenkkien sanktioista.

    Äänestä

No Venäjä sekaantui ja edesauttoi nykyisen presidentin valinnan. Tulos ei ole mairitteleva, ei todellakaan.
Jospa Suomi onnistuisi paremmin.

Onhan vanha toteamus edelleen validi eli USAn presidentti on maailman vaikutusvaltaisin henkilö ja siten liian tärkeä, jotta valinta voitaisiin jättää vain yhdysvaltalaisille.

😎👌

Äänestä
  • Venäläisten USAn presidentin valinnan näyttö jäi vain Hillaryn puheiden tasolle ja oikeus vapautti Venäjän syytteistä.
    Suomen media ei voi vaikuttaa demokraattien presidenttiehdokkaan valintaan hitustakaan vaan Hillary kavereineen leipoo Bidenistä presidentin ohittaen Sandersin ovelilla tempuillaan

    Äänestä

  • Jenkkiäänestäjät valitsi presidenttinsä, miten Venäjä olisi voinut vaikuttaa ruostevyöhykkeen punaniskoihin.

    Kunhan he ensin korjaisivat vaalijärjestelmänsä sellaiseksi, että eniten kannatusta saanut tulisi presidentiksi, nii ei tarvitsisi äksyillä muille huonosta demokratiastaan.

    Äänestä

Ei Suomen media varsinaisesti puutu Yhdysvaltain asioihin, toimittajat vaan esittelevät omia mielipiteitään, se on hybridivaikuttamista.
Puolueetonta tiedonvälitystä ei Suomen valtamediasta löydy.

Äänestä
  • Mielipidemuokkaus on alettava alusmaista saakka.

    Äänestä

  • Suomen lehtien mielipiteet USA:n ehdokkaista ei vaikuta sitä eikä tätä!

    Venäjän Tiltuja lapsettaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen lehtien mielipiteet USA:n ehdokkaista ei vaikuta sitä eikä tätä!

    Venäjän Tiltuja lapsettaa!

    Onhan tuo ainakin sinuun vaikuttanut ihan onnistuneesti;)

    Äänestä

Harmillista, jos jää kiikkiin jostain Ukrainakähminnästä sitten kun hänen pitäisi toimia presidenttinä.

Äänestä

Jos Sandelssia ei olisi kampitettu neljä vuotta sitten, voisi tilanne olla nyt toisenlainen demokraateille.

Neljän vuoden ajan patoutunut kauna saa keskeisen kannattajkunnan käymään kuumana ja siinä voi tulle hallitsemattomia reagointeja, jotka trumpilaiset ovat valmiita käyttämään omaksi edukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi puuttu yHdysvaltain sisäisiin asioihin. Hankkivat meille vielä kauppasaarron.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu