Euroopan valtiot on perustettu alistamalla arjalaiset ja germaaniset heimot kuten gallit, gootit, vanait ym. muun, kehittymättömämmän populaation valtaan roomalaiskatolisen kirkon suosiollisella avustuksella. Suomeen tunkivat Ruotsin sotien jälkeen geneettisessä pullonkaulailmiössä vielä tsaarin armeijan mongoloidit raiskaamaan ja rypemään jättäen kehitysmaalaisia N1c- linjojaan taannuttamaan Suomea.
Euroopan maissa on edelleenkin 10-20% arjalaisheimojen jälkeläisiä, joiden täytyy sietää muiden kansojen valtaa ja matuinvaasiota. Nämä edellämainitut heimot kuitenkin loivat sivistyksen, metallikulttuurit, toivat suomen kielen pronssikauden soturiluokkana, perustivat skandinaaviset kuningaskunnat niin Suomeen, Ruotsiin kuin Norjaankin. Noina aikoina ei tietysti ollut vielä Ruotsia tai Norjaa tai Suomea, mutta Suomi nimenä juontaa sumerin som- sanasta, mikä tarkoitti maata. Sumeri puolestaan on monen kielitutkijan mukaan finnougrilainen kieli.
Euroopan maissa on edelleenkin 10-20% arjalaisheimojen jälkeläisiä, joiden täytyy sietää muiden kansojen valtaa ja matuinvaasiota. Nämä edellämainitut heimot kuitenkin loivat sivistyksen, metallikulttuurit, toivat suomen kielen pronssikauden soturiluokkana, perustivat skandinaaviset kuningaskunnat niin Suomeen, Ruotsiin kuin Norjaankin. Noina aikoina ei tietysti ollut vielä Ruotsia tai Norjaa tai Suomea, mutta Suomi nimenä juontaa sumerin som- sanasta, mikä tarkoitti maata. Sumeri puolestaan on monen kielitutkijan mukaan finnougrilainen kieli.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hölynpölyä!
Euroopan kansallisten valtioiden alkiot syntyivät jo eräiden heimojen kyetessä alistamaan naapureita valtaansa Rooman vallan hajotessa.
Pohjois-Euroopan valtiot syntyivät pakanakuninkaiden mm.Tanskassa ja Norjassa kääntyessä kristinuskoon ja saadessa sen koossapitäväksi voimaksi.
Avauksen toinen osa on vielä alkuosaa pahempaa pötyä.
"Pohjois-Euroopan valtiot syntyivät pakanakuninkaiden mm.Tanskassa ja Norjassa kääntyessä kristinuskoon ja saadessa sen koossapitäväksi voimaksi."
Kyse on kuitenkin siitä, että Ruotsin hallitsijat olivat muita kuin arjalaisia katolisena aikana ja Tanskassa ainakin 1500-luvulta ellei aiemmin kuninkaat ovat poikkeuksetta olleet indoeurooppalaisia R1b-linjaisia, ei siis "pakanallisten" aryanheimojen R1a-linjaa, jolla oli omat kuningaskuntansa Skandinaviassa ja Suomessa ennen katolisen kirkon valtakautta.
N1c- linjaiset mongoloidit puolestaan olivat täysin olemattomia Suomessa vielä rautakaudella Itä-Suomessakin. Isolaatit siperiankalmukinsiitokset eivät millään kykene ymmärtämään, että tutkimustulokset ovat osoittaneet sen kerta toisensa jälkeen.
Lisäksi nykyään tiedetään Suomen asutushistoria jo jääkauden jälkeiseltä ajalta. Väki tuli Euroopasta tai idästä EHG- R1a- kulttuureista.
Osoita mongoloidi yksikin tutkimustulos, mikä kertoo toista.
Osoita itse.
N1c:n levinneisyys liittyy selvästi uralilaisiin kieliin, ei slaavilaisiin eikä muihinkaan R1a-hömelöiden toikkarointeihin. Sinäkin juuri kirjoitit viestisi uralilaisella kielellä, olitpa sitten mistä tahansa tuodun orjan jälkeläinen.
Se on niin, että ne yleistyy, joilla flaksi käy. Varsinkin etelän naisten mielestä sumeat sumerilaiset ja muut R1a:t nyt vaan ovat etovamman näköisiä verrattuna oikein ehtaan N1c-hiihtomongoliin, joka tuskin ehtii ottaa suksia jalasta, kun jo suku jatkuu. Saat ihan vapaasti olla siitä kateellinen, me Oulan kanssa nauretaan sille ja sulle, sillä suomalaiset ovat tienneet tämän aina:
https://www.youtube.com/watch?v=D62d20lNCE4
Ja noin vähän vakavammalla naamalla todettuna: geneettisten ryhmien lukumääräsuhteet ovat voineet muuttua ilmastonmuutosten myötä. Ilmaston viileneminen on saattanut vallata maanviljelijöiden aluetta takaisin metsästäjille ja köyhtyvät maantonkijat ovat saattaneet innollakin antaa tyttäriään rikastuville turkiksen nylkijöille. Jos noin yleensäkin koko pallolla tai ainakin hiukan isommalla osalla siitä lämpötilat ovat laskeneet,on turkiksilla ollut vientikysyntääkin.
Ai, olet se fanaattinen jurttaryssäläinen hiihtelijä, joka mainosti toisaalla ollleensa suurinpiirtein silkkitien hallitsija. Palataan asiaan.
Arjalainen ei ole mikään rotu. Arjalainen on kieliteteessä käytetty käsite. Ruotsin ja Tanskan kuninkaat olivat kristinuskoon kääntyneiden germaanisten pakanoiden jälkeläisiä. Mainitsemallasi isänlinjalla ei ole mitään tekemistä mongoolien kanssa. Mongoloidismia näyttää esiintyvän ainoastaan sinulla typeristä jutuistasi päätellen.
Sinä olet kyllä sekaisin kuin seinäkello. Sumerialaisia lähimpänä nykyisistä kansoista ovat assyrialaiset. Assyrialaisten yleisin isälinja on R1b.
En epäile, ettei palattaisi. Sen verran fanaattinen olet, ja minä taas pidän ehdottomasti kiinni tosiasioista.
Sillä aikaa voit aikasi kuluksi katsella tuosta serkkupojasta tehtyä elokuvaa:
https://www.youtube.com/watch?v=nHaYiA6u3Co&t=12s
"Euroopan valtiot on perustettu alistamalla arjalaiset ja germaaniset heimot kuten gallit, gootit, vanait ym. muun, kehittymättömämmän populaation valtaan roomalaiskatolisen kirkon suosiollisella avustuksella."
Voinet luetella nämä heimot ja kertoa, ketkä heitä nyt hallitsevat ja kuinka katollinen kirkko auttoi vallan saamisessa.
Odotan innolla näitä muutamia tarkennuksia.
Mitään järkevää vastausta ei sekopäältä voi odottaa.
Toivon, että vastaa. Olisi mielenkiintoista kuulla perusteluita noille väitteille. Kyseessä voi tietenkin olla pelkkä hieman natsi- ja rotuhenkiseksi muotoiltu trollaus, jolla on tarkoitus vain ärsyttää, mutta siinäkin tapauksessa perusteluissa voi aina olla jotakin kiinnostavaa.
Outoa sekavaa jorinaa jälleen keneltäpä muultakaan kuin palstan vakituiselta mielipuolelta. Kuka kehittymätön populaatio alisti germaani? Aloitetaan vaikka siitä.