Ohisalo vaarallinen suomen maineelle

Ohisalo on huolestunut suomen maineesta, kun irkallaista lastenraiskaajaa palautetaan kotimaahansa.

Sisäministeri ei vastaa kysymyksiin vaan luettelee EU papereista pykäliä.

Koko suomen kansa on kreikqn puolella ja kehiyusmaa muslimien ottamista vastaan. Tuo ämmä taistelee tuulimyllyjä vastaan.
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Maineesta kenen silmissä? Mariin istuu jossain yk:n naisten kokouksessa vaikka euroopassa on kriisi, ehkä sotakin kohta alkamassa. Kyttääkö tämä akka itselleen jotain yk virkaa kun suomessa alkaa meno kuumeta eikä kyvyt riitä.

Äänestä

Minä olen vihainen sen vuoksi ettei niitä elukoita karkoteta. On tämä niin oikeudenmukainen maa.

Äänestä

Ohisalo vs kansa- Ohisalo häviää.

Äänestä

mitäs sitä kalliisti palauttamaan, voihan sen ii.rakin suomessakin jojoon nakata.

Äänestä

Hallitus on hajoamispisteessä ja ennen sitä Ohisalolla on kiire saada Suomeen mahdollisimman paljon pakolaisia ja etenkin ankkurilapsia.

Nistä ei sitten tänne tultuaan pääse eroon millään ja sehän on tarkoitus, että Halla-ahon hallituksen koko aika menee toivottoman tilanteen korjailuun.

Vihreät pitävät Suomea taistelukenttänään perussuomalaisia vastaan eivätkä välitä miten suurta vahinkoa kansalle ja kansalaisille aiheutetaan. Haitat pyritään maksimoimasn kun tietävät että Halla-aho joutuu niitä hoitamaan.

Äänestä

Nyt on nähty keiden etuja hallituksemme ajaa...

Äänestä
  • todella ahdistaa , en jaksaisi elää . kohta ei ole varaa käydä edes kaupassa kun autoilu tehdään mahdottomaksi , korona , ihmisten tuonti tänne jne . Huonoin ministeri ikinä ja tuntuu ettei oman maan kansalaisena ole mitään arvoa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    todella ahdistaa , en jaksaisi elää . kohta ei ole varaa käydä edes kaupassa kun autoilu tehdään mahdottomaksi , korona , ihmisten tuonti tänne jne . Huonoin ministeri ikinä ja tuntuu ettei oman maan kansalaisena ole mitään arvoa .

    Bensan hinta pysynyt samana jo 10 vuotta! Toisin on muiden hintojen.

    Autoilu ja varsinkin polttomoottorit tulee häviämään jo sinun elinaikanasi. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja keskustoihin asumaan kiihtyvällä tahdilla.

    Yksin Uudellemaalle 220 000 lisää seuraavan 18 vuoden aikana. Tampere, Turku, Oulu ja kaikkiin kaupunkeihin koko ajan marssii lisää ihmisiä

    No, mitä se merkitsee? Vanhat jää asumaan maaseudulle ja kuolevat pois.

    Ihmisen liikkuminen muuttuu. Nuoret ei aja ajokorttia, Helsingissä alle puolet.

    Päättäjät reagoivat tähän jo nyt hyvissä ajoin. Ei sinun vuoksesi.

    Ilman mitään ilmastonmuutosta tämä tulee tapahtumaan jokatapauksessa. Kun johtajat ajoivat autoa 1960-luvulla, ajoi autoa renki ja johtaja siirtyi 1970-luvulla takapenkille, koska teki töitä. Nyt johtajilla ei aikaa auton kyydissä olemiseen.

    Tämä sama tapahtuu nyt ihan tavalliselle ihmiselle. Ihmiset ovat mieluummin netissä kuin auton ratissa tuijottamassa tylsää moottoritietä.

    Muutos on käynnissä kovaa vauhtia.

    Tulette sen näkemään.

    Äänestä

Suomessahan se menee niin että rikollinen on uhri. Rikollisella on parempi oikeusturva kuin uhrilla joka jää melkein aina yksin.

Äänestä

Miten tää on menny tälläiseksi, että ulkomaan elävistä, vaan huolta kannetaan?

Äänestä
  • Merkillistä tosiaan.
    Kreikan rajalle ammuttu yksi (1) laiton rajan ylittäjä ammuttu. Lööpit huutaa, kuinka tilanne karsea.
    Eipäs herättänyt huolta maailmalla, kun suomalaistyttö polttomurhattiin tai Turun tapaus.

    Äänestä

  • Siksi kun tämä kansa ei osaa äänestää oikein vaan käy laittamassa puumerkin keskustan sdp tai vihreä lappuun. Sitten tullaan vollaamaan palstoille vaikka peilistä näkyisi se syyllinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi kun tämä kansa ei osaa äänestää oikein vaan käy laittamassa puumerkin keskustan sdp tai vihreä lappuun. Sitten tullaan vollaamaan palstoille vaikka peilistä näkyisi se syyllinen.

    En mä ainakaan oo äänestänyt koskaan noita puolueita jotka nyt istuvat hallituksessa. Ja osain kyllä pitää turpaani kiinni jos olisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En mä ainakaan oo äänestänyt koskaan noita puolueita jotka nyt istuvat hallituksessa. Ja osain kyllä pitää turpaani kiinni jos olisin.

    Onneksi sinulle mutta niin se monilla on. Tunnen demari äänestäjän (ent kunnallispoliitikko) joka pelkää polttoaineiden hintojen nousua. Ei ole sanonut äänestäneensä heitä mutta on tehnyt niin vuosikymmeniä ja takuulla äänesti nytkin. Moittii hallitusta aina kun tapaan hänet. Pitää kohta vihjata keitä mahdoit äänestää?

    Äänestä

No joo, siinä sitä onkin miettimistä?

Äänestä

Miten sisäministeriksi voidaan nimittää Suomen ja suomalaisten vihaaja?

Äänestä

Silloin ei ole huolta ilmastonmuutoksesta kun noita tänne raahataan kuluttamaan niitä luonnonvaroja tänne Eurooppaan.

Äänestä
  • Hys, hys, nyt suu, hieman soukemmalle!

    Äänestä

  • Pahin ilmastovaara on suomalainen yksityisautoilija , jonka kaupassa käynti tehdään kohta mahdottomaksi . Loppuu kohta olemassa olo . Minä tunnun olevan turhake jolla ei ole oikeutta olla täällä . Todella ahdistunut olo ja pelko miksi tämä maa on mennyt .

    Äänestä

Ohisalo pitäisi karkoittaa naurusaarille.

Äänestä

Jopa Thaimaan johto on sanonut risteilijälle joka ei päässyt satamaan, että menkää Suomeen se ottaa vastaan kaikki. Asiasta uutisoitu Espanjan televisossa tästä Suomen maineesta.

Äänestä
  • ja vapaa liikkuminen , ei rajoituksia . vapaasti esim. vanhaikoti vierailut piristävät asukkaita enemmän jotta vierailujen kielto olisi haitallisempi kai kun sairaus , kaikkea sitä kuulee . itse välttäisi jos olisin ollut tartunta pesäkkeessä ja pysyisin kotona sairastuttamasta sivullia

    Äänestä

  • Eikös tänne rikollisten eldoradoon paennut jotain etelä amerikkalaisiakin. Hallitus on tosiaan tehnyt hartiavoimin töitä saadakseen tällaisen maineen suomelle rikollisten hyysääjinä.

    Äänestä

Jos pitäisi miettiä ulkoavaruudesta tulleita solutautujia niin nro 1 olisi selvä.

Kertokaa minulle 1 Ohisalon ajama asia joka on hyväksi Suomelle.

Äänestä
  • Se että toimii niin kansan vastaisesti että on hyvät mahikset saada uusi hallitus. Muuta ei tule mieleen. Eipä nuo muut ole paljoa parempia. Kaikki yksiä suomalaisten elämän kurjistajia että saavat kunnianhimoonsa tyydytystä. Odottavat kehuja eu johtajilta kieli pitkällä reippaasta toiminnasta kuin juuri tassua antamaan oppinut koiranpentu.

    Äänestä

ei pelkästään maineelle ?

Äänestä

Ainakin Ohisalo on johdonmukainen.

Ajaa johdonmukaisesti suomen tuhoa.

Äänestä

Meillähän on jo asiantuntija, meidän asioista jälkiviisaissa. Kysykää siltä, miten meidän pitää toimia, tässä maahanmuutto asiassa, että hyvä tulee?

Äänestä

Tulispa Ohisalon femiininen mies joskus kadulla vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ohisalo on huolestunut suomen maineesta, kun irkallaista lastenraiskaajaa palautetaan kotimaahansa.

Sisäministeri ei vastaa kysymyksiin vaan luettelee EU papereista pykäliä.

Koko suomen kansa on kreikqn puolella ja kehiyusmaa muslimien ottamista vastaan. Tuo ämmä taistelee tuulimyllyjä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu