Oletko tasa-arvoisen avioliiton puolella?

Anonyymi

Miehen ja naisen välinen avioliitto juontaa juurensa niin kauaksi historiaan, että sen tarkkaa alkuperää ei enää tunneta. Kaikkien maiden lainsäädäntö hyväksyy sellaisen avioliiton, kunhan se on yhteiskunnan lakien ja asetusten tai kansan perinteisen tavan mukaan solmittu. Jopa ns. Common Law Marriage USA:ssa perustuu yhteisön yleisesti hyväksymään käsitykseen siitä, mikä on avioliitto ja mikä ei ole sitä, vaikka nykyiset avoliitot ovatkin hämmentäneet asiaa.

Hyväksyt ehkä ns. tasa-arvoisen avioliiton samaa sukupuolta olevien kesken ja tämä koskee myös sellaisia pareja, joista toinen tai molemmat ovat "korjanneet" oman sukupuolensa päinvastaiseksi kuin mitä se oli syntyessä. Se koskee myös avioliittoja, joissa toinen tai molemmat osapuolet ovat omasta mielestään sukupuoleltaan jotakin muuta kuin mies tai nainen. Mutta oletko aivan varma siitä, että tuo riittää tasa-arvon puolustamiseen, kun oikeutta avioliittoon vaaditaan kaikille ihmisille seksuaaliseen suuntaukseen tai sukupuoleen katsomatta?

Olet erehtynyt, jos luulet, että tuo riittää. Maailmassa elää nykyään suuri määrä ihmisiä, jotka tahtovat elää sellaisessa avioliitossa, jonka esivalta (laki ja asetukset) kieltää ja jota ns. suvaitsevaiset tasa-arvon puolustajat eivät hyväksy. Silti ne avioliiton muodot on hyväksytty menneinä aikoina eri kansoissa ja kulttuureissa laillisiksi. Oletko varma, että nykyinen länsimainen lainsäädäntö on oikeudenmukainen, kun määritellään sitä, millainen avioliitto on tasa-arvoinen ja milloin syrjitään ihmisiä, jotka tahtoisivat solmia avioliiton keskenään, mutta laki ja asetukset eivät sitä salli?

Joissakin kulttuureissa ja kansoissa on hyväksytty ja hyväksytään edelleen moniavioisuus. Yleistä on se, että miehellä voi olla monta vaimoa, mutta on tunnettua kansa, jossa naisella voi olla monta aviomiestä. Millä perusteella kiellät moniavioisuuden, mutta hyväksyt homoseksuaaliset liitot? Eikö sinun pitäisi tasa-arvon vuoksi hyväksyä myös moniavioiset liitot?

Nykyään ja lähihistoriassa on tunnettua ryhmässä elävät ihmiset, jotka harrastavat seksiä keskenään. Monet miehet ja naiset elävät yhdessä ja harrastavat seksiä keskenään. Sen seurauksena syntyy lapsia. Jos nämä henkilöt tahtoisivat mennä naimisiin keskenään, niin millä perusteella kieltäisit heiltä sen "oikeuden"? Oletko varma, että toimit oikein etkä riko tasa-arvoa heidän kohdallaan?

Ennen muinoin Egyptissä oli tapana, että farao meni naimisiin oman sisarensa kanssa. Aabrahamin vaimo oli hänen sisarpuolensa. Rooman keisarit menivät joskus naimisiin oman sisarensa tai sisarpuolensa kanssa. Sisarusten välinen avioliitto oli hyväksyttyä. Miksi se on kiellettyä nykyään? Eikö tämä riko tasa-arvoa?

Suomen laki ja asetukset kieltävät jopa serkusten avioliiton: siihen tarvitaan erikoislupa. Ennen vanhaan joissakin kansoissa ja uskonnoissa oli kiellettyä naida oma sisarpuoli tai äitipuoli, mutta nykyään se lienee sallittua monien maiden lainsäädännössä. Jos se olisi kiellettyä, niin miksi? Eikö se riko tasa-arvoa vastaan samoin kuin kieltää esimerkiksi serkusten välinen avioliitto?

Se ikä, jolloin nainen saa mennä naimisiin, on vaihdellut historian saatossa eri kansojen ja valtioiden sisällä. Raamatun aikoina oli tavallista, että sukukypsä 13-vuotias tyttö sai mennä naimisiin. Muslimit hyväksyvät sen, että 9-vuotias tyttö voi yhtyä aviomieheensä, koska profeetta Muhammed yhtyi vaimoonsa Aishaan tämän ollessa 9-vuotta vanha. Parisataa vuotta sitten naisen piti olla 24 tai 21 vuotta vanha, jotta hänen oli lupa mennä naimisiin. Sittemmin ikä on alennettu 18-vuoteen ja sitäkin nuoremmat voivat mennä naimisiin erikoisluvalla.

Eikö ole tasa-arvon vastaista kieltää sukukypsiä naisia ja miehiä menemästä naimisiin? Ennen vanhaan niin oli lupa tehdä ja niin myös tehtiin. Mikä tekee nykyisestä lainsäädännöstä paremman kuin mitä oli aiemmin? Eikö nykyinen lainsäädäntö pikemmin riko tasa-arvoa sen sijaan, että olisi sen puolesta? Entä sinä? Mitä mieltä sinä olet ja oletko varma siitä, että kannatat kaikissa tapauksissa tasa-arvoista avioliittoa ja sen myöntävää lakia?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sori en jaksanu lukee. Asiahan ei i varsinaisesti sinulle kuulu.

      • Anonyymi

        Jaksoit kuitenkin vastata. Keskustella et siis tahdo.


    • " Eikö nykyinen lainsäädäntö pikemmin riko tasa-arvoa sen sijaan, että olisi sen puolesta? Entä sinä? Mitä mieltä sinä olet ja oletko varma siitä, että kannatat kaikissa tapauksissa tasa-arvoista avioliittoa ja sen myöntävää lakia?"

      Koko kysymys tasa-arvosta ei mitenkään sovi avioliittoon. Avioliitto on se mikä se on. Se ei voi olla itsensä kanssa tasa-arvoinen tai eriarvoinen.

      Aivan samoin kuin jos piirrämme paperille kolmion ja esittäisimme kysymyksen, onko kyseinen kolmio tasa-arvoinen vai eriarvoinen? Syrjiikö se ympyrää, koska ympyrässä ei ole yhtään kulmaa? Vai syrjiikö neliö kolmiota, koska siinä on yksi kulma enemmän kuin kolmiossa?

      Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, eikä mikään muu ihmissuhde. Se on samanlainen totuus kuin se, että kolmiossa on kolme kulmaa, neliössä neljä kulmaa tai ympyrässä ei yhtään kulmaa. Ei näitä tosiasioita voidaa muuttaa lainsäädännöllä. Ei voida säätää lakia, että kolmiossa olisi neljä kulmaa, jotta kolmio ja neliö olisivat tasa-arvoisia.

      • Haluaisin vielä jatkaa edelliseen.
        Jos avioliiton sisältöä muutetaan jälkikäteen esim. lainsäädännöllä, niin silloin syyllistytään väärennökseen. Kyse ei silloin ole enää avioliitosta, vaan jostain muusta ihmissuhteesta. Aivan samoin kuin jos säädetään laki, että kolmiossa pitää olla neljä kulmaa, niin silloin kyse ei enää ole kolmista, vaan kokonaan eri kuviosta.

        Samoin jos Väinö Linnan kirjoittaman kirja "Tuntematon sotilas" sisältöä muutetaan jälkikäteen ilman tekijän lupaa, oleellisesti toiseksi, niin emme silloin enää saa kutsua kirjaa nimellä "Tuntematon sotilas", vaan kirjalle pitää antaa kokonaan uusi nimi. Muuten syyllistytään räikeään väärennökseen, joka on vakava rikos.

        Sama koskee avioliittoa. Sen sisältöä ei voida jälkikäteen muuttaa millään lainsäädännöllä ilman tekijän (Jumala), lupaa sellaiseks, että se ei enää olekaan miehen ja naisen välinen, koko elämän kestävä liitto. Aito ja oikea avioliitto on aina se, mikä se on ollut alunperin. Jälkeenpäin tehdyt muutokset siihen, tekevät siitä epäaidon väärennöksen

        Kun on käyty keskustelua ns. tasa-arvoisesta avioliitosta tai sukupuolineutraalista avioliitosta, on kokonaan unohdettu, että todellinen kysymys on se, mikä on avioliitto, eikä se, ketkä saavat mennä avioliittoon ja ketkä eivät.

        Homoseksuaaleillakin on aina ollut samat oikeudet mennä avioliittoon vastakkaisen sukupuolen kanssa kuin heteroillakin, joten heidän oikeuksiaan ei ole mitenkään syrjitty miehen ja naisen välisessä avioliitossa.


      • Anonyymi

        Olet sikäli oikeassa, että avioliitossa ei ole kyse tasa-arvosta vaan siitä, mikä avioliitto on ollut historiallisena instituutiona ja mitä se on nykyään.

        Koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa ei ole solmittu avioliittoa samaa sukupuolta olevien välillä, joten perinteinen avioliittokäsitys on nyt muutettu ja mitä "luonnolliseen" järjestykseen tulee, on se "luonnon" vastainen, sillä alunperin avioliiton tarkoitus on ollut suojella perhettä ja toimia molempaa sukupuolta olevien puolisoiden parhaaksi, niin että se mahdollistaa myös lasten syntymisen ja terveen kasvatuksen...

        avioliitto on ollut aiemmin myös osoitus terveestä ja hyväksytytäst tavasta harjoittaa seksiä, mutta nykyään sillä ei ole enää samaa merkitystä kuin mikä sillä aiemmin on ollut yhteiskunnassa eri kansojen keskuudessa.


    • Anonyymi

      Avioliitto on yhden aikuisen miehen ja yhden aikuisen naisen välinen liitto, joka on oikeus solmia täysi-ikäisenä, jos löytyy joku, jonka kanssa mennä naimisiin. En suosittele sitä kuitenkaan alle 20-v. Mielestäni 18-v. on liian nuori avioliittoon. On hyvä käydä koulut ja armeijat ennen avioliittoon astumista.

    • "Miehen ja naisen välinen avioliitto juontaa juurensa niin kauaksi historiaan, että sen tarkkaa alkuperää ei enää tunneta."

      Tähän haluaisin kommentoida, että kyllä avioliiton juuret löydetään.
      Avioliiton juuret ovat Raamatun luomiskertomuksessa, missä kerrotaan kuinka Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa....." (1.Moos.1:28)

      Hän sanoi myös: "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi." (1.Moos.2:24)

      Näiden Jumalan sanojen perusteella jo tiedämme, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, jonka tarkoituksena on lisääntyminen.
      Samaa sukupuollta olevat eivät voi täyttää näitä avioliiton ehtoja ja siksi heidän välistä suhdetta ei voida kutsua avioliitoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      141
      7988
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3170
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      389
      2254
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1780
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      150
      1644
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1481
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1248
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1239
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1162
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1142
    Aihe