Koronaan sairastuu joka viikko

Kaksi kertaa enemmän ihmisiä, kuin edellisellä viikolla. Sarja menee nyt tähän tahtiin 20, 40, 80, 160, 320, 640, 1200, 2500, 5000, 10.000, 20.000, 50.000, 100.000, 200.000, 500.000, 1000.000. Tuossa miljoonan sairastuneen kohdalla ollaan Juhannuksen kohdilla..
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Laskeskelin huvikseni, miten tapaukset Pohjoismaissa lisääntyisivät, jos kehitys jatkuu samanlaisena kuin mitä on nähty maaliskuun ensimmäisinä viitenä päivänä. Saamieni tulosten mukaan maaliskuun 22. päivän tienoilla olisi Pohjoismaissa yhteensä noin 1,25 miljoonaa tartuntaa, Muutamia päiviä siitä eteenpäin kaikki Pohjoismaiden ihmiset olisivat saaneet tartunnan.

Tokihan tilanne ei aivan näin tule kehittymään. Viimeistään eksponentiaalinen kasvu tyssää kun riittävän iso osuus väestöstä on sairastuneita ja loput kyyhöttävät eristyksissä, matkustamista rajoitataan yms. Jännää silti että on nähty näin kovaa leviämisvauhtia muutamana viime päivänä.

Äänestä
  • Mietin tuossa eilen kun ostin kesäkurpitsan ilman käsineitä enkä pessyt käsiäni
    kun leikkasin kurpitsan ,paistoin ja vedin naamaan.
    Mikäli viruspotilas on oireeton ja töissä hedelmäpuolelle ,miksikäs se ei toimisi taudin levittäjänä!?

    Äänestä

Jos tartunnat lissäntyvät tuohon tahtiin, niin huhtikuussa kaikki ihmiset maapallolla ovat saaneet virustartunnan.

Äänestä
  • Korjaan: keräkuussa.

    Äänestä

Onkin hupaisaa huomata, kuinka päättäjät eivät ymmärrä tämän taudin leviämisen logiikkaa lainkaan, lääkäreistä puhumattakaan.

Tuo avauksen sarja perustuu siihen, että jokainen sairastunut tartuttaa kaksi uutta ihmistä ja itämisaika on noin 1 viikko. Hiukan pelottavaa havaita kuinka avuton meidän tyttöhallituksemme on.

Äänestä
  • Helsinkiläistutkija puhui tästä ilmiöstä jo viikkoja sitten, ja ihmetteli mikseivät päättäjät ymmärrä taudin tarttuvuuden ja tappavuuden tuhoisaa yhdistelmää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helsinkiläistutkija puhui tästä ilmiöstä jo viikkoja sitten, ja ihmetteli mikseivät päättäjät ymmärrä taudin tarttuvuuden ja tappavuuden tuhoisaa yhdistelmää.

    Eksponentiaalisten ja logaritmisten funktioiden käyttäytyminen ovat heille ilmeisesti jo korkeampaa matematiikkaa. Meidän vastavalmistuneilla ministereillä on kyllä tuoreita yliopistotutkintoja taustalla, mutta näköjään se ei riitä. Ehkä ministereiltä pitäisi edellyttää parempaa käytännön matemaattista osaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eksponentiaalisten ja logaritmisten funktioiden käyttäytyminen ovat heille ilmeisesti jo korkeampaa matematiikkaa. Meidän vastavalmistuneilla ministereillä on kyllä tuoreita yliopistotutkintoja taustalla, mutta näköjään se ei riitä. Ehkä ministereiltä pitäisi edellyttää parempaa käytännön matemaattista osaamista.

    Eihän ne ymmärrä edes prosentin ja promillen eroa.

    Äänestä

Eihän koronavirus Suomeen tule sanoi asiantuntija silloin alussa, on lotto voitto jos tänne tulee, voinko nauraa??

Äänestä
  • Vaalikarjaa pitää rauhoitella ennen teurastusta..

    Äänestä

Suomen virallisten tapausten perusteella kahdentumisaika on vain kolme päivää. Kuukauden kuluttua tartuntoja on 1024-kertainen määrä ja kahden kuukauden kuluttua jo yli miljoona.

Kiinassa kahdentumisvaihti on kyllä hidastunut taudin edetessä. Mitta eipä heidän virallisiin lukuihin ole kovin suurta luottamsuta.

Äänestä
  • Maailmassa+virallisia+tapauksia+on+jo+yli+100+000.+Kuolleisuus+on+3.4+%+tasoa+keskimäärin.+Riski+kasvaa+iän+myötä+niin,+että+80-vuotiaalla+se+on+jo+samaa+tasoa+kuin+venäläisessä+ruletissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa+virallisia+tapauksia+on+jo+yli+100+000.+Kuolleisuus+on+3.4+%+tasoa+keskimäärin.+Riski+kasvaa+iän+myötä+niin,+että+80-vuotiaalla+se+on+jo+samaa+tasoa+kuin+venäläisessä+ruletissa.

    Onhan+tuo+karsean+korkea+riski.+Päättäjät+lohduttelevat,+että+valtaosalla+eli+80+%:lla+tauti+ilmenee+vain+lievänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan+tuo+karsean+korkea+riski.+Päättäjät+lohduttelevat,+että+valtaosalla+eli+80+%:lla+tauti+ilmenee+vain+lievänä.

    Pekka Haavistokin totesi, että kyse on vain vanhoja koskevasta ongelmasta. Pekka täyttä parin viikon kuluttua 62 v.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan+tuo+karsean+korkea+riski.+Päättäjät+lohduttelevat,+että+valtaosalla+eli+80+%:lla+tauti+ilmenee+vain+lievänä.

    Kiinalainen sankarilääkäri oli vain 32 v.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pekka Haavistokin totesi, että kyse on vain vanhoja koskevasta ongelmasta. Pekka täyttä parin viikon kuluttua 62 v.

    No, Kela kiittää ja avautuu tilaa uusille maahantulijoille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaksi kertaa enemmän ihmisiä, kuin edellisellä viikolla. Sarja menee nyt tähän tahtiin 20, 40, 80, 160, 320, 640, 1200, 2500, 5000, 10.000, 20.000, 50.000, 100.000, 200.000, 500.000, 1000.000. Tuossa miljoonan sairastuneen kohdalla ollaan Juhannuksen kohdilla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu