mitä minä teen, rakastan miesystävääni paljon, mutta välillä hänellä sekoaa päässä ja hän pahoinpitelee minua. Viime yönä hän oli ihan sekasin. Nyt on päässä monta pattia ja puolet naamasta ei toimi kunnolla. Jos ilmoitan asiasta poliisille hän on uhannut tappaa minulle tärkeimmän asian. Oeln vasta 18 vuotis hän on 25. En tiiä mitä minun pitäisi tehdä. Elämäni on muutenkin tosi hankalaa. Suunnittelen jatkuvasti tappamaan itseni, mutta kuitenkaan en pysty siihen. Kuitenkaan en halua suhteemme loppuvan, koska olen niin kiintynyt häneen ja riippuvainen hänestä.m Tuntuu etten pärjäisi yksin. Mitä minun pitäisi tehdä?
apua
==(
9875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voisit aloittaa jättämällä miehesi, tai sitten voisit jatkaa hänen kanssaan. Täysin omavalintasi. Ihmettelen miksi yleensäkkin haluat hänen kanssaan olla, tai halusit aloittaa seurustelun tuollaisen kanssa.
Ensimmäiseksi kehoitan menemään terveyskeskukseen. Päähän mäiskiminen ei ole leikin asia, eikä mäiskiminen ylipäätään. Väkivalta ei häviä suhteesta minnekään; yleisesti pahenee ajan mittaan. Lääkäri tutkii ja neuvoo eteenpäin. Pahoinpitely on RIKOS!
Rohkeutta - sitä tarvitset! Elämä on täynnä valintoja....
lääkäriin, läheisriippuvuuskin on sairaus. Elä rakas lapsi jää pahoinpideltäväksi, se on rikos. Muuta pois ja elä eteenpäin. Harkitse seuraavaa poikaystävää tosi tarkkaan.
Kun jo tänne kirjoitit, se on jo päätös, ja halua apuun ja muutokseen. tee päätös, ole kiltti itsellesi ja lähde.
Hakkaus ei ole rakkaus!
Kysy itseltäsi oletko nyrkkeilysäkki tai harjoitusvastustaja!
Sääli on sairautta kans, ei rakkautta! Älä sääli, hän ei sääliäsi ansaitse. Äläkä syytä itseäsi jos hänellä menee huonosti. ota yhteyttä kriisipuhelimeen tai turvakotiin, ne auttavat myös näin pyhinä raiskauskeskus tukinainen auttaa myös pahoinpideltyjä naisia, ohjaavat eteenpäin. Vuosittain kuolee paljon naisia väkivallanseurauksena, älä jää tilastonumeroksi.
LÄHDE POIS!
... meitä naisia vaivaa?? Halutaan uskotella että mies muuttuu joka lyö mut paskat se mihinkään muuttuu. On se hyvä että nykyään ei vaieta väkivallasta. Sillä miehellä ei ole mitään oikeutta uhata sua yhtään millään. Menet ensitöiksesi lääkäriin. *potkaisee takamukselle varmemmaksi vakuudeksi* jos haluat jutella väkivallasta, mailini on [email protected]
Luottamuksella tietenkin. Voimia sisko! *halii*
asutteko yhdessä? jos ette, älä vastaa hänen puheluihinsa, älä päästä sisään, hanki vaikka lähestymiskielto jos ei muu auta.
puhu asiasta, mene lääkäriin, hanki lääkärintodistus. älä jää hiljaisena ottamaan turpaas vaan ota pesäero.
tuommoinen on kamalaa kuultavaa. miehelläsi on suuria ongelmia, ei sinulla. jos asutte yhdessä, ryhdy etsimään omaa asuntoasi. tai muuta vaikka tilapäisesti jonkun sukulaisesi luokse, kunnes saat oman asunnon. ei kannata jäädä hakattavaksi. kokemusta on!!! vaikkakin olin silloin vielä lapsi.
puhu miehestäsi sukulaisille ja ystäville, älä jumaliste anna sen idiootin päästä kuin koira veräjästä!!! voimia sinulle :)
kun käy uhreille jotka jäävät suhteeseen.pois et pääse!!!
jos tuntisin sut henkilökohtaisesti,tekisin puolestasi rikosilmoituksen!!
olen vierestä seurannut kaverini tuhoutumista väkivaltaisessa suhteessa.en enää jaksa katsoa.sinne meni sekin kaveri..
ja en ymmärrä miten jotkut vielä tekevät lapsiakin uhkailtavaksi ja lyötäviksi tuollaisille saastamiehille.
turha tässä on neuvoa,ei ole kukaan kaveri pystynyt lähtemään vaik on tuettu siinä,saavat vain lisää rohkeutta jäädä.surullista mutta totta.
oisko sulla viel sen verran voimia että ottasit silmän kauniiseen käteen ja painusit kyttäasemalle???!!
sulla on varmASTI TUTTUJA MINKÄ LUO VOIT MENNÄ SIKS AIKAA PAKOILEEN ETTÄ SAASTA SAADAAN KURIIN!
perheväkivallan lainsäädäntö on nyt sen verran paremmallla tolalla että pahoinpitelijä ei pääse kuin koira veräjästä.
seuraavaksi haluan lukea kuinka olet aloittanut paremman elämän.YKSIN.
VOIMIA.
olen siis just tää Kiara, jonka viestiin vastasit. kävin vain rekisteröimässä nimimerkkini :)
kerronpa sulle hieman omaa tarinaani:
isäni oli väkivaltainen alkoholisti. hän löi äitiäni, veti hiuksista, heitteli tavaroita ynnä muuta. minua ja sisaruksiani kohtaan hän ei ollut mitenkään väkivaltainen. ainoastaan heitteli tavaroita, huusi ja raivosia.. se oli kamalaa aikaa... :'(
eräänä päivänä, äiti ilmoitti että hän oli hakenut asuntoa meille ja itselleen ja kun olin 15, muutimme pois isän luota.
nyt olen 20-vuotias ja olen taas muuttanut perheeni kanssa, mutta vain toiselle paikkakunnalle. eron jälkeen (kun olin 15 ja siitä kolmisen vuotta eteenpäin suunnilleen) en pystynyt kohtaamaan isää. sisarukseni tapailivat isää useita kertoja viikossa ja aina raivosivat minulle, miksen koskaan tullu mukaan. en pystynyt, koska muistin aina ne lyönnit, huudot ja tavaroiden heittelyt.. pelkäsin isää eniten koko maailmassa enkä pystynyt antamaan anteeksi hänelle...vaikka hän olikin vähentänyt alkoholia, en siltikään pystynyt, vaikka hänestä olikin tullut rehti ja kunnon mies...
mutta kevät 2003 muutti elämäni. meille lapsille kerrottiin, että isämme oli jäädyttänyt kätensä ja joutui sairaalaan. kummankin käden sormet tulisi amputoida, jos niitä ei saataisi toimimaan. no, kevään mittaan sormet alkoivat paranemaan, mutta alamäki jatkui. isäni sai sydänkohtauksia ja joutui sairaalaan. siellä hänellä todettiin mahahaava. muutama päivä sen jälkeen kun isä pääsi sairaalasta, hän joutui sydämensä takia uudestaan sairaalaan. silloin todettiin, että hänellä oli kasvain mahassa.
olimme kaikki peloissamme. itkimme yötä päivää ja rukoilimme, että isä paranisi. mutta hänen tilansa huononi huononemistaan...
lopulta, erränä kauniina päivänä, 1.1.2003, olin menossa kouluun, koska oli koeviikko. äitini soitti ja ilmoitti, että minun pitäisi mennä sairaalaan, koska isä oli niin huonossa kunnossa. jätin kokeen väliin ja ryntäsin sairaalaan. olin siellä jo aamupäivällä. äitini ja veljeni tulivat kahen aikoihin ja sisareni kolmen aikoihin, kun hänen koulunsa päättyi. olimme isän vieressä koko ajan. hän ei pystynyt puhumaan, ei mitään... hän ei pystynyt edes hengittämään...
illalla, viiden aikoihin, isäni kuoli, syynä melanooma... :'(
tuosta tulee jo kaksi vuotta, mutta edelleen itken ja suren isääni, niin kuin sisaruksenikin. kaduin ja kadun edelleen, etten ollut isän kanssa tekemisissä silloin, kun se oli mahdollista... :'(
nyt se on liian myöhäistä...
isän kuolinvuoteella kerroin, kuinka plajon rakastin häntä itkien pahoittelin ja pyysin anteeksi, että olin ollu täysi kusipää, kun en ollut hänen kanssaan viettänyt aikaa. uskon, että isä on antanut minulle anteeksi ja tulemme tapaamaan vielä jonakin kauniina päivänä, joilloin voimme olla yhdessä... vihdoin ja viimein :)
tässä oli siis minun tarinani. kiitoksia kun jaksoitte lukea loppuun asti :)
voimia Teille kaikille
on hyvä.. En tarkoita tällä pahaa sinulle. Siskoni mies oli myös yksi piru, joi ja hakkasi vaimoaan, ja kulki vieraissa, niin kauan kuin kykeni. Kuoli lopulta viinan haittoihin. En ole surrut häntä yhtään. Selvinpäin hän oli todella mukava tyyppi, melkeinpä imelä. Sitten kun oppi tietämään tämän toisen puolen, oksetti se mukavuus. "Mikä sen pahan tappaisi" ei onneksi aina pidä paikkaansa..