Ylikosken kappelisosialismille täystyrmäys

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n pääsihteeri Esa Ylikoski on aika ajoin pitänyt esillä ajatusta, että kirkolla ei saisi olla oikeutta päättää sen omien sakraalitilojen käytöstä. Ylikosken mielestä hautausmaakappeleita pitäisi antaa mm. vapaa-ajattelijoille. Kun tiedetään pääsihteerin taistolais-vasemmistolainen taustaideologia, kyseistä ajattelua voidaan täysin perustein nimittää kappelisosialismiksi.

Aiheesta on keskusteltu palstalla, mutta ilmeisesti vapaa-ajattelijat ovat pyrkineet vaientamaan Ylikosken näkemyksiä kyseenalaistavia ääniä: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15471989/paasihteerin-kappelisosialismia-koskeva-kirjoitus-poistettu

Tyypilliseen vapaa-ajattelijatyyliin yhteiskunnan päätöskoneistoa on jälleen terrorisoitu erilaisilla valitusprosesseilla. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta hylkäsi valituksen, ja nyt Helsingin hallinto-oikeus tuli samaan lopputulokseen. Ylikosken kappelisosialismille tuli siis täystyrmäys. Prosessi on kuitenkin maksanut maltaita, vaikka sen lopputulos on jo vuosia sitten ilmaistu luotettavasti ja perustellusti mm. tällä palstalla.

On selvää, että yhdenvertaisuutta kilpenään käyttävät vapaa-ajattelijat eivät tosiasiassa aja yhdenvertaisuutta, vaan vetoavat siihen törkeän valheellisesti. Tästä on palstalla hyvin perustein huomautettu usein. Vapaa-ajattelijat tietenkin ovat vastanneet asiaan vaientamispyrkimyksin ja suoranaisella mustamaalauksella.

Vapaa-ajattelijoiden törkeä valheellisuus leimaa uskonnottomia, koska vapaa-ajattelijat - jälleen törkeän valheellisesti - julistavat edustavansa uskonnottomia. Näin vapaa-ajattelijat röyhkeästi lyövät valehtelijan leiman suureen uskonnottomien enemmistöön, joka tosiasiassa pyrkii visusti pysyttelemään vapaa-ajattelijoista erillään.

Suomalainen yhteiskunta säästäisi pitkän pennin, mikäli vapaa-ajattelijaliikettä ei olisi. Suomalaisille uskonnottomille liikeen katoaminen olisi valtava maineen parannus. Siksi vapaa-ajattelijaliikkeen katoaminen on parasta, mitä uskonnottomien edunvalvonnassa voisi tapahtua.
9992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Hallinto-oikeus katsoi valittajan selvityksen pohjalta, että ”asiassa on katsottava syntyneen valittajan vakaumukseen perustuvaa välitöntä syrjintää koskeva syrjintäolettama”.

Tämä syrjintäolettama kuitenkin katsottiin kumoutuneen, koska kirkolle on perustuslaissa turvattu itsehallinnollinen asema ja kappelien käyttämisestä säädetään kirkkolailla, kirkkojärjestyksellä ja kirkon omilla ohjeilla, jotka perustuvat kirkon näkemykseen evankelis-luterilaisen uskonnon tulkinnasta, ja seurakunta saa päättää tilojensa käytöstä. Kumoutuminen nojaa yhdenvertaisuuslain 11 §:ään: ”Erilainen kohtelu ei ole syrjintää, jos kohtelu perustuu lakiin ja sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia.”

Oikeus siis totesi, että syrjintää oikeastaan on, mutta koska nykytilanteesta on säädetty kirkkolailla ja kirkon säädöksillä, syrjintä ei olekaan syrjintää. Lisäksi syrjinnällä on hyväksyttävä tavoite, siis ilmeisesti kirkon jäsenten etuoikeus yleisen hautausmaan lämpimiin tiloihin. Hautaustoimilaki ei säädä kappelien käytöstä mitään.

Äänestä

  • Ei ole syrjintää. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä hallinto-oikeus ovat sen todenneet. Lopeta jauhamisesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole syrjintää. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä hallinto-oikeus ovat sen todenneet. Lopeta jauhamisesi.

    Ei lopeta. Se on vapari ja vapari jauhaa loputtomiin ilman järkeä ja ymmärrystä. Yhdenvertaisuudesta vapari viis veisaa vaikka muuta valehtelee. Sellaista se on.

    Äänestä

Hautaustoimilain mukaan seurakuntien hautausmaat hoitavat Suomessa yleistä hautaustoimea, ja ainoastaan niitä avustetaan valtion budjetista noin 20 euroa/kuntalainen/vuosi. Eduskunta antaa kirkolle budjettirahoitusta 116 miljoonaa euroa vuodessa ns. yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon, ja valtaosa käytetään hautaustoimeen.
Mainittakoon, että osa seurakuntien hautausmaista sallii uskonnottomien hautajaistilaisuuksien pitämisen kappelissaan. Niiden käytölle siviilihautajaisiin on ollut kysyntää, koska perinteisen hautajaistavan mukaan ennen arkkuhautausta tai ennen arkun tuhkaukseen luovuttamista on ollut hautajaistilaisuus. Kirkollisesti siihen on kuulunut papin siunaus ja siviilihautajaisissa uskonnoton muistopuhe. Lisäksi mahdollisesti musiikkia sekä osallistujien muistosanat seppeleiden ja kukkien laskun myötä. Muistotilaisuus on ollut erikseen.
Eri hautausmaiden ja krematorioiden sisätilassa, kappelissa joko voidaan tai ei voida pitää ei-uskonnollinen hautajaistilaisuus, jossa vainaja on arkussa. Helsinki KYLLÄ, Espoo EI, Vantaa KYLLÄ, Kerava EI, Nurmijärvi KYLLÄ, Tuusula EI, Hyvinkää KYLLÄ, Järvenpää EI, Riihimäki KYLLÄ, Lahti EI, Kotka KYLLÄ, Lappeenranta EI, Tampere KYLLÄ, Jyväskylä EI, Turku KYLLÄ, Pori EI, jne.
Ristiriitaisuus lämpimien tilojen käytössä koskee ev.-lut. kirkon seurakuntien hautausmaita, ja kirkko on tässä(kin) asiassa jakaantunut puhdasoppiseen siipeen ja avarakatseisempaan suuntaan. Suomessa yleinen hautaustoimi on säädetty ev.-lut kirkon seurakuntien hautausmaiden tehtäväksi, mutta hautaustoimilaki ei säädä kappelien, hautausmaiden lämpimien tilojen käytöstä.
(Sekaannusten välttämiseksi: hautajaisiin usein liittyvä ns. muistotilaisuus on eri asia kuin saatto- tai jäähyväistilaisuus. Muistotilaisuuksia voidaan vainajan arkkuhautauksen tai krematointiin jättämisen jälkeen pitää useissa eri tiloissa, ja kysymys ei ole nyt niistä.)

Äänestä
  • Mitä sitten? Jos Tampereen vaparit kutsuisivat tiloihinsa papin pitämään rukousta, voisi Helsingin yhdistys edelleen kieltää sellaisen. Sama juttu seurakunnilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sitten? Jos Tampereen vaparit kutsuisivat tiloihinsa papin pitämään rukousta, voisi Helsingin yhdistys edelleen kieltää sellaisen. Sama juttu seurakunnilla.

    Vapari ei suostu tajuamaan tätä vaikka se väännetään rautalangasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapari ei suostu tajuamaan tätä vaikka se väännetään rautalangasta.

    Kun argumentit loppuu, yritetään voittaa toistolla. Vaparit on vain propagandisteja.

    Äänestä

Vaikka osa uskonnottomista ei todellakaan halua tulla haudatuksi seurakunnan omistamalle hautausmaalle ei toivo hautajaisiakaan pidettävän seurakunnan kappelissa, toiset uskonnottomat ja heidän omaisensa kuitenkin toivovat hautajaistilaisuuden pitoa kappelissa. Niinpä tosiasiallinen tilanne esimerkiksi Pro-Seremonioiden palveluiden käytössä Helsingisssä ja Vantaalla sekä lähikunnissa on, että siviilihautajistilaisuus saamani tiedon mukaan pidetään useimmiten hautausmaan/krematorion kappelissa. Myös hautauksia tehdään seurakuntien hautausmaille, usein ns. sukuhautaan tai hautapaikkaan, jossa ainakin yksi vainajan omainen on aiemmin haudattuna.
Pidemmän päälle yhä usemmat seurakunnat halunnevat myös uskonnottomia vainajien siviilihautaiksia itselleen, koska ne saavat siten myös tuloja. Kirkolliskokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen ounasteli helmikuussa 2020 pidetyssä valtion ja kirkon suhde -tilaisuudessa, että Kirkkohallitukssen suositus saattaisi muuttua. Lienee selvä, että osa seurakunnista kuitenkin pitää kiinni syrjivästä menettelystään, vaikka osa nykyisistä syrjijöistä luopuisikin.
Toisen kehitysskenaario periaatteessa olisi, että myös Helsinki, Vantaa ynnä muut sulkisivat hautausmaidensa ja krematorioidensa kappelien ovat siviilihautajaistilaisuuksilta. Se tuskin lisäisi suuremmin kirkkoon liittymisiä.

Äänestä
  • Vaparien kannattaisi keskittyämiettimään, miten heidän omien hautausmaiden metsittyminen estettäisiin. Nyt kun tulot ja kannatus ovat romahtamista kovaa vauhtia. Tuo puheesi on vain sijaistomintaa todellisen ongelman hoitamisen sijasta.

    Äänestä

Uskonnottomia syrjivän, epäoikeuddenbmukaisen tilanteen lopettamiseen hautaustoimessa tarvitaan näin ollen lainsäädännöllisiä toimia.
Hautaustoimilakiin voidaan tehdä yhdenvertaisuutta lisääviä muutoksia. Espoon srk:n ei pidä saada samaa 20/euroa/kuntalainen/vuosi avustusta kuin Vantaan srk:n?

Kuntien ja maakuntien tehtäviin voidaan ottaa siviilihautajaisten pitopaikkojen eli seremoniatilojen tarjoaminen. Niiden tulisi ottaa tehtäväkseen myös uusien krematorioiden perustaminen.

Vapaa-ajattelijain yhdistyssten ja muita yksityisiä hautausmaita aletaan tukea.

Äänestä

Miten menetellä siviilihautajaisten järjestämisessä?
Siviilihautajaisten käytännöt ovat hakeneet uusia muotoja varsinkin niillä paikkakunnilla, joissa seurakunnan hautausmaan kappelia ei saa käyttää ja joissa ei ole Vapaa-ajattelijain yhdistyksen ylläpitämää hautausmaata.
Yksi tapa on ollut pitää laajempi hautajaistilaisuus vasta vainajan tuhkaamisen jälkeen. Siihen on voinut liittyä tuhkauurnan lasku tai tuhkan sirottelu sekä muistotilaisuus sisätiloissa. Vainajan hyvästely tuhkaukseen on silloin tehty vain lähimpien toimesta. Muistotilaisuus on voitu pitää hautajaistilaisuutena myös ilman että siihen on liittynyt mitään tuhkan laskua.
Periaatteessa on mahdollista pitää hautajaistilaisuus, jossa vainaja on arkussa, myös krematorion ja hautausmaan ulkopuolella sopivassa tilassa. Onhan ruumisautossa pyörät, ja hautajaistilaisuuden jälkeen arkku voidaan viedä krematorioon tai arkkuhautauspaikalle. Sopivia tiloja olisi syytä selvittää, jos niitä ei ole tiedossa. Hautajaiset voivat jatkua muistotilaisuutena samassa tai toisessa paikassa.

Äänestä
  • ”Ei tupata, jossei tykätä”
    Miten voi järjestää siviilihautajaiset niin, että ei ole missään tekemisissä kirkon hautausmaan kanssa tai mahdollisimman vähän, vain krematorion kanssa?
    1. Hautauksen voi toimittaa Vapaa-ajattelijain hautausmaalla, joko arkkuhautauksena, uurnan laskulla tai sirottelua käyttäen. Osa näistä hautausmaista on vain uurnahautauksia ja tuhkan sirottelua varten.
    2. Jäähyväistilaisuuden voi järjestää Helsingissä tunnustuksettomassa Hietaniemen krematorion kappelissa. Tuhka voidaan sirotella muistolehtoon taikka hautausmaiden ulkopuolelle maa- tai vesialueen omistajan luvalla.
    3. Vainajan hyvästely ja hautajaistilaisuus ovat seurakunnan hautausmaan ulkopuolella ja ainoastaan tuhkaus suoritetaan seurakunnan hautausmaan krematoriossa. Tuhka voidaan sirotella hautausmaiden ulkopuolelle maa- tai vesialueen omistajan luvalla. Monin paikoin kunnat ja kaupungit ovat ilmoittaneet sirottelun sopivista vesialueista.
    4. Tulevaisuudessa vainajan ruumiin käsittelyyn tullee muitakin menettelyjä kuin tuhkaus krematoriossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ei tupata, jossei tykätä”

    Liitto vois keskittyäsiihen, että kuolevien yhdistysten hautausmaat eivät metsittyisi. Sen sijaan ääliömäinen kirjoittelu esim. pääsihteerin toimesta voisi vähentyätai mieluitenloppua kokonaan.

    Äänestä

Poistopolitiikka on jotain sellaista, johon pitäisi enemmän kiinnittää huomiormta. Vapateille poisto on ihan liian usein "argumentti".

Sen sijaan yhdenertaisuutta vastaan rikotaan. Jos oijeus ei näe syytä muuttaa menettelyö, silloin pitäisi löytää muita ratkaisuja.

Nykyinen käytäntö ei ole oikein. Ja muuten, tämä adia ei muutu eroamalka vapareista.

Äänestä
  • Asia ei muutu, mutta edellytykset muutokselle paranevat, kun valheellinen ja keskustelua tukahduttava Vapariliitto ei ole enää aiheuttamassa muutosvaatimuksille valtavaa mainehaittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asia ei muutu, mutta edellytykset muutokselle paranevat, kun valheellinen ja keskustelua tukahduttava Vapariliitto ei ole enää aiheuttamassa muutosvaatimuksille valtavaa mainehaittaa.

    Mainehaittaa? Seriously? Mitä ihmeen mainehaittaa siitä koituu, jos joku koettaa saada tasapuoliset oikeudet kaikille?
    Mikä on sinun ratkaisusi asiaan?

    Kirkon ihmisten kanta nyt on selvä, siis mitä sinä ilmeisesti edustat, sitten on niitä ateisteja ja uskonnottomia, jotka eivät koskaan kehtaa perätä oikeuksiaan, kun se on niin noloa ja mieluummin jättävät homman muiden hoidettavaksi. Niin tässäkin tapauksessa.

    Äänestä

Jos laki on väärä (kirkkolaki) ja puutteellinen (hautustoimilaki), tilannetta pitää siis muuttaa. Julkinen palvelu, YLEINEN hautausmaa, ei voi toimia näin!

Äänestä
  • Vapariliitto valheineen ja keskustelua tukahduttaen aiheuttavat kaikille muutospyrkimyksille valtaisan mainehaitan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapariliitto valheineen ja keskustelua tukahduttaen aiheuttavat kaikille muutospyrkimyksille valtaisan mainehaitan.

    Päin vastoin, syrjiväät seurakunnat aiheuttavat kirkolle melkomoisen mainehaitan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päin vastoin, syrjiväät seurakunnat aiheuttavat kirkolle melkomoisen mainehaitan.

    Älä taas käännä puhetta kirkkoon. Jos ikinä missään löytää pienintäkään aihetta arvostella liittoa, sinä rupeat aina puhumaan kirkosta. Mitä sinusta kertoo tuo kirkkofetissisi? ihmeessä liiton ja erityisesti sen pääsihteerin aiheuttamasta vakavasta mainehaitasta ei saisi puhua?

    P.o. Miksi ihmeessä liiton etc.

    Äänestä

Huomatkaa, millainen tekstivyöry ketjuun tuli. Sisältö on kuitenkin täysin kestämätöntä copy-paste -kamaa, jolla sama henkilö raskauttaa koko palstaa. Asialliselle keskustelulle ei jää tilaa - ja sehän on tarkoituskin.

Vapareilla on aina patenttiratkaisu kaikkeen. Kysy vaikka työttömyyden hoidosta, vastaus on kirkon nujertaminen. Tuskin kukaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa voi suhtautua tuohon häiriköintiin vakavasti.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökulmasta on nyt nähty vapaririehunnan perusteettomuus.

Äänestä
  • Ylikosken on aika katsoa peiliin ja erota pääsihteerin paikalta.

    Äänestä

Mitä kaikkea taistolainen pääsihteeri haluasikaan ottaa omaan hallintaansa ja millaisin metodein?! Ihan puistattaa.

Äänestä
  • Pelottavaa, että pääsihteerinä jatkaa väkivaltaideologian kannattaja.

    Äänestä

Kirkon ja valtion erottamisellekin on toistaiseksi tullut täysstyrmäys. Siitä noustaan. Uskoooko joku, etät kirkkoa ja valtiota ei erotata? Uskooko joku että evl saa vaasti jatkaa syrjintäänsä iäät ja ajat?

Äänestä
  • Uskooko joku, että vaparien toveriraha valtiolta jatkuu ikuisesti? Kyse on epäoikeudenmukaisuudesta, joka huutaa korjausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskooko joku, että vaparien toveriraha valtiolta jatkuu ikuisesti? Kyse on epäoikeudenmukaisuudesta, joka huutaa korjausta.

    Yhtenä vuonna valtionrahoitus vapareille saatiinkin loppumaan. Nyt työskentelemään, että se lopetus taas toteutuu ja vakiintuu.

    Äänestä

Kirkko on varsin omituinen käytäntöineen. Räsästä paheksutaan koska ilmaisi mitä Paavalin kirjeessä roomalaisille sisältää homoudesta, paheellista ja syntiä.
Piispat ja papit ohjeistavat että Raamattua pitää tulkita historiallisessa kontekstissa, mutta eivät kuitenkaan uskalla sanoa että Paavali oli rasisti. Eivätkä myöskään kehtaa väittää että Räsänen valehtelee. Kirkkolaki ei täytä perustuslain vaatimuksia mutta ollaan olevinaan kaikessa oikeassa.

Äänestä
  • Aivan, tuota mieltä oli nyt perustuslakivaliokunta, joka torpaasi kirkolliskokouksen eduskuntaan lähettämän kirkollislakiesityksen.

    Äänestä

  • Onko Vapariliitto jotenkin ymmärrettävämpi? Päinvastoin. Uskonnonvapautta muka puolustetaan mutta vain negatiivisessa muodossa. Valtion rahoitusta katsomuksellisille yhteisöille kritisoidaan, mutta itselle otettiin tällä eduskunnan istuntokaudella historian suurin valtionavustus! Vaaditaan avoimuutta, mutta itse suhmuroidaan toverien kanssa valtion rahan sujauttamiseksi liiton taskuihin. Jne. jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoittaja piti siis hyvänä, että julkista tukea hautaustoimeeen saava srk myöntää tiloja muillekin kuin jäsenilleen, vrt https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006430697.html?

    Omistaja saa antaa tilojaan muille, jos tahtoo. Tai olla antamatta, jos tahtoo. Ylikoskelle tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa käsittää tällaista omistusoikeuteen liittyvää perusperiaatetta. Hän on tulipunainen taistolaiskommunisti, mikä selittää ymmärryksen puutteen. Hän vain ei ole huomannut, että Neuvostoliitto hajosi jo. No eläkeläisillä saattaa olla jo iän tuomia syitä taantua nuoruuden tai lapsuuden maailmaan. Ei se ole Ylikosken syy. Mutta kyllä tuossa jamassa olevien kuuluisi jo saada vapautus vastuutehtävistään. Liitto hoi!

    Äänestä

Lailla on säädetty, että srk hautaussmaiden on luovutettava hautapaikkoja. Kirkon omistamilta mailta. On lainsäädännön puute, että lämpimien tilojen käytöstä ei säädetty, vaan jätettiin asia seurakuntien mielivallan varaan. Kuvaa antivaparin kirkolisa mkelenlaatua, että hän sjuorastaan riemuitsee, että seurakunnat voivat päättää sinne taikka tonne, pakkaseen, veisateeseen vai lämpimään, suojaan. Mielivalta on niin kivaa, kun saa ittse kohdella uskonnottomia miten huvittaa.

Äänestä
  • Onko mielivaltaista, että kuka tahansa ei pääse vaparien tiloihin pitämään mitä tahansa tilaisuutta? Vai onko vaparilla nyt taas eri punnukset kirkolle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko mielivaltaista, että kuka tahansa ei pääse vaparien tiloihin pitämään mitä tahansa tilaisuutta? Vai onko vaparilla nyt taas eri punnukset kirkolle?

    Vaparilla on aina eri punnukset.

    Äänestä

Myös Buddhaisilta tuli siis lämmintä tukea sille ajatukselle, että valtion tukemien hautausmaiden lämpimiä sisätiloja voi käyttää muihinkin kuin vain kirkon jäsenten hautaustilaisuuksiin. Kuinka nöyriä uskonnottomien oikein mielestäsi pitää olla syrjinnälle?

Äänestä
  • Buddhalainen oli iloinen, että kappelissa saatettiin toimittaa buddhalaiset hautajaiset. Vapari on raivoissaan siitä, että vaparit eivät saa mennä joka kappeliin pitämään omia riekkujaisiaan. Ero asenteessa on suuri eikä yllätä, että vapari jää taas kerran nolosti kakkoseksi. Buddhalainen on mukava ja myönteinen, vapari on katkera ja raivokas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Buddhalainen oli iloinen, että kappelissa saatettiin toimittaa buddhalaiset hautajaiset. Vapari on raivoissaan siitä, että vaparit eivät saa mennä joka kappeliin pitämään omia riekkujaisiaan. Ero asenteessa on suuri eikä yllätä, että vapari jää taas kerran nolosti kakkoseksi. Buddhalainen on mukava ja myönteinen, vapari on katkera ja raivokas.

    Lisäksi on huomattava, että vaparit eivät tyytyneet yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätökseen. Vaparit tavoittelevat siis muuta luin yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäksi on huomattava, että vaparit eivät tyytyneet yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätökseen. Vaparit tavoittelevat siis muuta luin yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa.

    Tämä ei ole uutta. Aiheesta on puhuttu jo kauan tällä palstalla. Vaparit kyllä sanovat toimivansa ko. arvojen mukaan, mutta todelliset pyrkimykset on ajat sitten todettu niiden vastaisiksi. Vapaa-ajattelijaliike on läpeensä valheellisten ihmisten saastuttama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäksi on huomattava, että vaparit eivät tyytyneet yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätökseen. Vaparit tavoittelevat siis muuta luin yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa.

    Kirkollisen mielivallan lopettamiseen pyritään. Suomessa on valtiokirkko, jolla on muitakin etuoikeuksia, kuten kirkolllisvero ja koulun pakkouskonnonopetus (ET-kielto) kirkon jäseneksi liitetyille lapsille. Syrjivä hautaustoimisysteemi on osa systeemistä syrjintää.

    Systeemin syrjinnän paljastaa sekin, että noin puolet seurakunnista ei halua noudattaa Kirkkohallituksen syrjintään ohjaavaa suositusta.

    Samoin on ristiriitaa, että koulun ei-kirkollisia tilaisuuksia hamutaan sakraalitilaan, mutta kielletään hautausmaille, vaikka kirkko saa 20 euroa/KUNTALAINEN/vuosi rahaa hautausmaille.

    Onhan meillä katolinen ja buddhalainenkin uskonnonopetus. Ja monia muita. Ja niiden kohdalta edes vaparit eivät väitä valtionkirkkojuttujaan. Kyse on vaparipotaskasta. TAAS.

    Ja kirkko myös hoitaa tuolla varsin pienellä summalla mm. vaparien hautauksen ja hautausmaiden yleisen ylläpidon infrastruktuureineen. Ei taida raha edes riittää vaan kirkko panee omasta pussistaan. Mitään hautauskieltoja vapareillekaan ei ole. Semmoisen väittäminen on silkkaa vaparipotaskaa. TAAS.

    Äänestä

Onko palstalta poistunut iso määrä asiallisia keskusteluita? Yhdistävä tuntomerkki on se, että vaparit ovat kannelleet niistä, kun eivät osanneet vastata.

Erotkaa vapareista!

Äänestä

Ylikoski inttää todella omituisesti. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ei nähnyt tilanteessa mitään outoa. Ylikoski ei näytä tyytyvän yhdenvertaisuuteen eikä tasa-arvoon. Ylikosken ajattelu on orwellilaista: ilmeisesti vaparien kuuluisi olla tasa-arvoisempia kuin toiset.

Äänestä
  • Buddhalaisen mielipidekirjoituksesta toisessa ketjussa valheeellinen otsikko. Tuli tukea Ylikosken ynnä muiden ajatukselle siitä, että ns., yleisten hautausmaiden tiloissa voisi järjestää ei-kirkollisia tilaisuuksia. Syrjintää on, ja sitä ei kumoa eräreilu kirkkolaki ja hautaustoimilaki. Korjaus!

    Äänestä

Antivapari on "puhdasoppista" fundamentalistisiipeä: Eri hautausmaiden ja krematorioiden sisätilassa, kappelissa joko voidaan tai ei voida pitää ei-uskonnollinen hautajaistilaisuus, jossa vainaja on arkussa. Helsinki KYLLÄ, Espoo EI, Vantaa KYLLÄ, Kerava EI, Nurmijärvi KYLLÄ, Tuusula EI, Hyvinkää KYLLÄ, Järvenpää EI, Riihimäki KYLLÄ, Lahti EI, Kotka KYLLÄ, Lappeenranta EI, Tampere KYLLÄ, Jyväskylä EI, Turku KYLLÄ, Pori EI, jne.
Ristiriitaisuus lämpimien tilojen käytössä koskee ev.-lut. kirkon seurakuntien hautausmaita, ja kirkko on tässä(kin) asiassa jakaantunut puhdasoppiseen siipeen ja avarakatseisempaan suuntaan.

Äänestä
  • Tilojen omistajalla on tietenkin oikeus päättää, kelle tiloja annetaan. Sama koskee kusehajuisia vaparitilojakin - jos sinne kukaan edes haluaisi tulla. Miksette pidä omia tilaisuuksianne omissa tiloissanne? Pakkoko sitä kappeleihin on tunkea?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tilojen omistajalla on tietenkin oikeus päättää, kelle tiloja annetaan. Sama koskee kusehajuisia vaparitilojakin - jos sinne kukaan edes haluaisi tulla. Miksette pidä omia tilaisuuksianne omissa tiloissanne? Pakkoko sitä kappeleihin on tunkea?

    Omistajalla ei ole oikeutta syrjiä mitään ihmisryhmää palveluja tuottaessaan. se on yksiselitteisesti syrjintää ja ihmisoikeuksien vastaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omistajalla ei ole oikeutta syrjiä mitään ihmisryhmää palveluja tuottaessaan. se on yksiselitteisesti syrjintää ja ihmisoikeuksien vastaista.

    No jos kirkko haluaa pitää jumalanpalveluksen vaparien tiloissa, onko syrjintää, jos vaparit eivät suostu?

    Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on ratkaissut asian. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ei nimittäin tarkoita sitä, millaiseksi sinä sen milloinkin väännät. Sinä siis vahingoitat toiminnallasi yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon juurtumista trollaamalla niiden nimissä (mutta asiallisesti niistä poiketen) omia etujasi. Kyse on valehtelusta ja omien etuoikeuksien ajamisesta.

    Vaparit ovat kyll törkeitä!

    Äänestä

Nythän näitä tyrmäyksiä satelee, kun Taike kieltäytyi rahoittamasta Vaparilehteä. Kriteerinä avustukselle on sananvapaus ja tiedonvälityksen monipuolisuus. Vaparihomma ei siis näitäkään kriteereitä täytä, kuten ei yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa.

Äänestä
  • Mikähän mahtaa olla seuraava täystyrmäys vapareille?

    Äänestä

  • Hyvä kun on tyrmätty tuommoiset

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän mahtaa olla seuraava täystyrmäys vapareille?

    No ainakin seuraava avustushakemus tyrmätään

    Äänestä

Mietin miksi näin kyvytön henkilö saa jatkaa pääsihteerinä.

Äänestä
  • Koska ketään ei va-jutut kiinnosta, ei enää edes jäseniä. Pienen piirin hiekkalaatikko. Jäsenistössä paljon eropotentiaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska ketään ei va-jutut kiinnosta, ei enää edes jäseniä. Pienen piirin hiekkalaatikko. Jäsenistössä paljon eropotentiaalia.

    2019 jäsentappioita salataan kunnes jäsenmaksut on peritty. Jos tappioluvut julkaistaisiin, ihmiset saattaisivat jättää maksamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2019 jäsentappioita salataan kunnes jäsenmaksut on peritty. Jos tappioluvut julkaistaisiin, ihmiset saattaisivat jättää maksamatta.

    Ero vapareista on ajankohtainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ero vapareista on ajankohtainen

    Jos jäsenmaksu on maksamatta, se kannattaa nyt myös jättää maksamatta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos jäsenmaksu on maksamatta, se kannattaa nyt myös jättää maksamatta

    Minä en ole tänä vuonna maksanut enkä tule maksamaan.

    Äänestä

Pääsihteeri vaihdettava. Ei nykyinen pysty mihinkään

Äänestä
  • Minustakin ihan sama kuka on pääsiht. Jos ei kuulu puljuun, asiasta ei tarvii kantaahuolta. Erotkaa kaikki vapareista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minustakin ihan sama kuka on pääsiht. Jos ei kuulu puljuun, asiasta ei tarvii kantaahuolta. Erotkaa kaikki vapareista!

    Ongelma on se, että nyk pääsiht äityy puhumaan kaikkien uskonnottomien nimissä ja siten pilaa uskonnottomien mainetta, siis myös sen uskonnottoman enemmistön, joka karttaa vapareita.

    Äänestä

Ylikosken kappelisosialismi nostaa päätään jälleen. Muistutuksena tosiasioista tämä ketju.

Äänestä
  • Samaan aikaan valitetaan, että ylioppilaiden lakitus on pidetty kirkossa. Ota tästä selvää….

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaan aikaan valitetaan, että ylioppilaiden lakitus on pidetty kirkossa. Ota tästä selvää….

    Kaikki ilmentää vain pohjatonta vihaa. Mistään vapaaasta ajattelusta ei ole kyse vaan viha-ajattelusta.

    Äänestä

  • Vaikka hänelle on osoitettu puheidensa järjettömyys, hän vain jatkaa. Onko hänellä aivoja lainkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka hänelle on osoitettu puheidensa järjettömyys, hän vain jatkaa. Onko hänellä aivoja lainkaan?

    Tuntuu, ettei järkipuhe tehoa. Täysin vihansa sokaisema.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntuu, ettei järkipuhe tehoa. Täysin vihansa sokaisema.

    Myös aika vanha, muttei tajua jäädä sivuun. Noloa vapareille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös aika vanha, muttei tajua jäädä sivuun. Noloa vapareille.

    Ei siellä enää oikein ole muuta kuin keski-ikäisiä ja sitä vanhempia. Ylikoski on parasta, mitä siellä on ja se kertoo, miten syvällä lafka on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siellä enää oikein ole muuta kuin keski-ikäisiä ja sitä vanhempia. Ylikoski on parasta, mitä siellä on ja se kertoo, miten syvällä lafka on.

    Todella syvällä. Ei ihme, että väki vähenee ja yhdistys toisensa jälkeen sammuu.

    Äänestä

Mikä tämä eZa on miehiään?

Äänestä
  • Vanha taistolaisäijä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanha taistolaisäijä.

    Ilmankos tekee niin epäluotettavan vaikutelman.

    Äänestä

Ylikoski epäonnistuu yrityksissään heikentää ihmisoikeuksia.

Äänestä
  • Esa on epätoivoinen

    Äänestä

Ylikoski ei halua keskustella asiasta, koska joutuu aina alakynteen. Siksi on parempaa vain toistaa, toistaa, toistaa, toistaa….

Äänestä
  • Esa on surullinen hahmo, vähän kuin Väyrynen. Ei tajua, koska pitää luovuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esa on surullinen hahmo, vähän kuin Väyrynen. Ei tajua, koska pitää luovuttaa.

    Ei tajua ei. Ja minkä vuoksi? Molemmat ajattelevat olevansa oikeassa ja erimieltä olevat (tyhmiä) syrjiviä kiusantekijöitä. Jorikin edustaa OIKEAA ajattelua ja TOTUUS on hänelle itseisarvo. Jorissa on havaittavissa vielä pientä joustavuutta, mutta saa nähdä pyristeleekö irti vapaa-ajattelijoista vai jähmettyykö vielä täysin kaavoihinsa.

    Äänestä

Lakitus kirkossa on vapareista väärin, mutta hautajaiset pitää saada pitää kirkkotilassa. Ota tästä vaparilogiikasta selvää!

Äänestä
  • Järjetöntä!

    Äänestä

Eikös tämän Ylikosken aika ole jo ohi. Ei ihan tunnu miehellä olevan otetta asioihin.

Äänestä
  • Voisi jäädä rauhassa viettämään eläkepäiviä sen sijaan että sotkee kaiken.

    Äänestä

>>>Vapaa-ajattelijain liitto ry:n pääsihteeri Esa Ylikoski on aika ajoin pitänyt esillä ajatusta, että kirkolla ei saisi olla oikeutta päättää sen omien sakraalitilojen käytöstä. Ylikosken mielestä hautausmaakappeleita pitäisi antaa mm. vapaa-ajattelijoille. Kun tiedetään pääsihteerin taistolais-vasemmistolainen taustaideologia, kyseistä ajattelua voidaan täysin perustein nimittää kappelisosialismiksi.<<<

Onko niin, Ylikoski ?

Kaikuja Neuvostoliitosta, Ylikoski ?!

Ylikoski !
Kannattaa hylätä nämä vapareiden kappeliagendat ja jäädä nauttimaan eläkkeellä olosta.

Äänestä
  • Todellakin. Nämä kappelihorinat alkaa olla noloja.

    Äänestä

Omistusoikeus on vapareille tuntematon asia. Kommunisteja.

Äänestä
  • Vanha taistolainen Ylikoski sopii määritelmään täydellisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanha taistolainen Ylikoski sopii määritelmään täydellisesti.

    Vanhoilla parroilla on koulutus KGB:ssä ja Stasissa. Miten lie Ylikoskella?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanha taistolainen Ylikoski sopii määritelmään täydellisesti.

    Tämä selittääkin paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhoilla parroilla on koulutus KGB:ssä ja Stasissa. Miten lie Ylikoskella?

    Hyvin mahdollista.

    Äänestä

Tuo Ylikoski vaikuttaa jotenkin yksinkertaiselta.

Äänestä
  • Jos siltä näyttää, se on niin.

    Äänestä

Ylikoski jatkaa kappelisosialisminsa julistamista, vaikka se on monissa instansseissa todettu roskaksi.

Äänestä

Erotkaa vajareista!

Äänestä
  • Jees!

    Äänestä

Jännä, että Esa vain jatkaa ja jatkaa jauhantaansa, vaikka hänen hölmöt juttunsa on oikeusistuinta myöten havaittuhölmöiksi. Esa on pelkkä propagandisti. Järkiargumenttien puutteessa toitotetaan vanhoja yhä uudestaan ja uudestaan ja toivotaan, että järjen ääni katoaa Esan mölinän alle.

Äänestä

Miten typerää vaparius onkaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n pääsihteeri Esa Ylikoski on aika ajoin pitänyt esillä ajatusta, että kirkolla ei saisi olla oikeutta päättää sen omien sakraalitilojen käytöstä. Ylikosken mielestä hautausmaakappeleita pitäisi antaa mm. vapaa-ajattelijoille. Kun tiedetään pääsihteerin taistolais-vasemmistolainen taustaideologia, kyseistä ajattelua voidaan täysin perustein nimittää kappelisosialismiksi.

Aiheesta on keskusteltu palstalla, mutta ilmeisesti vapaa-ajattelijat ovat pyrkineet vaientamaan Ylikosken näkemyksiä kyseenalaistavia ääniä: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15471989/paasihteerin-kappelisosialismia-koskeva-kirjoitus-poistettu

Tyypilliseen vapaa-ajattelijatyyliin yhteiskunnan päätöskoneistoa on jälleen terrorisoitu erilaisilla valitusprosesseilla. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta hylkäsi valituksen, ja nyt Helsingin hallinto-oikeus tuli samaan lopputulokseen. Ylikosken kappelisosialismille tuli siis täystyrmäys. Prosessi on kuitenkin maksanut maltaita, vaikka sen lopputulos on jo vuosia sitten ilmaistu luotettavasti ja perustellusti mm. tällä palstalla.

On selvää, että yhdenvertaisuutta kilpenään käyttävät vapaa-ajattelijat eivät tosiasiassa aja yhdenvertaisuutta, vaan vetoavat siihen törkeän valheellisesti. Tästä on palstalla hyvin perustein huomautettu usein. Vapaa-ajattelijat tietenkin ovat vastanneet asiaan vaientamispyrkimyksin ja suoranaisella mustamaalauksella.

Vapaa-ajattelijoiden törkeä valheellisuus leimaa uskonnottomia, koska vapaa-ajattelijat - jälleen törkeän valheellisesti - julistavat edustavansa uskonnottomia. Näin vapaa-ajattelijat röyhkeästi lyövät valehtelijan leiman suureen uskonnottomien enemmistöön, joka tosiasiassa pyrkii visusti pysyttelemään vapaa-ajattelijoista erillään.

Suomalainen yhteiskunta säästäisi pitkän pennin, mikäli vapaa-ajattelijaliikettä ei olisi. Suomalaisille uskonnottomille liikeen katoaminen olisi valtava maineen parannus. Siksi vapaa-ajattelijaliikkeen katoaminen on parasta, mitä uskonnottomien edunvalvonnassa voisi tapahtua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu