Ei lasketa mitä on annettu takaisin, mutta lasketaan edelleen, mitä "heille annetaan".
Toisin sanoen Suomi ei tahdo enää antaa yhtään mitään.
Millä oikeudella KANSAINVÄLISESSÄ MARKKINATALOUDESSA Suomi väittää jotakin omakseen?
Millä oikeudella maa evää toisilta jotakin.
On sitäkin, että maata hoitaa enemmistönä suomalaiset itse ja he eivät osaa enää hoitaa muun maalaisia etnisistä syistä.
Suomessa vaarana, että maahanmuuttoa ei enää tahdota pitää maan kansalaisina.
Ratkaisu on joka tapauksessa se, että maa hyväksyy lisää ulkomaalaista työvoimaa maan virkoihin. Ei että vain työläiset ovat maahanmuuttajaa, mutta myös että johtoasemissa on maahanmuuttajia töissä.
Ristiriita syntyy, että maahanmuutto on nuori.
Miltä tuntuu se kun Suomessa syntyneet maahanmuuttaja lapset saavat rasismia kasvoilleen?
Kallis on rasismi tässä tapauksessa, koska Suomi itse luo jännitteen.
Ensimmäisen polven maahanmuuttaja on erilainen kuin toisen polven maahanmuuttaja lapsi.
Pitää ymmärtää eron.
Ja maailmaa on aika paljon rotusekoittunut ja matkustava, esimerkiksi Espanjan suomalainen kommuuni.
Jostakin vain syystä ulkosuomalainen saapuu takaisin Suomeen ja vihaa kaikkia Suomen maahanmuuttajaa, vaikka itse oli sellainen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.