Miksi luonto on niin väkivaltainen?

Ihmiset pitävät eläimiä fiksumpina kuin ihmisiä?

Totuus on kuitenkin jotain muuta, ihan yhtä tyhmiä ja väkivaltaisia eläimet ovat kuin ihmisetkin: https://m.youtube.com/watch?v=WCcLMNcWZOc
Missään ei ole paratiisia maan päällä ei missään ja väkivaltaa on joka puolella.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,

Islamin Mujaddid eli uudistaja Al-Ghazali on kirjoittanut kirjassaan Jumalan 99 kaunista nimeä, että eläimet saivat kukin Jumalan HENGEN ominaisuuksia pienen osan esim. 1/99 osan niin että kunkin eläinlajin henki kuvastaa Jumalan hengen ominaisuuksia pienessä määrin.

Ihminen sai osakseen Jumalan kuvana ja kaltaisuutena (sieluna) olemisen, mutta ihminen ei saanut Jumalan hengen ominaisuuksia, vaan elämän henkäyksen eli Atman. Sen sijaan eläimet saivat ominaisuuksia Jumalan hengestä itseensä kukin laji pieniä määriä.

Genesis sanoo, että kaikki eläinlajit ovat kieroja, mutta käärme oli kieroin kaikista. Eräät pyhät kirjoitukset kertovat sen mikä aiheuttaa kieroutta, mutta raamattu ei kerro sellaisia asioita, vaan on seitsemästi puhdistettua kultaa eli sisältää vain yhden seitsemäsosan siitä mikä on kultaisen viisauden kokonaismäärä.

IHMINEN EI TUNNE JUMALAN HENKEÄ JA SYITÄ SILLE MINKÄ VUOKSI TUO HENKI ON MUODOSTUNUT JUURI SELLAISEKSI KUIN SE ON. TULEE MUISTAA, ETTÄ JUMALA ON IKUINEN JA ELÄNYT IANKAIKKISESTI. HÄNEN HENKENSÄ VOI OLLA HYVINKIN RAATELEVA VIHASTUESSAAN JOS NIIN ON IANKAIKKISTEN OLIOIDEN HENGEN KEHITYKSEN KANSSA ASIAN LAITA. IHMINEN EI VOI TIETÄÄ SITÄ.

Ihminen luotiin alunperin MIELIHYVÄN PARATIISIIN ASUMAAN, eikä tarkoitus ollut, että hän asuisi villin luonnon keskellä. Hänen piti palvella Jumalaa viljelemällä ja varjelemalla paratiisia ja maata. Ihminen ei tavallaan ole osa tätä luomakuntaa, vaan erityinen luomus paratiisiolosuhteita varten.

Äänestä
  • Huomio että eläimetkin ovat väkivaltaisia ihan kuin ihmisetkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset pitävät eläimiä fiksumpina kuin ihmisiä?

Totuus on kuitenkin jotain muuta, ihan yhtä tyhmiä ja väkivaltaisia eläimet ovat kuin ihmisetkin: https://m.youtube.com/watch?v=WCcLMNcWZOc
Missään ei ole paratiisia maan päällä ei missään ja väkivaltaa on joka puolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu