Onko muilla samanlaisia ongelmia. Nenä kuivuu vaikka kuinka kosteuttaa ja kurkku on karhea. Nenän väliseinää suoristettu ja fess leikkaus tehty. Tuntuu että jatkuvasti nenässä tulehdus. Liikunnan jälkeen nenän limakalvot on todella ärtyneet ja sitten tulee pitkään kestävä kipeä olo ja nuhaisuus. Lääkärillä rampannut vaivan takia jo 10v. Muuttanut siinä ajassa 3 kertaa ja puolisolla ei mitään oireita.
Nenän limakalvot ja kurkku karhea
2
184
Vastaukset
- Anonyymi
Tyypillisiä lämmitysajan oireita. Ainakin terveillä. Jotkut lääkkeethän kuivattavat myös limakalvoja. Oireet helpottuvat ilmankostuttimella. Hoidan itse nenää suolaliuoksella tai suolasaippualla. Hieron kostutettua pumpulipuikkoa kostutettuun suolasaippuaan ja käsittelin puikolla nenän limakalvot. Kurkkua voi myös huuhdella keitetyllä suolavedellä ( noin 1 tl suolaa per litra).
- Anonyymi
Itsellä se vaan tahtoo olla ympärivuotista. Myös suolaliuvoksella huuhtelen montakertaa päivässä ja kosteutan sen jälkeen. Muuten vertaa tulee niistäessä. Yö unet kärsii aika hyvin kun herää nenän tukkosuuteen ja kurkun kipeyteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33811756IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597966Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut933083Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982258Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1562219Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81656- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin551103Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60793