Rikosilmoituksen tekeminen nykypäivän Suomessa

Olen jonottanut tämän aamupäivän työtunnit poliisin palvelunumeroissa. Ja jonotan edelleen. Näinkö koitetaan vähentää saapuvien rikosilmoitusten määrää? Onko niin, että rikosilmoituksia on niin paljon, etteivät resurssit riitä niiden vastaanottamiseen?

Koittakaahan päättäjät tehdä viisaita päätöksiä ja antaa poliisille mahdollisuus turvata Suomen kansalaisten hyvinvointia.

Jonotuksen taustamusiikki on järkyttävä. Epämääräinen ja turvattomuuden tunnetta lisäävä. Joku psykologi voisi auttaa jonotusmusiikin valinnassa. Musiikin viesti voisi olla: "Kyllä kaikki järjestyy".

Kansalaisoikeuksiin pitäisi kirjata, että poliisilla tulee olla suora puhelinnumero, johon voi soittaa ja jättää rikosilmoituksen. Tällaista numeroa ei löytynyt.

Myöskään nettiajanvarauksesta ei löydy kohtaa: Rikosilmoitukset.

Nyt jälleen 16 min odottelun jälkeen ilmoitus:
"Valitettavasti järjestelmässä on ongelmia tällä hetkellä. Puhelusi käsitteleminen ei onnistu. Yritä myöhemmin uudelleen."
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nettiajanvarauksesta ei löytynyt yrityspuolelta rikosilmoituksen jättömahdollisuutta, mutta yksityiseltä puolelta kylläkin.

Äänestä

Niin ne jonottaa kaikkeen muuhunkin Suomessa, Ruotsalaiset suorastaan tykkäävät jonottaa muutenkin. Suomalainen on niin kärsimätön, että se mieluummin tappaa jonkun toisen, että pääsee jonon ohi hoitoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen jonottanut tämän aamupäivän työtunnit poliisin palvelunumeroissa. Ja jonotan edelleen. Näinkö koitetaan vähentää saapuvien rikosilmoitusten määrää? Onko niin, että rikosilmoituksia on niin paljon, etteivät resurssit riitä niiden vastaanottamiseen?

Koittakaahan päättäjät tehdä viisaita päätöksiä ja antaa poliisille mahdollisuus turvata Suomen kansalaisten hyvinvointia.

Jonotuksen taustamusiikki on järkyttävä. Epämääräinen ja turvattomuuden tunnetta lisäävä. Joku psykologi voisi auttaa jonotusmusiikin valinnassa. Musiikin viesti voisi olla: "Kyllä kaikki järjestyy".

Kansalaisoikeuksiin pitäisi kirjata, että poliisilla tulee olla suora puhelinnumero, johon voi soittaa ja jättää rikosilmoituksen. Tällaista numeroa ei löytynyt.

Myöskään nettiajanvarauksesta ei löydy kohtaa: Rikosilmoitukset.

Nyt jälleen 16 min odottelun jälkeen ilmoitus:
"Valitettavasti järjestelmässä on ongelmia tällä hetkellä. Puhelusi käsitteleminen ei onnistu. Yritä myöhemmin uudelleen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu