"Psykoterapian päämääränä on oppia tunnistamaan ja hallitsemaan uudella tavalla jäykkien käytöstapojen taustalla olevia ahdistavia tunnemuistoja. Käytöksestään ja sen seurauksista huolestuneen henkilön kannattaa kääntyä psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen."
Ja sitten kun opetellaan mitkä on ne keinot, niin terapeutti juuri luo niitä tilanteita, joita yrität purkaa. Siinä sekoaa pää, kun et tiedä onko terapia totta vai tarua. Sinun pitää vain lähteä leikkiin mukaan.ja terapeutti kasvattaa sinua sitten tunnistamaan tilanteita joissa suutut, kun terapeutti kerää transferenssimateriaalia (symbioosi jossa et enään tiedä kumpi olen minä tai kumpi on hön ja kumpaa terapeutti leikkii - minää, sinää vai häntä, eli objektia josta alkuperäinen paha olo johtuu.
Ja sitten kun opetellaan mitkä on ne keinot, niin terapeutti juuri luo niitä tilanteita, joita yrität purkaa. Siinä sekoaa pää, kun et tiedä onko terapia totta vai tarua. Sinun pitää vain lähteä leikkiin mukaan.ja terapeutti kasvattaa sinua sitten tunnistamaan tilanteita joissa suutut, kun terapeutti kerää transferenssimateriaalia (symbioosi jossa et enään tiedä kumpi olen minä tai kumpi on hön ja kumpaa terapeutti leikkii - minää, sinää vai häntä, eli objektia josta alkuperäinen paha olo johtuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Psykoterapia ja psykoanalyysi ei ole oikeudenkäyntiä, jossa vaaditaan todisteita. "
Terapiassa luodaan mieli uudelleen, väkivaltaa kokenut kokee hyvin vahingolliseksi sen, että ne vääristellään ja vääristetään muistot toisiksi.
"Potilas ei anna mitään merkitystä vanhoille ajanjaksoille vaan panee nykyhetken egonsa siihen tilanteeseen, joka tapahtui kauan sitten"(lähde: psykoterapia lehti)
"Eivät kaikki eletyt tai vaikeat kokemukset joudu myöhemmin uudelleen muokattaviksi (transformoitaviksi) vaan ainoastaan ne, joita ei ole voitu sisäistää ymmärrettävään yhteyteen eli integroida. Myöhemmät transformaatiot tehdään tilanteessa, jossa jokin uusi tapahtuma tai saavutettu kehitysaste aktivoi vanhan tapahtuman ja sitä on mahdollista ymmärtää ja hahmottaa uudella tavalla."(lähde: psykoterapia-lehti).
Eli kun potilas on joutunut rikoksen uhriksi ja on traumatisoitunut terapian avulla ei saa voimaa käydä oikeutta vaan muistot muutetaan johtuviksi aikaisemmista kokemuksista.
"Psykoanalyyttisessa työskentelyssä transferenssisuhde muodostaa sen nykyhetken näyttämön, jolla myös dissosioidut traumat esiintyvät eri tavoin. Oman kliinisen kokemukseni mukaan muisto dissosioidusta väkivaltaisesta traumatapahtumasta (esim. lapsuuden väkivalta- tai insestikokemus) usein palaa potilaan tietoisuuteen noudattaen tietynlaista ”kaavaa”. Ensin potilas alkaa oireilla somaattisesti, joskus hyvinkin traumaa kuvaavalla tavalla. Sen jälkeen vihjeitä traumatapahtumasta alkaa esiintyä unissa ja assosiaatioissa, ennen kuin varsinaisia muistikuvia nousee potilaan tietoisuuteen, jolloin niitä voidaan työstää. Jos hoito saa jatkua riittävän pitkään, törmää melkein aina kipeimpään ”ydinkysymykseen”: Miksi äiti (tai joku muu vastuuhenkilö) ei suojellut minua kun olin täysin suojaton? "(Lähde psykoterapia lehti)
"Kokemukseni kidutustraumoista ja pakolaisuudesta kärsivien terapioista on pannut huomaamaan miten näiden potilaiden itsensä antama traumakuvaus on muuttunut niin sanotuksi ”jäykäksi tarinaksi” (’rigid story’). Se on kertomus, joka ei oikeastaan ollenkaan muutu, johtuen juuri puutteellisesta kyvystä symboliseen ajatteluun. Potilas vain toistaa sitä mekaanisesti eri viranomaisille tai työntekijöille varsinkin silloin, kun heihin ei ole varsinaista hoitosuhdetta."(lähde psykoterapia lehti)
Hoitosuhteen on tarkoitus muuttaa tarinaa mutta oikeuslaitos ja ihminen hakee oikeutta, sitä ei terapian avulla saa vaa - ihminen pidetään viallisena jos tarina ei muutu - se taas heikentää ihmisen uskottavuutta oikeusprosessissa. Pitämällä ihminen sairaana terapiassa.ja vääntämällä kivenkovaan vastaan, ei ihminen parannu traumasta.
"Traumasta seuraa aina menetyksen kokemuksia, sekä fyysisiä että psyykkisiä. Itse asiassa ihminen menettää usein koko pre-taumaattisen identiteettinsä ja maailmankuvansa. Hoidossa nämä menetykset täytyy kohdata ja surra."(psykoterapia lehti).
Eli ihminen menettää itsensä traumaattisten tilanteiden myötä lisäksi koko maailmankuvansa. Oman kokemukseni myötä terapiaprosessi voi olla niin traumaattinen, että koko minuus ja maailmankatsomus hajoaa.
"freudin mielestään ei voi puhua puhtaasta traumasta, ellei ihminen ole taantunut arkaaiselle tasolle kokiessaan totaalista avuttomuutta ja automaattista ahdistusta tilanteessa, jossa hän on kasvotusten tuhoutumisensa kanssa. "(Psykoterapia lehti)
"
Mitä romahdus tarkoittaa tässä yhteydessä? Voidaan ainakin sanoa, että pelätään defenssirakennelmien murtumista tavalla, joka uhkaa minän koossapysymistä. Defenssien tehtävä on suojella meitä primitiiviseltä ”ei-ajateltavissa olevalta” kauhulta eli freudilaisittain puhtaalta traumalta. Tässä itse ego-organisaatio on uhattuna. Kyse on yksilön kehitysprosessin taantumisesta varhaisemmille tasoille (reversal). (Freudin mukaan taantuminen arkaaisiin tasoihin.) Psyykkisen romahduksen pelko on siis jo tapahtuneen romahduksen pelkoa! Tunne siitä, että romahdus on jo tapahtunut, on olemassa tiedostamattomassa (muistijäljissä Freudin mukaan). "
- eli kun ihminen taantuu terapiassa alemmalle tasolle (joka tapahtuu kun minuus puretaan ja defenssit poistetaan kerros kerrokselta, teoria puolustautuu sillä, että se on ollut jo muistijöljessä ja trauma ja aikaisemmat kerrokset eivät tapahdu terapiassa tässä ja nyt, vaan ne uudelleenmuotoillaan.
- ja näin ollen narsistit saavat terapiasta evääät kuinka ajavat hulluuden partaalle uhrinsa. He eivät ole opettelemassa parantumista vaan keinoja sekottaa uhri. Narsostin patologiset rakenteet pitää purkaa terapiassa ja antaa heidän maistaa omaa lääkettään ja näin he joutuvat jopa psykoosin partaalle.
Toisaalta teoria puhuu tästä, että kun defenssit on saatu purettua niin oireet (neuroosit) tulevat esille. Toisaalta analyyttisiä menetelmiä on kritisoitu siitä, että tuottavatko ne sitä mitä olettavat - tekevät ihmisistä taantuneita ja neuroottisia.
Maagisesta ajattelusta pyskoterapia lehti kirjoittaa näin: "Tilanne, jossa olemme nimettömien, ennakoimattomien ja paikattomien vaarojen armolla, on aina pahin. Suojautumiskeinoista maaginen ajattelu, johon varsinkin lapset turvautuvat, on hyvä esimerkki. Lapset pyrkivät keksimään selityksen pahalle tapahtumalle omasta käytöksestään. Traumatisoituneet pakolaislapset selittävät usein vanhempiinsa kohdistunutta väkivaltaa tai vanhempien katoamista tällä tavoin: ”Ellen minä juuri silloin olisi tehnyt xx... niin...” Onnettomuuksien ja katastrofien sattuessa pyrkimys heti saada ”syyllinen” kiinni tai vika paikallistettua on silmiin pistävä. Täytyy voida selittää, miksi katastrofi pääsi tapahtumaan, ja vakuuttua siitä, että asia tulevaisuudessa voidaan korjata niin, ettei tapahtuma pääse toistumaan. "
Eli maagista ajattelua = traumatisoidulle muodustunut ajatus, että jotenkin pitäisi hallita tilanne ja itse on se, johon voi vaikuttaa. Teoriat kuitenkin lähtevät siitä, että narsisti kokee maagista ajattelua.
Ja vielä terapiasta"Tunne siitä, että romahdus on jo tapahtunut, on olemassa tiedostamattomassa (muistijäljissä Freudin mukaan). Ego-integraatio ei ole kyennyt käsittelemään ja sisäistämään tapahtunutta. Ego on ollut liian kypsymätön ottaakseen niitä ilmiöitä omaan henkilökohtaiseen kokemuspiiriinsä (hallintaansa). Egon alkuperäinen kauhukokemus ei voi siirtyä menneisyyteen ennen kuin ego on pystynyt kokemaan sitä nykyhetkessä ja sillä tavalla saanut sen omaan kontrolliinsa, omaksuen prosessin kulussa äidin/terapeutin auttavaa funktiota"
Terapeutti toimii siis kaksoisroolissa, transferenssimateriaalilla kerää tietoa millä saa ongelman elämään välissä, eli hön on se paha joka uudelleen ja uudelleen vie potilaan traumakokemuksiin. Samalla hän on se äiti joka kannattelee sitä väkivaltakokemusta, jonka hän itse aiheuttaa
Jos potilas ei usko, että ihmisessä on hyvä ja paha sekä harmaan sävyjä, on ihminen taas narsisti. Jos hön näkee terapeutissa alkuperäisen objektin (mikä on tarkoitus) ajaa tämä psykoterapian teoria aina tähän samaan lopputulemaan, ihminen lohkoo hyvän ja pahan erilleen tai puolustautuu rajusti, jotka puretaan kerros kerrokselta..lopputuloksena on tukholman syndrooman tai vahvan pitkään narisistisessa suhteessa eläneen riippuvuususuhde, jossa tämä terapiassa romahtamiseen, sekoamiseenkin ajattu neuroottinen ja psykoottinen, itsensä halkonut ihmisraunio hajoaa tai lopulta puolustaa pahoinpitelijäänsä uskoen, että jos vain muuttaa itseään ja tämä hajoittaminen oli vain hänen itsensä syytä.
Tai sitten potilas tappaa itsensä kun kaksoisroolissa pahoinpitelijä ja aiheuttamaansa (anteeksi - muistoista herättämäänsä) traumakokemusta "hoitava" terapeutti ei pystynytkään kannattelemaan uhriaan - anteeksi potilasta, joka murtui, sekosi ja hajosi. Kun hönellä ei ollutkaan riittävästi puolustautumiskeinoja suojautua terapiassa - jossa ne pistettiin palasiksi.
Toivon, että jonain päivänä joku astuu omalla nimellään esille ja uskaltaa kokemukseensa ja tieteelliseen ymmärryksensä avulla kumota koko freudin teorian - joka aiheuttaa mielenterveysongelmia enemmän kuin vielä tiedämmekään.
Kokemuksia psykoterapiasta?
Lähde: Psykoterapia (2008), 27(3), 168—188
"Potilaamme pyrkivät aina ottamaan käyttöönsä systeemin, jolla voidaan sitoa, säilyttää, paikallistaa ja säätää tätä ei puhuttavissa olevaa vaaraa. He kärsivät erilaisista fobioista, pakkoneuroottisista oireista ja jännitystiloista. Yritämme kesyttää traumaa nimeämällä, välttämällä ja kanavoimalla kaikkea, jossa puhdas trauma voi piillä. Sivilisaation ratkaisu on trauman nimeämistä, oireiden diagnosointia, jotta voimme rajata sitä ja tehdä sille jotakin. Mutta psykoanalyytikot eivät tyydy diagnooseihin. Psykoanalyysin luoma vastalääke on historian luominen! Traumaattiset kokemukset muistoineen täytyy voida integroida osaksi ihmisen tietoista yksilöllistä historiaa ja olemassaoloa. Hoitoprosessin kulussa näiden tapahtumien henkilökohtainen merkitys on etsittävä, jolloin traumatisoituneen ihmisen reaktio niihin tulee hänelle ymmärrettäväksi.
Peitemuisto on linkki historian luomisprosessissa. Se tuo lukuisia muita muistoja pintaan, jotka liittyvät perustraumaan. "
Toisaalta todettakoon ote "tietyt nykyhetken syötteet (inputs) eivät ainoastaan aktivoi uudelleen prosessoituja muistijälkiä, jotka ovat peräisin kyseisestä infantiilista tapahtumasta, vaan myös herättävät traumaattista reaktiota tässä ja nyt. Näin käy johtuen systeemin nykyhetken tilasta, johon sisältyvät nämä uudelleen prosessoidut muistijäljet"
"Psykoanalyyttinen historian konstruointi eroaa trauman toistamispakosta johtuen juuri sen dialektisesta kausaalisuudesta ja kaksisuuntaisesta ajallisuudesta. Toistamispakko toimii suljetussa ympyrässä."
Kaksisuuntainen ajallisuus: menneisyys ja nykyisyys - terapeutin kaksoisrooli: transferenssissa tuottaa pinnalle traumamuistot, tutkia puolustusmekanismeja, purkaa minuus, tuhoutumiskokemuksen aiheutus, asettaa ihminen varhaislapsuudelliseen positioon" leikkiä pahoinpitelevää äitiä (joka ei suojellut traumalta vaan hylkäsi) ja kun potilas ei suostu tähän mielettömyyteen, vaa hylkää terapeutin - on syy varhaislapsuuden traumassa eikä potilas ymmärrä että väkivalta on ainoastaan aikaisempaan traumakokemuksesta johtuvaa.
Hoidolle asetettu tavoite on äärimmäisen vaativa, koska se edellyttää monessa tapauksessa, että siinä kohdataan inhimillinen tuhoavuus ja julmuus kaikessa laajuudessaan, sekä tekijässä että uhrissa (Garland 1998).