EU VAATII Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania pitämään kiinni vuonna 2016 solmitusta siirtolaissopimuksesta. Erdogan tapasi EU-johtajia Brysselissä maanantai-iltana.
Turkki ilmoitti pari viikkoa sitten päästävänsä maassa olevia pakolaisia ja siirtolaisia Kreikan rajalle, minkä seurauksena muun EU:n tukema Kreikka on vahvistanut rajusti rajavalvontaansa. Rajalla arvioidaan olevan vähintään tuhansia EU-alueelle pääsyä toivovia ihmisiä.
Erdoganin arvioidaan tavoittelevan siirrollaan EU-maiden tukea Turkin toimille Syyriassa.
EU ja Turkki tekivät vuonna 2016 sopimuksen, jossa EU lupasi Turkille kuuden miljardin euron arvosta apua vastasuorituksena sille, että Turkki rajoittaa maassa olevien siirtolaisten ja pakolaisten pyrkimistä EU:n alueelle. Sopimus oli seurausta vuoden 2015 pakolaiskriisistä, jolloin Eurooppaan saapui yli miljoona ihmistä.
Erdogan ei kommentoinut medialle maanantaina tapaamisen antia, vaikka oli sitä turkkilaisedustajien mukaan alun perin suunnitellut. Sen sijaan median eteen astelivat EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.
– Meillä on ilmiselvästi erimielisyyksiä, mutta olemme puhuneet selkeästi ja avoimesti toisillemme, von der Leyen muotoili uutistoimisto AFP:n mukaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Turkki haluaa päivittää vuoden 2016 pakolaissopimuksensa EU:n kanssa nopealla aikataululla. Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu sanoi tiistaina turkkilaiselle uutistoimistolle, Turkki on valmis rakentavaan keskusteluun asiassa ja että sopimus täytyy uudistaa Syyrian tilanteen muutosten takia.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Çavuşoğlu sanoi Turkki toivovan, että uusista ehdoista sovitaan ennen maaliskuun 26. päivää. EU-maiden johtajien on määrä tavata Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa 26.–27. maaliskuuta.
Çavuşoğlu sanoi Anadolu-uutistoimiston haastattelussa, että siirtolais- ja pakolaiskysymyksen ratkaisu edellyttää viisumikäytäntöjen höllentämistä ja EU:n ja Turkin tulliliiton päivittämistä.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kävi maanantaina Brysselissä keskustelemassa EU-johdon kanssa muttei antanut tapaamisen jälkeen minkäänlaista lausuntoa.
No nyt kun UK ei enää ole EU niin Turkki voi ottaa UK paikan
niin EU ei tarvitse tuntea hävinneensä kannatuksessa.
Ja siinä tapauksessa kaikki pakolaiset voivat valita oman
uuden kotimaansa.
On se onnellista että vielä on näitä hyväntekijä ihmisiä
EU ssa jotka haluavat auttaa näitä kodittomia köyhiä.
Turkki on EU:n jäsenyydestä kauempana kuin maa kuusta. Ja loittonee koko ajan.