Yrittäkää estää Coronavirus, se on oikeasti vaarallinen!

Coronavirus tai Koronavirus (COVID19) on paljon vaarallisempi mitä Suomen hallitus haluaa antaa ymmärtää. Muualla maailmassa tämä on tiedostettu ja he ovat kertoneet kansalaisilleen että kannattaa olla vain kotona.
Koronavirustartunnnat ovat vasta alkamassa, joten sitä ei voi verrata esim SARS-tartuntoihin, jonka leviäminen on jo loppunut ja virus kuollut.

Koronavirus on siitä ikävä, että voit olla sen kantaja jopa 14 päivää, ennen kuin oireet tulevat...sitä ennen olet jo ehtinyt levittää sitä enemmän tai vähemmän. Ei vieläkään tiedetä oikeasti miten hyvin virus leviää oireettomasta kantajasta. Suomen päätös on se että jos on oireeton ollut, ei ole virustakaan ole voinut levittää. MUTTA tämä päätös on vain olettamus, faktaa ei ole...todellisuudessa se varmaan leviää jossain määrin.

-Koronavirus säilyy pinnoilla jopa 9 vuorokautta, eli yksi ihminen tartuttaa huomattavan määrän.
-Koronavirus voi tartunnan saaneissa näyttää kokeissa useaan kertaan negatiivista tulosta, mutta esim 3:lla kerralla vasta testatusta saadaan possitiivinen tulos. Suomessa kerrotaan että jos on kerran testattu ja se on negatiivinen tulos, se olisi muka varma osoitus ettei koronavisustartuntaa ko ihmisellä ole.... Suomi ei testaa yhtä ihmistä useita kertoja, kuten muissa maissa tehdään... Tämä johtuu, koska hallitus ei ole antanut tarpeeksi määrärahoja tähän asiaan...

Koronovirus on myös salakavala...jo kerran sairastunut ja kertaalleen parantunut, voi saada sen uudestaan...eli näissä tapauksissa virus jää kehoon ns "nukkumaan", kuten esim huuliherpes ja kun kehon oma puolustus on heikoimmillaan, se iskee uudestaan ja silloin kyseessä on useasti kuolema.

Suomen hallitus ei ota asiaa vakavasti, en tiedä miksi...miksi odotetaan että suomi pyshtyy, miksei yritetä estää?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hallitus ja eduskunta tietää kyllä hyvin viruksen vaarallisuuden, koska kieltää rahvasta tulemaan eduskuntataloon tartuttamaan arvoisia kansanedustajia. Tämä päätös kertoo kaiken.

1Äänestä
  • Egoa ja penisjatketta hohtavat päätökset eivät kerro mitään tieteestä coronavirusta vastaan. Aloituksessa oli asiaa. Nyky päämonarkilla on huonot "clickit".

    Äänestä

Kaikille turvapaikan hakijoille maahanmuuttajille riittää kyllä hoitopaikkoja. Mistään ei tarvitse tinkiä.

Äänestä

Suomen alaviivahallitus järjesti sen kuuluisan tragikoomisen tiedoitustilaisuutensa jolle varikset nauravat vieläkin.

Äänestä
  • Mä olenkin ihmetellyt että mille ne nauraa.
    Se on tuo niiden tyhjääkin tyhjempi tiedotustilaisuus.

    Äänestä

Aidsiin kuolee joka vuosi miljoona ihmistä. Syöpiin ja muihin tauteihin ties montako miljoonaa. Coronavirus on korkeintaan pieni lisä noihin lukuihin. Useimmat saavat vain lieviä oireita.

Corona voi olla vasta alkulämmittelyä, bioaselabroissa on paljon tappavampaa arsenaalia odottamassa vuoroaan.

Äänestä
  • Niin, luultavasti näin on.

    Äänestä

Onko koronatesti ilmainen?
Voiko sen tehdä terveyskeskuksessa?
Ihme on jos tuosta pitäisi vielä jotain maksaa ☹️

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Coronavirus tai Koronavirus (COVID19) on paljon vaarallisempi mitä Suomen hallitus haluaa antaa ymmärtää. Muualla maailmassa tämä on tiedostettu ja he ovat kertoneet kansalaisilleen että kannattaa olla vain kotona.
Koronavirustartunnnat ovat vasta alkamassa, joten sitä ei voi verrata esim SARS-tartuntoihin, jonka leviäminen on jo loppunut ja virus kuollut.

Koronavirus on siitä ikävä, että voit olla sen kantaja jopa 14 päivää, ennen kuin oireet tulevat...sitä ennen olet jo ehtinyt levittää sitä enemmän tai vähemmän. Ei vieläkään tiedetä oikeasti miten hyvin virus leviää oireettomasta kantajasta. Suomen päätös on se että jos on oireeton ollut, ei ole virustakaan ole voinut levittää. MUTTA tämä päätös on vain olettamus, faktaa ei ole...todellisuudessa se varmaan leviää jossain määrin.

-Koronavirus säilyy pinnoilla jopa 9 vuorokautta, eli yksi ihminen tartuttaa huomattavan määrän.
-Koronavirus voi tartunnan saaneissa näyttää kokeissa useaan kertaan negatiivista tulosta, mutta esim 3:lla kerralla vasta testatusta saadaan possitiivinen tulos. Suomessa kerrotaan että jos on kerran testattu ja se on negatiivinen tulos, se olisi muka varma osoitus ettei koronavisustartuntaa ko ihmisellä ole.... Suomi ei testaa yhtä ihmistä useita kertoja, kuten muissa maissa tehdään... Tämä johtuu, koska hallitus ei ole antanut tarpeeksi määrärahoja tähän asiaan...

Koronovirus on myös salakavala...jo kerran sairastunut ja kertaalleen parantunut, voi saada sen uudestaan...eli näissä tapauksissa virus jää kehoon ns "nukkumaan", kuten esim huuliherpes ja kun kehon oma puolustus on heikoimmillaan, se iskee uudestaan ja silloin kyseessä on useasti kuolema.

Suomen hallitus ei ota asiaa vakavasti, en tiedä miksi...miksi odotetaan että suomi pyshtyy, miksei yritetä estää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu