Puolisoni puolustukseksi voi sanoa että tapahtumien aikaan nainen oli vielä nuori ja melko kokematon miesten suhteen. Ja kun vielä lisätään runsas tai normaali alkoholin käyttö niin harkintakyky petti. Naisella oli hyvä kaveri joka asui toisella paikkakunalla ja kun illanistujaisiin tuli kutsu olihan sinne kiva mennä. Mitä sit oli tapahtunut, no alkoholia tietty otettiin reilustikin illan ja yön aikana ja kun nainen sitten vietti yön kaverinsa luona niin siellä oli ollut muutakin porukkaa, myös ilmeisesti joku mies. Alkuun harmitti myös puolison ei voi sanoa että paljastava pukeutuminen mutta niukka, Eli vaihtoehtona oli lyhyt hame, hiukan polvien yläpuolelle jäävä ja mustat sukkahousut, toisena vaihtoehtona housut ja stay up sukat, kauluspaitaa ja jotakin pitsi paitaa oli myös lähtiessä. Ei kai siinä mitään jos avoliitossa oleva nuori nainen haluaa näyttää viehättävältä tai mahdollisesti seksikkäältä mutta jotkut miehet saa mieleensä heti et toi nainen haluu seksiä kun noin pukeutuu. Pari kertaa on naisella tuo harkintakyky pettänyt miesten suhteen, on niitä jotka haluu jutella ja niitä jotka haluu pillua. Kyllä siinä keskusteluja käytiin jälkeen ja muija kun hiiltyi sanoi napakasti, koskaan en ole sun seläntakana pannut ketään, ei varmaan olekkaan mutta muuta intiimiä on ollut kuten puolison kaveri kertoi mun kysyessä. Pyysin vaan totuutta ja nainen sanoi et joo suutelihan ne ja mies vähän persettä puristeli vaatteiden päältä so wat, humalla sattuu välillä. No puoliso on myöntänyt että liikaa alkoa illan aikana johti huonoon käytökseen, josksus ottaa reilummin mutta onneksi vain kotioloissa ja sen huomaa että nainen muuttuu toiseksi ihmiseksi. Juodessa on halunnut tietynlaista huomiota ja kun ei saa haastaa myös mieluusti riitaa tai sana harkkaa. Puoliso sit muuttui kun lapsi vähän kasvoi, alkoholi ei juuri maittanut enää ja illan istujaiset jäi toki mun kanssa välillä lähtee yöelämää katselee.Joskus kun tulee nähty humalaisia naisia muija sanoo et nuoruus jäi ja hyvä niin. On varmaan miehiä jotka ois naisen jättäneet pienekin vehtatuksen seurauksena muta ajattelin et paskan väliä, virheet kuukuu elämään ja kun vielä juotu reilusti menee vaan överiksi.
Missä kulkee raja
2
104
Vastaukset
- Anonyymi
Oikean tyyppinen suhtautuminen. Katsos kun elämä ei ole kaikinpuolin täydellistä ja jokainen tekee elämässä virheitä. Jokunen kerta on itsekin tullut tanssittua vieraitten naisten kanssa kapakkareissuilla ja kyllä siinä on joskus suudeltukin tanssilattialla. Puolustuksekseni en voi sanoa muuta kuin etten ole ollut se aloitteellinen osapuoli ja kenenkään sänkyyn en ole lähtenyt nakkiani uittamaan. Enkä tosiaan haluaisi että vaimo pistäisi mut pihalle petturina noin vähästä.
- Anonyymi
Joo itse on tullut kans vähän räpelleltyä ravintola illan aikana, parit pusut tai joku suutelu ei kaada suhdetta. Vaimonikin sai korviinsa tekoni, ei suuttunut sanoi vaan et koitahan olla kunnolla että ei ala juorut liikkuu, saat kotona varmasti riittävästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54878Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141718- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467