YLE - Suomen musiikin vihollinen

Anonyymi

Kun Suomen euroviisuehdokkaaksi valittiin vuonna 2003 Lordi, kaikki nirppanokkaiset nk. asiantuntijat olivat kuohuksissaan: kuinka Suomen mainetta voidaan pilata tällaisella roskalla. Helsingin hipsterit eivät kuitenkaan saaneet valita edustajaa, vaan kansa sai päättää puhelinäänillä. Ja kuinkas sitten kävikään: Suomi voitti ylivoimaisesti koko kilpailun.

Tänä vuonna kansa valitsi puhelinäänillä edustajaksi Erika Vikmanin jättihitin Cicciolina, joka on saanut valtavasti suosiota myös ulkomaisten viisufanien keskuudessa. Erikaa ei kuitenkaan valittu, koska YLE:n musiikkitoimittajien näpertelemät säännöt ja ilmeisen luotettavasta väestä valitut ulkomaiset raadit mahdollistivat hipsteritoimittajien vihaaman Cicciolinan pudottamisen.

Samaa mallia toteutettiin jo 2016, jolloin yleisöäänet voittanut Saara Aalto pudotettiin YLE:n toimittajien valitsemien kansalaisraatien ja pistelaskutavan avulla. Saaran kappale ei ollut kuitenkaan mikään megahitti. Sillä ei olisi ollut todellisia kansainvälisiä menestymismahdollisuuksia kuten tänä vuonna pudotetulla.

YLE: musiikkitoimitus teki tällä tempulla valtavan karhunpalveluksen koko Suomen musiikkielämälle. Ruotsin asema musiikin suurvaltana perustuu suureksi osaksi Abban ja muiden ruotsalaisten viisumenestykseen. Mutta suomalaiset eivät saa menestyä, jos menestyjät eivät miellytä YLE:n ”asiantuntijoita”. Se pitää estää viisukarsinnan järjestäjien toimesta hinnalla millä hyvänsä.

6

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mjaa, Lordi esiintyi vasta 2007. Tämä Erika-kuvio on paisunut yli äyräiden. Vielä tänään Helsingin Sanomat käytti asian märehtimiseen yli puoli sivua. Luulen, että kyseessä on pikemminkin lehtien lööppitehtailu kuin todellinen harmistuminen lopputuloksesta.

      Asiaan vaikuttaa myös se, Erika on feministien suosikki. Heitä korpeaa se, että karsinnan ainoa mies voitti karsinnan.

    • Anonyymi

      Aijaa,tykkääkö feministit Cicciolinasta,ei uskoisi.

    • Anonyymi

      Lordi voitti kylläkin 2006

      Onhan toi kansainvälinen raati mitä on ja olisi oikeasti hyvä jos näissäkin karsinnoissa voitaisiin palata siihen vanhaan systeemiin että yleisö päättää . Tosin en usko että Erika olisi saanut menestystä viisuissa. Lähinnä nää kaikki "ulkomaalaiset" jotka on esitystä kommentoinut on Suomalaisia jotka kehuu enkuksi. Cicciolina ei toiminut oikein muutenkaan livenä ,Erika ääni ei ollut hyvä ja Erika hukkui siihen esitykseen eikä oikein erottunut sieltä.

      Akselin biisi on ok, mutta mielestäni se on tylsähkö ja ei ehkä jää helposti mieleen, mutta muuten hyvä.

      Yle on kyllä mokannut ja menettänyt uskottavuutensa näissä karnevaaleissa jo toistamiseen mm : Sandhja, Saara Aalto, Darude ym

      Tuntuu että Yleä ei kiinnosta aidosti euroviisut ja siksi tää umk on todella lattea ja huonosti toteutettu ja siihen ei ole mielestäni panostettu ollenkaan. Typeriä raateja ym ja huonot juontajat.

      • Anonyymi

        Ennen UMK:n loppukilpailua mainostettiin televisiossa useaan otteeseen että siinä on ennennäkemätön,upea show!Odotin sitä innolla,sitä ei kuitenkaan ksokaan tullut,siis sitä upeaa showta.


    • Anonyymi

      Lordi ei kelpaa nirppanokille edes vaikka voitti ainoana Suomalaisena viisut, minusta tämä on sääli sillä Puutansuu edustaa niitä harvoja Suomalaisia joilla on sävelkorvaakin, ainakin itse diggaan kaverin tuotannosta enemmän kuin näistä hyväveli Cheapeista, Tauli Rähkästä, Anssi Umpikeloista joita FM-taajuudet pakkosyöttävät.

      Joo ei Suomella ole mitään mahdollisuuksia jos ei mennä metalli osastolla ja mammuttimaisella show´lla, sanomakin voisi olla tyyliin jotain "Close the borders, hell gates are rising yeah! Like tsunami they came jne." Brexit hengessä voisimme saada eurohöttöön turhautuneiden ääniä.

      Tämä Suomen 2020 edustaja on juuri sellainen lässy EU-sukupolvea edustava mitäänsanomaton esiintyjä.

    • Anonyymi

      Muista että jokaisella ihmisellä on oma musiikkimakunsa,se ei aina ole sama kuin sinulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4463
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3065
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2958
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2763
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      341
      2685
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2665
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2339
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2085
    9. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      5
      1981
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1703
    Aihe