https://demokraatti.fi/se-etta-suomi-laitettaisiin-kiinni-ei-estaisi-epidemian-tuloa-marin-varoitti-kiihkoilusta/
”Luotan viranomaisten työhön.”
Niin kuin tämän THL:n pölhö-kustaan:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-suomalaisprofessorilta-hyytava-arvio-taistelusta-koronavirusta-vastaan-kukaan-ei-ole-aikaisemmin-edes-ehdottanut-tallaisia-toimia/d3dcbf80-9884-4eac-ba36-208a88ea3e79
"Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen professorin mukaan jättimäisten eristämisten tehosta ei ole näyttöä. ”Kyseenalaista”, toteaa Mika Salminen."
https://yle.fi/uutiset/3-11225142
"Vaikka tilanne on Euroopassa muuttunut, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen pitää Italian määräämiä rajoituksia ylimitoitettuna.
– Luulen, että italialaiset tulivat tässä aika pahasti yllätetyiksi. Siellä on nyt tehty toimia, joiden kohdalla olisi ollut hyvä harkita kaksi kertaa miten toimitaan, sanoo Salminen.
Salminen arvioi, että ihmisten liikkumisen rajottaminen – paitsi silloin kun oikeasti tiedetään, että he todella ovat altistuneet tautiin – ei johda hyviin lopputuloksiin.
Salmisen mukaan Italian väkimäärään suhteutettuna kyse on kuitenkin edelleen kohtuullisen pienestä määrästä ihmisiä."
Kummastipa ne eristämiset vaan siellä Kiinassa toimivat:
https://yle.fi/uutiset/3-11250036
Kevennyksenä vielä Sannan eilinen veikkaus:
https://static.mvlehti.net/uploads/2020/03/Sanna-Marin-Koronavirus-Veikkaus.jpg
Marriinin arvovalinta
9
<50
Vastaukset 9
- Anonyymi
Miksi haluat ajaa yrityksiä ja työnantajia alas, että oltaisiin lähempänä ryssälää?
- Anonyymi
Harmaaritari kirjoitti:
Miksi sinä haluat surmata suomalaisia vanhuksia viruksella?
Miksi haluat että ihmisille pitää antaa kenkää töistä?
Anonyymi kirjoitti:
Miksi haluat että ihmisille pitää antaa kenkää töistä?
en minä halua, jos minun halujen mukaan olisi toimittu eli ajoissa lisätty rajakontrollia, kieltäydytty ottamaan vastaan lentoja ongelma-alueilta jne, ei olisi jouduttu tähän tilanteeseen missä nyt ollaan. Mutta kun ollaan ei se ole enää haluista kiinni vaan siitä mikä on järkevää ja nyt olisi järkevintä ainaki koulut ja päiväkodit laittaa kiinni, jos se estäisi joidenkin töissäkäynnin se pitäisi vain kestää. Ei ne tilauskirjatkaan nyt niin täynnä ole kuin normaalitianteessa. Nyt kun tosiaan virus päåästettiin maahan ihan varsin tahalleen niin tulee kalliiksi , tehtiin siinä miten päin vain. Kuitenkin ehkä se että kukauden olisi lafkat aikalailla kiinni ja ihmiset kotona hillitsisi viruksen. Nyt kun ne jatkaa normalisti virus kiertää kansan keskuudessa pahimmassa tapauksessa kuukausia, kenties vielä moneen kertaan kun on uusiutuvakin ja poissaolopätkien summa on varmaan enemmän kuin mitä kuukauden seisakki aiheuttaisi.
No jos Suomi nyt lukitaan, niin se tauti leviää kuitenkin sitten kun "lukitus" loppuu..
Tosin vuoden päästä on jo rokotukset ja tästä viruksesta vain muisto..kuitenkin ja kuitenkin, Kiinassa ja etelä-koreassa on saavutettu loistavat tulokset rivakasti toimimalla ja riittävästi testaamalla:
https://demokraatti.fi/mita-etela-koreassa-on-tehty-8-000-koronatartuntaa-on-johtanut-vain-muutamaan-kymmeneen-kuolemaan/
Järkyttäisipä suomalaisten vanhustenkin kohtalo yhtälailla:
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/irakiin-palautetun-miehen-kohtalo-jarkytti-kyselytunnilla--sisaministeri-ohisalo-pitaa-tapausta-34hapeallisena34-lupaa-parannuksia-turvapaikkajarjestelmaan-6.3.556099.ef13b68c8c- Anonyymi
Nillitys vaan jatkuuuu ja jatkuuuuuuuu..... Harmis vauhdissa taas. Mut onhan se hyvä, että edes jossain voi saada onnistumisen tunteita. Hyvinnillitetty!
Persut näyttää tässä(kin) asiassa olevan oikealla, inhimillisellä, linjalla, kokoomus peesaa:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006436960.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011953
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481146Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1701019- 81966
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56851- 69762
- 99752
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?73687- 23637
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.326631
