"Belgiassa suljetaan koulut ja ravintolat ja baarit sekä yleisötapahtumat perutaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi ilmoitti Belgian pääministeri Sophie Wilmes torstaina." Koulut suljetaan 3. huhtikuuta asti. Rajoitukset astuvat voimaan lauantaina keskiyöllä. Hallitus pyysi myös maan kansalaisia tekemään etätöitä, jos se vain suinkin on mahdollista."
=> Muualla maailmassa koulujen sulkeminen ei ole mahdotonta eikä työlainsäädännön professori ala itkemään etätyösopimuksista - toisin kuin Suomessa.
"Kaikki päiväkodit ja koulut suljetaan Norjassa koronaviruksen vuoksi. Teemme tämän nyt, koska pelkäämme, että tekemättä jättämisen seuraukset olisivat suuremmat. Tärkein asia on nyt tartunnan leviämisen estäminen ja asukkain suojeleminen."
=> Alleviivaan lauseen: Teemme tämän nyt, koska pelkäämme, että tekemättä jättämisen seuraukset olisivat suuremmat.
Miten olisi Marin ja muut tytöt, voisiko tästä ottaa koppi Suomessakin?
"Tanska sulkee kaikki koulut ja yliopistot lähipäivinä estääkseen koronaviruksen leviämistä. Asiasta kertoi maan PM Frederiksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona illalla. Päiväkodit suljetaan maanantaista alkaen."
=> Tanska sulkee koulut, Suomi ei.
"Monet ruotsalaiskoulut ja yksityiset yritykset ovat rikkoneet omalla päätöksellään terveysministeriön liian lepsua ohjeistusta. Kouluja on suljettu, kun oppilaiden joukosta on löytynyt koronavirukseen sairastuneita."
=> Ruotsi sulkee kouluja, Suomi ei.
"Viron kaikki koulut suljetaan, rajatarkastukset palautetaan eikä risteilyaluksia oteta vastaan. Päätös siirtyä etäopetukseen koskee sekä peruskouluja, lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia että yliopistoja ja korkeakouluja. Museot, elokuvateatterit ja teatterit joutuvat niinikään sulkemaan ovensa."
=> Viro sulkee kouluja, Suomi ei.
"Viron puolustusvoimien komentaja kenraalimajuri Herem päätti torstaina pitää varusmiehet varuskunnissa ainakin tulevana viikonloppuna. Kaikki lomat on siis peruttu, kuten myös vierailut varuskuntiin."
=> Viro tekee, Suomi seuraa sivusta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Toivottavasti täälläkin suljetaan! Heti!
Jokainen pysyköön kotonaan, niin homma on hallussa.
Täällä mietitään ja katsotaan tyhjyyteen.
Uusi hallitus heti vaikka tähän tilanteeseen se on jo myöhäistä. Tämä katastrofi hallitus jää historiaan ehkä tuhoisimpana koskaan.
Miten koko kansaa uhkaava epidemian toimenpiteet voi olla ainoastaan osaamattoman hallituksen, jota ohjailee yhtä osaamaton THL, päätettävissä?
Sokea sokeaa taluttamassa.
Päättäjät eivät vain osaa kertoa, miten kaiken toiminnan lopettaminen estää virusta leviämästä. Rajoituksilla saadaan maailma täyteen sekasortoon, mikä näyttää olevan tavoitteenakin. Todennäköisesti herrasväki haluaa rajoittaa alamaisten määrän sopivaksi herrasväen kekkerien jatkumiseksi. Mitä vähemmän syöjiä, sitä paremmat pidot.