Oliko Suomessa koronaa jo talvella? Tilastot?

Talven keuhkokuumetilastot? Enemmän tapauksia kuin normaalisti?
Koronaviruksen ensimmäiset oireiset tapaukset havaittiin jo marraskuussa Wuhanissa. Tartunnat alkoivat levitä siis jo viimeistään lokakuussa. Useimmat olivat/ ovat oireettomia tai vähäoireisia.
-----------
Suomessa sairastuu vuosittain normaalisti noin 50 000 henkilöä keuhkokuumeeseen. Lähes joka toinen tarvitsee hoidon aloittamisen sairaalassa. Keuhkokuume on tavallisin pienillä lapsilla (ks. «Keuhkokuume lapsella»1) ja yli 65-vuotiailla. Lisäksi Suomessa noin 5 000 sairastuu vuosittain sairaalahoidon aikana (sairaala)keuhko kuumeeseen. Tupakoijilla, alkoholin suurkuluttajilla, kroonista keuhkoputkitulehdusta tai keuhkoahtaumatautia (ks. «Keuhkoahtaumatauti (COPD)»2) sairastavilla ja muuten huonokuntoisilla tai hyvin iäkkäillä on muita enemmän keuhkokuumeita.

Keuhkokuumeeseen sairastuneista nuorista ja keski-ikäisistä siihen kuolee harvempi kuin yksi sadasta, mutta yli 75-vuotiaista joka kuudes. Ero selittyy osin huonommalla yleiskunnolla, osin sillä, että iäkkäiden taudeissa on lähes aina mukana pneumokokki. Kaiken kaikkiaan keuhkokuume on yleisin kuolinsyy erittäin vaikeasti sairailla ja tehohoidossa olevilla, silloin kun perustautiin ei pystytä antamaan apua.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koronaviruspandemian 2019–2020 tapahtumahistoria
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronaviruspandemian_2019–2020_tapahtumahistoria

Kiinan viranomaiset peittelivät tilannetta. Suomesta tehtiin kauppaa ja Kiinassa käytiin niin rannikolla kuin Wuhanissa. Tartuntoja esiintyi myös rannikolla. Virus on jyllännyt kaikessa hiljaisuudessa talven ajan. Nytkään ei testata lieväoireisia ainakaan joka paikassa.

Äänestä

Lapissa ollut jo ennen joulua, koska matkailu.

Äänestä

Vertailun vuoksi, keuhkokuumeeseen kuoli 131 450 ihmistä Euroopassa v. 2016.
Suomessa Uudella maalla oli Euroopan alhaisin kuolleisuus 1/ 100 000 ihmistä kohti.
Kukaan ei öyhönnyt vessapapereita missään ja tapellut hengityssuojista pitkin katuja.

https://ec.europa.eu/eurostat/web/products-eurostat-news/-/EDN-20191112-1

Mutta mistä saa talven pneumoniakuolleisuudet? Ovatko ne tilastot jotain salaista tietoa?

Äänestä
  • Keuhkokuumeeseen kuoli 131 450 ihmistä Euroopassa v. 2016. Koronakuolleita on nyt MAAILMANLAAJUISESTI 5 402. Verratkaa lukuja.

    Tässä on nyt jotain todella outoa. Keuhkokuumepotilaista joka toinen tarvitsee sairaalahoitoa. miten vtussa laitteet ja petipaikat eivät riitä esim. Italiassa, jossa on kuitenkin keuhkokuumeisia niin paljon muutenkin ja varsinainen influenssasesonki on jo ohi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Talven keuhkokuumetilastot? Enemmän tapauksia kuin normaalisti?
Koronaviruksen ensimmäiset oireiset tapaukset havaittiin jo marraskuussa Wuhanissa. Tartunnat alkoivat levitä siis jo viimeistään lokakuussa. Useimmat olivat/ ovat oireettomia tai vähäoireisia.
-----------
Suomessa sairastuu vuosittain normaalisti noin 50 000 henkilöä keuhkokuumeeseen. Lähes joka toinen tarvitsee hoidon aloittamisen sairaalassa. Keuhkokuume on tavallisin pienillä lapsilla (ks. «Keuhkokuume lapsella»1) ja yli 65-vuotiailla. Lisäksi Suomessa noin 5 000 sairastuu vuosittain sairaalahoidon aikana (sairaala)keuhko kuumeeseen. Tupakoijilla, alkoholin suurkuluttajilla, kroonista keuhkoputkitulehdusta tai keuhkoahtaumatautia (ks. «Keuhkoahtaumatauti (COPD)»2) sairastavilla ja muuten huonokuntoisilla tai hyvin iäkkäillä on muita enemmän keuhkokuumeita.

Keuhkokuumeeseen sairastuneista nuorista ja keski-ikäisistä siihen kuolee harvempi kuin yksi sadasta, mutta yli 75-vuotiaista joka kuudes. Ero selittyy osin huonommalla yleiskunnolla, osin sillä, että iäkkäiden taudeissa on lähes aina mukana pneumokokki. Kaiken kaikkiaan keuhkokuume on yleisin kuolinsyy erittäin vaikeasti sairailla ja tehohoidossa olevilla, silloin kun perustautiin ei pystytä antamaan apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu