väliaikainen rokotus Koronaan?
Paljosta lyödään vetoa et kohta tulee
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sitähän tässä jatkuvasti on mainostettu, että rokottaa kannattaa aina ja että vielä ehtii.
Vimmatusti nytkin rokotetta kehitellään, useammankin yrittelijän toimesta, ja pistoksien kohteena, ei enempää eikä vähempää kuin koko maailma. Varsinainen lottopotti ja vielä vastuuvapaus päälle.
Rokotteet ovat ainoa lääkeryhmä, josta koskaan ei voi jäädä kiinni. Jo yli sadan vuoden ajan ihmisiä on voitu kritiikittä rokottaa seurauksella, että juuri kukaan ei saata kokea enää itseään kunnolla terveeksi. Ihmisen puolustusjärjestelmä kun yhä enemmän on asettunut tätä rokottelijaa vastaan ja häiriintynyt milloin mistäkin ylireagoidessaan milloin mihinkin.
Mutta silti rokottaa kannattaa aina. Noin ovat suomalaistenkin aivot ohjelmoidut.
Opettiko Pandemrix mitään. No ei opettanut. Muistinmenetys koitui jälleen avuksi ja ei kun menoksi taas. Immuunivasteen kestokykyvyllä saattaa hyvinkin vielä hetken leikitellä, kun muistaa, että ihmiskunnan todelliset viholliset ovat virukset, ja että ihminen on noiden viaton uhri, joka syyttään sairauksiin on vietelty.
Jos onni suo, kenties rokotteestakin vielä onnella selvitään, mutta kuten Seneca toteaa ”onnella ei ole kukaan viisastunut”.
ja joka epäroi se syyllistetään.
Juu yhtä tehokas kun nuo influenssa rokotteet. Meillä oli poika armeijassa jossa rokottivat influenssaa vastaan. Sairastui sitten lomalla siihen mutta muut meillä ei sairastuneet vaikka kellään ei rokotusta ja poika oli kotihoidossa.
Tuttua on.
Itse sairastuin pari vuotta sitten kolme päivää influenssarokotuksen jälkeen juuri siihen influenssaan jonka heikennettyä virusta rokotteessa oli,
kun mainitsin asiasta terveydenhoitajalle alkoi hysteerisenä silmiään pullistellen puolustelemaan virkakoneistoa ja lääketeollisuutta.
Niin ne toiset on onnistuttu hyvin aivopesemään, papukaijallekin voi opettaa kokonaisia lauseita sen ymmärtämättä mitä se hokee.
Lopulta rokote voi olla pahempi kuin itse sairaus.
Näin ainakin alkuvaiheessa, kun se on käytännössä testaamatonta.
Tuleeko totalitaarinen pakkorokotus nyt?
Poliisit hakevat kotoa, jos ei ole ottanut?
Ja suomen thl tilaa monikymmenkertaisella hinnalla ja täysillä vastuuttomuus lausekkeilla ihmelitkuja suomalaisten sairastuttamiseksi...
Muistakaa narkoleptia tapaukset THL:n vastuupakoilija rotat taas pääsevät korruptio matkolle ja illallisille hienoon lääkefirma huolenpitoon, potilaista viis " kuolee ne kumminkin joskus .."
on thl motto...
Kun ei ole kotona niin tyhjästä on paha nyhjästä.
Onko tälläkertaa 💉 rokote 💉 kaikille sama?
"paljosta vetoa".. 8 serla wc rullaa.
Kyllä keskeiset poliitikot kohta tilaa jonkin tutun lääkefirmalta 100 miljoonalla kehitteillä olevaa rokotetta ja sitten littaavat potin keskenään. Mummuille ja papoille ruiskutetaan suolaliuosta.
Korona on etukäteen suunniteltu bisnes, ja iruksen levittäjällä on ollut rokote jo ennen levittämistä. Nyt odotetaan paniikkia missä rokoteesta maksetaan mitä tahansa. Ja, kun sitä ei liian aikaisin tuoda markkinoille, eivät yksinkertaiset tajua lainkaan, kuinka julmasta bisneksestä oikesti on kyse.
juuri näin ja "bisnesgurut" nauravat partaansa.
Tämä vastalääkintä kun ei vain tahdo käytännössä toimia vrt ylipäänsä rokotteita, miten on mennyt. Rokotteiden myötä syntyneitä sairauksia on ollut mahdotonta välttää. Niitä on putkahtellut kuin sieniä sateella ihmisen puolustusjärjestelmän paniikissa rimpuillessa puoleen jos toiseen.
Täällä Pohjantähden alla, murheita on laulajalla...
Neljällä tonnilla koekaniiniksi.
Jutun mukaan toimiva rohto on jo olemassa:
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/saksassa-loytyi-jo-markkinoilla-oleva-laake-uuteen-koronavirukseen-kaytossa-japanissa-haimasairauksien-hoidossa/9341aa79-2789-4aa5-9bd7-96648670313d
Tuommoista maailmalla. 🤔
Laumasuojaa testaillaan nyt päiväkotilapsilla ja koululaisilla, luonnonmukaisesti ilman rokotteita. Toinen vaihtoehto olisi ollut karanteeni, mistä Suomi asiantuntijoineen on päättänyt kieltäytyä. Aiemmin laumasuojakäsitteen on toivottu suojaavan rokotettuja, rokottamattomien, tuon yhteiskunnan paarialuokan jäädessä piikitettyjen armopalojen varaan. Niinpä jo vuosikymmenten ajan lääkitsemättömiä on voitu vihanimitellä sanoilla vapaamatkustajat, siipeilijät, vastuullisten kustannuksella eläjät, hörhöt, hihhulit, huuhaauskojat, tiedevastaiset jne, rakkailta lapsilta nimitykset kun eivät lopu.
Yksilön omiin keinoihin selviytyä rokoteteollisuudessa ei koskaan ole luotettu, vaan aina sairauden tai kuoleman välttämisestä on tullut kiittää joko rokotetta tai sen tuomaa laumasuojaa, tieteen edistyksellisyyttä. Niinpä ostetusta piikistä on tullut voittamaton verrattuna ihmisen omiin ponnistuksiin terveytensä ylläpitämiseksi. Lain suoma turva rokotteiden vapaaehtoisuudestakin on hiertänyt jo pitkään viranomaisia, vaikka lähes sata prosenttia kansalaisista on jo rokotettu.
Rokotteita on kannattanut jo ”ilmaisuutensa” vuoksi ottaa. Mitäpä ei ihminen ilmaisen tähden jonottaisi, ämpäreitäkin. Ellei verovaroista rokotteita pääasiassa olisi kustannettu, vaikea olisi THL:kaan lapsille massalääkitystä alinomaa lisätä. Lapsilla jo luontaisen vastustuskykynsä vuoksi, mikä erinomainen aikuisiin verrattuna, ollut omintakeista vahvuutta rokoteteollisuuden koekaneina toimia, sillä luontokin on heitä, sen minkä kyennyt, koettanut rokotteilta varjella. Se että nyt on lähestytty jo äärirajoja, on jäänyt tiukassa kisassa huomaamatta. Lapsia ja nuoria kun pitäisi alkaa jo oikeasti suojella, heidän omista lähtökohdistaan ponnistaen eikä vain rokoteteollisuuden massatarpeista.
Sieltä saat rokotteen seassa 5G:n ja myöhemmin 6G:n kontrolloimia nanobotteja.
Ei kannata enää lyödä vetoa. USA aloittaa jo testaukset covid-19 rokotteella. Mutta eihän siitä ole vielä apua kun pandemia on jo päällä, ehkä tulevaisuudessa kun tämä tartuntakierros on mennyt ohi ja ennen kuin uusi lähtee liikkeelle.
Hölmöt uskovat että USA vasta testaa rokotetta, vaikka se on ollut sillä valmiina jo ennen kuin se levitti viruksen.
Ja se rokote on kaikilla valtioiden johtohenkilöllä jo hyvissä ajoin otettuna ja tehostettuna. Siksi rento hälläväliä-asenne.
Jos näin on, viruksen levittäjänkin täytynee melkoisen hölmö olla, mikäli sairaan älykkyytensä kuvittelee häntä suojaavan. Viruksia on paljon, liian paljon, jotta noita rokotteiden tai muidenkaan taikatemppujen avuin kykenisi hallitsemaan. Sairauksien suuntaa rokotteilla on toki mahdollista muuttaa, mutta lopettaa ihminen sairastumasta, sitä ei valitettavasti rokotteillakaan voida tehdä. Niinpä meilläkin on edelleen valtaisa määrä vakavia sairauksia, seurausta rokotteista johtuneista väärinkäsityksistä.
Rokotteisiin meillä aina on riittänyt varallisuutta. THL:n on tarvinnut vain vihjaista, ja heti perään poliitikot ovat jo pyyntöihin myöntyneet. Vuosittain on metsiinkin noin 80 000 rokotesyöttiä ehditty heitellä. Koronaviruksen testaamiseen edes lapsilla meiltä sen sijaan ei resursseja ole liiennyt.