Sillä olen sinua aina kutsunut, vaikka tiedänkin jo nimesi. Tuntuu vain niin väärältä, etten koskaan kysynyt sitä sinulta tai saanut kuulla sitä suustasi. Ehkä silloin olisi ollut mahdollisuus kysyä, kun olimme kahden siinä ulkona. Sitä hetkeä muistelen vieläkin lämmöllä. Siinä oli silloin vain niin hyvä olla...
Pitkään en mitään kirjoittanut, mutta nyt taas pakko jotain purkaa. Olen ihmeissäni sinun suhteeseesi. En oikein tiedä mitä haluat ja sitä että oletko oikeasti kiinnostunut minusta? Pienet merkit viittaavat moneen, mutta en oikein haluaisi luottaa niihin. Silloin kun luotin ja toimin niin siinä kävi kannaltani huonosti. Ehkä et osannut odottaa, että se viiltäisi minua niin syvältä? Sen jälkeen minun on ollut vaikea suhtautua sinuun. Olet taitavasti pistänyt minut etäälle?
En oleta sinusta mitään, enkä halua myöskään arvailla. Voin puhua vain omasta puolestani varmuudella. Vaikka käytökseni ja eleeni ovatkin värittömiä ja kuivia, niin silti syvällä sisimmissäni tunnen ikävää ja kaipuuta sinua kohtaan. Olen tunteitteni vankina ja niiden ristiriitaisuus syö minua sisältä. En uskalla toivoa tai haaveilla sinusta mitään. Pelkään vain että kaikki romahtaa ja minä siinä mukana.
Jos sinulla olisi tunteita minua kohtaan ja ehkä haluaistkin tuntea minut paremmin, niin haluan sinun tietävän että olen siihen valmis. Voit lähestyä minua ihan milloin vain, kun olen läsnä. Lähestyisit minua, niinkuin minäkin olen sinua silloin lähestynyt. Silloin tietäisin niin paljon paremmin...
Se mitä sanoin sinulle silloin tuli sydämestäni. Se reaktionikin vain valitettavasti tuli samasta paikasta. Tunteet veivät miestä eikä toisinpäin. Ehkä säikähdin niin paljon sitä kaikkea? Se tuntui kuin uusinnalta.
Sen verran vielä, että pidän sinusta todella paljon. Ehkä olet saanut toisenlaisen kuvan, mutta siellä missä aina nähdään on todella vaikea olla oma itsensä. Myös tieto asioista vaikuttaa siihen, etten enää voi olla niinkuin silloin. Olen siinä käsityksessä, että sinä hallitset nyt tätä tilannetta. Sinun tahtosi ja toivettesi mukaan mennään, sen olen hyväksynyt...
T

Vastaukset 16
Vanhimmat
Nii osteleks tält irmelilt ässäarpoi?
En muista että Ässä-arpaa koskaan olisi tullut matkaan...
Mutta et joku tän tason tuttu kummiski?
Kyse on hyvin paljon enemmästäkin. Ei mitään kevyttä "hauskanpitoa".
Veikkaushommia tositarkoituksella👍
Niinkin voisi sanoa! Kiitos... :)
Aloittaja, oletteko irl tekemisissä? Ja kuinka usein?
Tavataan ehkä 2-4 kertaa viikossa, riippuen monista seikoista. Tekemisissä vain hetken kohtaamisen verran.
"Myös tieto asioista vaikuttaa siihen, etten enää voi olla niinkuin silloin."
Mitäs tuolla tarkoitit? Mikä ihmeen tieto voi vaikeuttaa olemista. Eikös tieto pikemminkin selvitä asioita.
Vai MeToo:ko tuli väliin?
stevari tullu välliin ei kaupoisa saa ahistella
Paljon asioita selvisi sen tiedon ansiosta, mutta paljon enemmän tuli tilalle. Eräänlainen ristiriita, jota en osannut odottaa. En kehtaa tarkemmin kertoa.
Kertoisitko, milloin olette viimeksi nähneet?
Tänään nähtiin ja ehkä jo huomenna uudestaan...
Hirtä itsesi! Kiitos.
Kaunista
Vieläkin toisinaan, kun iltaisin käyn nukkumaan
Mä mietin miksi sua en saanutkaan
Aika tuo ollut ei kai oikea ja tieni vei
Sun luotasi, kun rakkauttakin pakenin