Ihan sivuhuomautusena, jonkun kamun otsikko oli tuolla aiemmissa viesteisä "Avioliitos pitää naida". Minulla on asiasta viimeinen kokemus 6-7 vuotta sitten. Vaimo joi lähitilalta ostettua viiniä tapansa mukaan ja puolen yön jälkeen tuli viereeni sänkyyn sanoen "siinä on pil...," minä en siitä nauti mutta pane (sitä ennen oli mennyt jo pikään ilman sukupuoli elämää, olin silloin tällöin kuitenkin ehdotellut) Nyt on aikaa mennyt, olin tapaturman vuoksi sairaalassa vuosi sitten neljä viikkoa, kun tulin takaisin hän kertoi tavanneensa koiraa ulkoiluttamassa naapurin (naisen joka asuu miehen kanssa). Mietin että on hyvä kun on saanut uuden ystävän. Sitten uusi ystävä tuli käymään meillä, kova oli puhumaan, poliittisesti valveutunut feministi, asettui makailemaan sohvalle. Sitten tulivat yhdessä mieskaverinsa kanssa. Nainen jutteli kovasti minunkin kanssa, mies kierteli ympäri asuntoamme juurikaan minulle puhumatta päätyen lopulta lasten huoneeseen teini-ikäisten poikiemme kanssa. Se siitä, vähinerin minua on alkanut ärsyttämään kun tämä naapurinainen on alkanut käymään meillä lähes joka ilta. Erityisesti on ärsyttänyt se kun hän tulee lauantai-iltana kunmeillä on saunailta. Hän puhuu paljon ja kovalla äänellä. On yli kymmeninkin illalla, menen usein töihin aikaisin viikonloppunakin ja en osaa nukahtaa kun ääni kuuluu. No nämähän oli vain elämää. Sitte yksi ilta naapuri, kun olivat eteisessä lähdössä kymmenen jälkeen lähdössä viemään ulos, yltyi kehumaan vaimoani, "kyllä sinullä on ihanat tissit ja perse (teini-ikäisten lastemme kuullen). Olin todella hämmetynyt. Nyt viikonloppuna vaimoni täytti 55, ja nämä naapuri tuli kylään. Naapurin nainen antoi lahjan ja pyysi vaimoani lukemaan siitä kortin. Siinä kehuttiin kuinka hän on tavannut parhaan estävän, saanut aivan uuden elämän jne. En muista kaikkea, mutta hän haluaa viedä vaimoni oopperaan, sieltä budiin tai jonnekin, sitten yökerhoon ja juovat itsensä täysin känniin. Vaimoni käytti synttäreihinsä 650 €, minä olin viikonlopun töissä jotta sekin kulu voitaisiin hoitaa, meillä on yritys joka ei kovin paljon tuota. 14-15 tuntisia päiviä olen tehnyt viimeiset 10 vuotta. Enkä ole saanut edes sitä, naida. Ei se mitään, olen ajatellut että jossakin on se nainen joka haluaa työteliään, raittiin ja tupakoimattoman miehen, minut. Minun vain pitäisi ensiksi ottaa avioero. Mutta se kysymys, kuten eduskunnassa, minuutti jo meni. Kertoisiko joku olenko ihan pöhkö vai miksi minusta tuntuu oudolta tuo naisten suhde, vaikka ovatkin naapureita.
Mitä pitää hyväksyä avioliitossa.
8
111
Vastaukset
- Anonyymi
Lähestyt asiaa nurinkurisesti. Saada naida!? Jospa asennoituisit niin, että annat suosiosi auringon loistaa kumppanisi suuntaan ja suostut tyydyttämään hänen tarpeitaan.
- Anonyymi
Sinähän ymmärsit heti mitä tarkoitin, sinulla täytyy olla erityisen hyvä koulutus tai olet nero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän ymmärsit heti mitä tarkoitin, sinulla täytyy olla erityisen hyvä koulutus tai olet nero.
Tälläinen nero ei viitsi lukea alkua pitemmälle pitkää, jäsentämätöntä mössöä!
- Anonyymi
Terve rakastava kumppani kyllä haluaa seksiä. Itse eroasiin heti jos ei halua. En todellakaan olisi naisen kanssa joka ei halua rakastella. Sellaiset naiset jotka ei halua ovat lihavia ja inhoavat vartaloaan. Sitten salille hakemaan itsetuntoa.
- Anonyymi
Naapurisi vaikuttavat täysin sekopäiltä. Ehkä heillä on jotkin seksipelikuviot joihin haluaisivat vetää/ovat vetämässä vaimoasi.
Vaimosi ehkä kaipaa jotain elämäänsä, jotain mitä et osaa hänelle antaa. Pitkä selibaatti saa ihmisen pään sekoamaan, varsinkin jos siihen liittyy itsensäkieltämisen elementti. Kuten vaimosikin sanoi, ettei hän nauti seksistä, mutta silti sietää näköjään hyvin naapuriesi sopimatonta käytöstä.
Itse en sietäisi tuollaisia ihmisiä kodissasi ja miten he puhuvat lasten kuullen, on selvä merkki turmeltuneisuudesta tai erittäin häiriintyneestä luonteesta.
Puhu asiasta vaimosi kanssa ja ole varovainen. On ehkä hyvä, että uhkaat vaimoa kertomalla jollekkin ulkopuolisellekkin tilanteesta.
Jos vaimosi haluaa kutsua kotiinne ihmisiä, joiden seura on mielestäsi sopimatonta ja lapsille haitallista, niin tee selväksi, ettet siedä sitä. Ehkä hän voisi viettää aikaa naapuriesi kodissa, jos heidän seuransa häntä yksinään kiinnostaa.- Anonyymi
Kiitos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos!
Oleppa hyvä.
Ja vielä sen sanon, ettei tuollainen jokapäiväinen tuntikausien kyläily ja toisen perheen jokapäiväiseen elämään tunkeutuminen ole mitenkään normaalia ystävyyttä aikuisten ihmisten välillä. Vaikuttaa todellakin siltä että tämä nainen kaipaa tulla vaimollesi vähän liian tärkeäksi ihmiseksi. Syytä siihen voi arvailla, mutta tervettä se ei ole, eikä siten myöskään vaimosi henkisen eikä taloudellisen edun mukaista.
Hyötyykö naapuri suhteesta jotenkin, esim syö ja saunoo teillä? 650 € synttäreihin on jo iso raha. Imartelua, ikuisen ystävyyden vakuuttelua, haavekuvien herättelyä jne.
Tuleeko kohta se vaihe, missä tämä uusi ystävä onkin jo jossain vaikeuksissa, mistä ainoastaan sinun vaimosi ja 4000 € voi hänet pelastaa?
- Anonyymi
Alku toi mieleen omat muistot, vaimokin joskus otti illan iloksi vinkkua reilummin, kömpi petiin myöhemmin ja alkoi ehdotella vaikka ei enää seksiä pitänyt tarpeeellisena silla lailla mutta piti kai ajatusta et ei se niin välii kun juonut, on nopeesti ohi. Alkoholin haju tunki nenään samoin joku valkosipulin käry, vaimo kaivoi tissinsä esiin yöpaidan alta. Koitin sit jollakin ilveellä kun ylipainoinen nainen asettuu päälle ja lopuks oli alla. Tää vaan niille naisille jotka luulee olevansa hekuman huippuja ja näkee miehet kyvyttöminä ja halut syövinä. Mulla on täys työ saada jotakin haluja esille kun naukkaillut vaimo hinkuaa päälle ja koittaa siinä sit jotakin tehdä. Itse olen nukkuvinani kun vaimo tulee petiin, seksiä ei enää oikeestaan ole ja olen tyytyväinen kun ei ole. Miksi yhdessä? vaimo on selvänä fiksu nainen mutta kun juo on jotenkin luotaanpois töyntävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!851868- 821700
- 511360
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai471285Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481202- 1191173
Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!23962Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?86961- 39945
Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen59942