Nyt on vain niin että suhteeni on tullut jonkinlaisenn päätepisteeseen mieheni kanssa. Yhdess ä on oltu 19 v. en tunnut edes menneellä olevan painoarvoa. jokainen suhde kai se on läpokäytävä ja tämä näyttää olevan nyt tässä. olen tosi surullinen siitä että olen menettänyt toivoni siihen että saisin tältä suhteelta jotain. puhuin taas kerran (tämän olen tehnyt noin kolmesti) suuni puhtaaksi, kerroin missä mättää, mitä koen ym. ja taas kerran, kuin olisin puhunut seinille. Paitsi että oma tunne tietysti muuttui niin ettei ne nyt kaadu päälle kun on puhdistanut mielensä. no nyt menee taas jonkinaikaa erilailla, ei vittuilua eikä henkistä väkivaltaa jolla minua on tässä suhteessa tapettu, mutta jonkin ajan kuluttua tilanne menee taas samaan.
mitään ei saa tehdä ja kaikki on kiellettyä sekä multa että lapsilta. eikä mitään voi tehdä. tunne mieheni rinnalla on pääsääntöisesti ollut arkielämässä ahdistava. olen repinyt itseni irti siitä, enää en ota häntä huomioon elämässäni. näin jälkeenpäin kun asian on tajunnut hän on ollut aina tekemässä esteitä elämäni polulle jotta kompastuisin. ja että tämä suhde tuntuu usein kuin joltain kipailulta jossa hän kokee pieniä voittoja olemalla parempi ja siinä sivussa minä tietysti huonompi. kerran jopa hän vittuilu mulle jostain en kyllä muista mistä kuitenkin aika rankasti illan aikana. no sitten sänkyyn kun mentiin hän oli vailla. tuli siihen kiehnäämään. pitäs kyllä olla enemmän masokistin vikaa että vittuilulla lämpiäis. voi helvetti. eikä hän edes tajua vaikka suoraa sanon. hän ei ole siis koskaan kuunnellut minua.
en sano että minäkään olisin vielä valmis kamojani keräämään ja lähtemään, tämänkin, meillä on yhteinen asunto ja minä tästä lähden niiden lasten kans jotka haluu mukaan lähtee. ¨
mutta. sanoin hänelle että eikö olisi hänen aika rakentaa veljensä kanssa tuohon naapuriin oma pieni asunto, ja vois asuu muutaman vuoden silleen ja katella sitten.
nyt kyllä vituttaa sekin että mieheni ei halunnut naimisiin, eli yhteinen omaisuus missä se on joka jaetaan. näen liian selvästi kaiken. kun menimme yhteen jouduin allekirjoittaan sellasen todistuksen jossa 120 000 mk jonka hän yhteiseen velka-asuntoomme tuo kuuluu hänelle jos eroamme. nykyisin kyllä vituttaa tuoki, ei rahan takia vaan ihan tunnejuttu. mä oli sillon niin rakastunut että olisin tehnyt ihan mitä vaan ja olen edeelleen sitä mieltä että se oli kyllä pieni loukkaus mua kohtaan, hän ei luottanut. en edelleenkään olen viemässä häneltä mitään hänen omaansa. tuntuu kyllä näiden edettyjen vuosien jälkeen että haluais jakaa kaisen tasan niinkuin kuuluisi, mutta. toisaalta tunnepuoli minulla on niin naivi että ajattelen että koska hän oli noin luottamanton niin halaisin sanoo hänelle että pidä kuule vaan maallisesi. näyttää sille ettei tässä suhteessa tosiaankaan ollut koskaan siitä kiinni.
mutta katkeruus siitä että olen joutunut melkein elättään mieheni ja kolme lastammen nytkin suurimman osan vuodesta vajaan 450 € peruspäivärahalla. siihen sisältyy lasten harrastukset ja ihan kaikki kotiin mitä hankitaan ja vaatteet sun muut. olen sitten tehnyt niin että kun raha todella loppuun olen sanonut sen miehelle ja hän on sitten armollisesti kantanut ruokaa kaupasta. mutta mikä asenne. kukaan ei ole niin hyvä raha-asioissa kuin hän, hänen mielestään. ulkopäinhän kaikki näyttääkin ruusuiselta. on kaikki mitä kuuluu olla. näin ajattelee mieheni. olen elänyt kuin vankilassa, kesät paksuna ja talvet ilaman kenkiä.
nyt vitutta sekin että olen käyttänyt tilinylitystä keinona rahavajeeseeni. eli tulevaisuudessa henkilökohtaisen lainen saanti on varmasti poissuljettu asia.
mitään ei saa tehdä ja kaikki on kiellettyä sekä multa että lapsilta. eikä mitään voi tehdä. tunne mieheni rinnalla on pääsääntöisesti ollut arkielämässä ahdistava. olen repinyt itseni irti siitä, enää en ota häntä huomioon elämässäni. näin jälkeenpäin kun asian on tajunnut hän on ollut aina tekemässä esteitä elämäni polulle jotta kompastuisin. ja että tämä suhde tuntuu usein kuin joltain kipailulta jossa hän kokee pieniä voittoja olemalla parempi ja siinä sivussa minä tietysti huonompi. kerran jopa hän vittuilu mulle jostain en kyllä muista mistä kuitenkin aika rankasti illan aikana. no sitten sänkyyn kun mentiin hän oli vailla. tuli siihen kiehnäämään. pitäs kyllä olla enemmän masokistin vikaa että vittuilulla lämpiäis. voi helvetti. eikä hän edes tajua vaikka suoraa sanon. hän ei ole siis koskaan kuunnellut minua.
en sano että minäkään olisin vielä valmis kamojani keräämään ja lähtemään, tämänkin, meillä on yhteinen asunto ja minä tästä lähden niiden lasten kans jotka haluu mukaan lähtee. ¨
mutta. sanoin hänelle että eikö olisi hänen aika rakentaa veljensä kanssa tuohon naapuriin oma pieni asunto, ja vois asuu muutaman vuoden silleen ja katella sitten.
nyt kyllä vituttaa sekin että mieheni ei halunnut naimisiin, eli yhteinen omaisuus missä se on joka jaetaan. näen liian selvästi kaiken. kun menimme yhteen jouduin allekirjoittaan sellasen todistuksen jossa 120 000 mk jonka hän yhteiseen velka-asuntoomme tuo kuuluu hänelle jos eroamme. nykyisin kyllä vituttaa tuoki, ei rahan takia vaan ihan tunnejuttu. mä oli sillon niin rakastunut että olisin tehnyt ihan mitä vaan ja olen edeelleen sitä mieltä että se oli kyllä pieni loukkaus mua kohtaan, hän ei luottanut. en edelleenkään olen viemässä häneltä mitään hänen omaansa. tuntuu kyllä näiden edettyjen vuosien jälkeen että haluais jakaa kaisen tasan niinkuin kuuluisi, mutta. toisaalta tunnepuoli minulla on niin naivi että ajattelen että koska hän oli noin luottamanton niin halaisin sanoo hänelle että pidä kuule vaan maallisesi. näyttää sille ettei tässä suhteessa tosiaankaan ollut koskaan siitä kiinni.
mutta katkeruus siitä että olen joutunut melkein elättään mieheni ja kolme lastammen nytkin suurimman osan vuodesta vajaan 450 € peruspäivärahalla. siihen sisältyy lasten harrastukset ja ihan kaikki kotiin mitä hankitaan ja vaatteet sun muut. olen sitten tehnyt niin että kun raha todella loppuun olen sanonut sen miehelle ja hän on sitten armollisesti kantanut ruokaa kaupasta. mutta mikä asenne. kukaan ei ole niin hyvä raha-asioissa kuin hän, hänen mielestään. ulkopäinhän kaikki näyttääkin ruusuiselta. on kaikki mitä kuuluu olla. näin ajattelee mieheni. olen elänyt kuin vankilassa, kesät paksuna ja talvet ilaman kenkiä.
nyt vitutta sekin että olen käyttänyt tilinylitystä keinona rahavajeeseeni. eli tulevaisuudessa henkilökohtaisen lainen saanti on varmasti poissuljettu asia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.