Kehu kassarouva tänään - Niinistön ohje

Presidentti Niinistö sanoi, että nyt on asiakkaan syytä olla kiitollinen niille, jotka ovat työnsä puolesta suurimmin alttiina Korona-tartunnalle.

Viittasin tuohon Niinistön sanomiseen, ja sanoin kassarouvalle, että olipa mukava asioida tänään. Ja on hienoa että myyjät jaksavat pitää kauppaa auki. Nelikymppinen rouva vähän hämmentyi kiitoksesta, naurahti ja heläytti todella nätin ja iloisen hymyn.

Kehu tänään lähikauppasi kassarouvaa ja kassahenkilöä.
Heitä harvoin kehutaan, nyt on sen aika.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei huolta minulla oma myyjä oma kassalla ja palvelussa

Äänestä
  • Niinistön, vanhan Bilderberg-kävijän (1997) jutut on välillä niin arvoituksellisia ettei niistä ota selkoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinistön, vanhan Bilderberg-kävijän (1997) jutut on välillä niin arvoituksellisia ettei niistä ota selkoa.

    Onkohan Bilderberg-pankkiirieliitin tautiin jo keksitty vasta-ainetta? Vai viekö tartunnan saanut Niinistö muiden mukana oman tautinsa hautaan mennessänsä?

    Äänestä

Minä valitsen kassarivistöstä aina sen naispuolisen kassan, joka on minun silmääni kaikkein kaunein. Nyt saa hyvän syyn avata suunsa, hiukan lirkutella noille kassatytöille, kun kiittelee niiden tekemisiä auliisti.

Äänestä
  • Hyvin usein kassalla istuskelee mies, onko tapanasi lirkutella hänellekin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin usein kassalla istuskelee mies, onko tapanasi lirkutella hänellekin ?

    En koskaan enkä ikinä mene partuiriin jossa on miesparturi, ja on vaarassa joutua hänen käpälöitäväksensä.

    Kaupalla on sellaisia naismaisia miehiä, tai sitten mustaihoisia miehiä kassahommissa. Pakkohan sen kanssa on sen verran asioida, että saa tavaransa maksettua. Ei siinä hymyjä eikä kohteliaisuuksia eikä Whatsapp-tunnuksia vaihdeta.

    Kannattaisi kokeille, ei koskaan tiedän, miten tiukkaa perää olisi tarjolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Presidentti Niinistö sanoi, että nyt on asiakkaan syytä olla kiitollinen niille, jotka ovat työnsä puolesta suurimmin alttiina Korona-tartunnalle.

Viittasin tuohon Niinistön sanomiseen, ja sanoin kassarouvalle, että olipa mukava asioida tänään. Ja on hienoa että myyjät jaksavat pitää kauppaa auki. Nelikymppinen rouva vähän hämmentyi kiitoksesta, naurahti ja heläytti todella nätin ja iloisen hymyn.

Kehu tänään lähikauppasi kassarouvaa ja kassahenkilöä.
Heitä harvoin kehutaan, nyt on sen aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu