Uskottomuuden yhdistävät seikat

Panen jatkuvasti varattuja rouvia ja heitä yhdistää kaikkia huono itsetunto sekä väkivaltainen isäsuhde. Nämä naiset hakevat huomiota, etenkin humalassa, ja ovat ns. Helppoja pokia. Vähän aikaa kun kehuu, niin aina saa pillua baareista. Lirkuttelee ja nämä ihmissieluparat ovat valmiina levittämään länget.

Suurimman syyn mikä näitä naisia yhdistää (n. 273 otos) on huonot välit isäänsä ja alentunut itsetunto, mikä johtaa kyltymättömään, jopa addiktioon, saada huomiota ihan keneltä vain. Lopulta ei ulkoiset seikat edes paina, kunhan vain jaksan kuunnella ja kysellä kivoja, niin aina saa pimpulaa. En ole kyllä muuta syytä, mikä selkeästi, yhdistää näitä naisia.

Rupesin tekemään itse tätä munagalluppia, kun oma exä nussi vieraita ukkoja baaritanssireissuilla. Aluksi oikeutettuna kostona ja lopulta rupesi halutamaan saada selville pettämisen perimmäisyys ja syyt. Itsessä olen havainnut muutoksen narsistiseen empatian kuolemiseen, rakkauden tunteen katoamiseen ja jotenkin pakonomaisuuteen. Nussia pitää vierasta, vaikkei aina edes panettaisi. Olen tehnyt kirjauksia tunteista ja panoista sekä niiden vaikutuksista minuun sekä omasta heijastusvaikutuksensa lähipiiriin. En koe mitään tunnetta kun nussin vieraita naisia. Kaikki on kuin mekaanista rävellustä. Hieman jännitystä on siinä, että pääsenkö heti eka tapaamisella pukille.

Pakko on myöntää, että tämä romuttaa moraalini ja tunteeni sekä empatian, mutta eipä tarvitse tuntea ahdistusta enää exän juoksuista, onhan se helpotus jollain tavalla ajateltuna. Minä en koe kuitenkaan tekeväni mitään väärin, vaan huoraavat rouvat ne ovat pahan alku ja juurisyy. Tänään on taas treffit yhden kans kun sen ukko on sairaana ja pano käy tykönäni kauppareissullansa.

13

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei seksi jutuissa tarvii miettiä moraalia eikä mitään rakkauden jorinoita, kun panettaa niin panettaa ja ainakin sinkut ovat aika kypsiä, nuivia sekä ronkeleita tapauksia. Toisten vaimot ovat helpompia tapauksia, niille ei tarvii leperellä ne etsii vain panoa monet. Kun kotona tökkii joku vieras tuo helpotusta oloon, vaikka vain hetkisesti.

      • Anonyymi

        Varattu pillu tuntuu ehdottomasti paremmalta. Parasta ovat ne pari ensimmäistä senttiä kun pääsee ensimmäistä kertaa työntämään kosteaan varattuun pilluun.


    • Anonyymi

      Hyvä homma isukkisetä👍🤣Vaan onko tämä kauppareissu taas vain yksi mähmäinen tuhnu näytölle porn hubin milfosastolla

    • Anonyymi

      Tuskin vaimonikaan mietti sen moraalisempia juttuja kun tussuaan antoi vieraalle tai vieraille. Kotona kai ahdisti jollakin tapaa eikä viitsinyt kertoa, helpompaa oli ravintolassa vietetyn illan jälkeen panna vierasta. Jokunen reissu kertyi ja jäi valheesta kii,olis vaan sanonut et petti eikä yrittänyt sumuttaa. Se mies tai miehet olivat varmaan kovin tyytyväisiä kun pääsivät naimaan vaimoa, ei hassumpi olenkaan kun lämpiää.

    • No näinhän se on. Musta on tullu aika ori ja kulli on kova kuin perkele, mutta oikeasti en tunne mitään muuta kuin mekaanista jumputusta. Eipä tuo ole kummenpaa kuin olla autohuollossa mesen korjaamoneuvojana. Öljyjä vaihdellaan sielläkin.

      • Anonyymi

        Vaimoni alapäähän on moni huoltomies vaihtanut öljyt, voi olla että alkaa tiivisteet jo vuotaa kun pikkareissa näkynyt jälkiä. On tainnut huollon jälkeen siistimiset unohtuu.


      • Entäpä sitten kun kärähdätte ja joku mies jonka vaimoa olette "paneskellut", tulee ja panee teidät kärsimään? Oletteko huomioinut tätä seikkaa? Poliisi ei välttämättä ehdi avuksenne.. 😁


      • Mulkku-Seppo kirjoitti:

        Entäpä sitten kun kärähdätte ja joku mies jonka vaimoa olette "paneskellut", tulee ja panee teidät kärsimään? Oletteko huomioinut tätä seikkaa? Poliisi ei välttämättä ehdi avuksenne.. 😁

        Joudutte elävänä rämehautaan tai jotain yhtä muuta kivaa? Itku ja armonanelu ei auta eikä kivat jututkaan enää silloin kun tajuatte että kaikki on pian ohitse kohdaltanne😁


    • Anonyymi

      Ootko ap miettinyt, että sitten jos sulla joskus tulevaisuudessa ei enää vempaimes pelaa niin sun elämäs on siinä. Ei kantsi enää elää, kun ei oo mitäön elämisen arvosta sulla. Muista nyt elää ihan viimestä päivää!

    • Anonyymi

      Nopsat geenit.

    • No mutta määrä vedän niitä ukkojaan väkisin. Yhtä vedin kun tuli huhutaan. Oli kakkakepposiin eikä uskaltanut tehdä siitä juttua ja akkaa katso.

      • Anonyymi

        Sptiac diplomaatit Lieksan ja rautoihin. Toimitus Siperiaan suolakaivoksille.
        Yhteiskuljetus rajalta Härkävaunuissa menolippu.


      • Anonyymi

        Rautoihin matka Venäjälle samanhenkisten joukkoon.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      49
      1777
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      51
      1145
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1107
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1029
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      970
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      92
      911
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      888
    Aihe