6 vinkkiä Koronasta ja sen vaikutuksista

Menen suoraan asiaan.

Tiesitkö, että vallassa olevat tahot pyrkivät aina hyödyntämään konflikteja ja kriisejä ajaakseen omia etuja. Näin on tämänkin korona paniikkilietsonnan takana.

1. Lääkkeiden jakelua rajoitetaan. Apteekit ovat myös yksityisyrityksiä, jolloin vähentynyt myynti aiheuttaa taloustappioita. Tämä ededauttaa apteekkien ketjuttamista, joka on tapahtunut jo Ruotsissa. Ketjuttamisen jälkeen lääkkeiden hinnat kohoavat ja voitot valuvat ulkomaisille sijoittajille.

2. Hallitus on ajanut sähköautojen määrän kasvattamista ja pyrkii korvaamaan polttoainenesteiset ajoneuvot. Sähköautojen myötä kontrolli ihmisten liikkumiseen lisääntyy moninkertaisesti. Korkeajännitteisen sähkön varastointi ja jälleenmyynti on mahdotonta. Samoin on maakaasun kohdalla. Tämän vuoksi biodisel on hyljätty vaikka se on taloudellisin vaihtoehto, koska kallista sähköinfraa ei tarvitse rakentaa ja myös ympäristöpuoli on kunnossa.

3. Käteinen on ollut ongelma tahoille, jotka haluavat saavuttaa täydellisen kontrollin. Koronan avulla ihmisiä pystytään ohjaamaan entistä enemmän käyttämään digitaalista valuuttaa. Pankki ja luottokortin maksut voidaan jäljittää, mikä on kyllä hyvä asia rahanpesua vastaan, mutta ostamisen ja myymisen kieltäminen on sitten vain napin päässä.

4. Etätyöskentely altistaa yritykset helpommin teollisuusvakoilulle ja alentaa työtehoa. Monet työt vaativat kuitenkin ruumiillista tekemistä, jolloin etätyö on mahdotonta ja ihmiset joutuvat pakkolomalle. Pienyritykset kaatuvat ja koronan mentyä suuret toimijat jakavat kasvaneen elintilan kasvattaen voittojaan.

5. Koulujen sulkeminen vie nuorilta elämänrytmin ja aiheuttaa sen, että ote opiskeluun häviää uselta nuorelta, jotka jo nyt olivat jo kamppailemassa. Ohjauksen ja valvonnan puutteessa tietokonepelit vievät mielenkiinnon ja väliinputoamista tapahtuu.

6. Kokoontumisen rajoittaminen 10 henkeen aiheuttaa seurakuntaelämän näivettymisen. Ihmiset eivät pääse enää kirkkoon kuulemaan lohduttavia ja rohkaisevia sanoja. Vuokrien maksu vaikeutuu, kun kolehtien kerääminen ei onnistu. Samoin evankeliumin levittäminen vaikeutuu, kun ihmiset eivät uskalla olla kontaktissa. Vanhuksille kirkossa käyminen on monesti se asia mikä auttaa käsittelemään lähestyvän kuoleman ahdistusta.

Koronavirus ei ole niin vaarallinen kuin siitä on tehty. Tautiin on kuollut lähinnä monisairaita vanhuksia. Itse en ole kuullut, että edes Kiinassa tautiin olisi kuollut lapsia. Ihmisiä kuolee normaalisti aina, mutta koronan kuolleisuusluvut on saatu korkeiksi, koska taudille on tehty sen yksilöivä testi. Maailmalla on aina liikkunut influenssaa ja sen muunnoksia eikä tämä ole poikkeus. Vaikka tautia voisikin pitää astetta tarttuvampana niin yhteiskunnan pysäyttäminen on silti ylilyönti. Jos korona ei ollutkaa ns. oikea kriisi niin sen vuoksi tehdyt hätäisät ja harkitsemattomat toimenpiteet tulevat aiheuttamaan sen oikeasti. Saksassa kansallissosialistit saivat vallan, koska työttömyys oli huipussa ja talous pohjamudissa. Tämä johti natsivaltaan ja ihmisten massamurhaan ideologian ja vihan vuoksi. Oikea tiedonvälitys asiassa parantaisi tilannetta, mutta lehdet ovat riippuvaisia mainostuloista, joka tarkoittaa että uutisten on oltava raflaavia ja mehuisia. Asioiden pohtiminen jää silloin usein vähemmälle.

Kriisi on kuitenkin tuonut hyvää siinä mielessä, että se pakottaa etsimään turvaa. Maailma on turvaton paikka ja turvaverkko toisensa perään pettää. Tällöin katso ohjautuu Luojaan, joka lohduttavasti kehottaa meitä olemaan murehtimatta. Ota siis sinäkin vastaan ilmainen ja kaikkivoiva varjelus yllesi. Jumalan käsi suojaa ja ohjaa konfliktinkin keskellä niitä, jotka Häneen luottavat.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Raamattu myös ilmaisee, että ruttotaudit ovat normaali merkki lopunajoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu