Normaaliin tapaan., vaikka juuri heidän suojelemiseksi yhteiskuntaa suljetaan. 😒 Eläkeläisten toiminta vastuutonta. Å
Eläkeläiset norkoilevat kauppakeskuksissa
Anonyymi
44<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Aikuisia ihmisiä jotka ottavat oman vastuun. Ei heitä pidä paimentaa kuin pikkulapsia.
Oikein, liikunta on tärkeää , mitä vanhempi on , ettei tule liikuntakyvyttömäksi ja muuten sairaammaksi eli tarkoitus on tappaa illujen mieliksi omaa kansaa ei suojella näillä rajoituksilla. Kuulin eräältä sodan nähneeltä vanhukselta ettei tällaista ollut edes silloin!
Kyllä kaikkien pitää kantaa vastuu, ettei yleisillä paikoilla turhaan liiku, sen nopeammin päästään palaamaan normaaliin arkeen, muuten voi käydä kuin Ranskassa ja tulee ulkonaliikkumiskielto jota sotapojat valvomassa sitten, myös talous menee päivä päivältä huonompaan suuntaan. Turha siellä Psriman kuppilassa on ikätoverien kanssa istua, ei se mitään liikkumista ole, kävelylenkillähän voi käydä.
Sotapojistahan sinä niin tykkäät!
Mistä kukaan jumalasta seuraava voi tietää, mitä on edessä? Viruksia tulee ja menee ihmisen toimista piittaamatta. Rajoituksilla ei päästä puusta pitkään.
Sitä luulisi että vanhemmalla ikäluokalla on parempi käsitys kuin nuoremmilla epidemioista ja käyttäytyminen, ohjeiden noudattaminen sekä omavastuu tilanteessa. Mutta jos ei, niin toimivat vastuuttomasti millä on seurauksensa tehohoitopaikkojen tukkeutuessa. Mutta niinhän se oli, että hoidetaan ensisijaisesti ne, joilla on parempi elinajanodote, ja se on ihan oikein.
Katso ensinnäkn tilastot moniko yli 64 vuotiaista on sairastunut ennekuin säklätät mitään.
Verorahoillani ja vastentahtoisesti joudun kantamaan vasttuta jostain Afrikassa käydystä sodasta ja ISIS-terroristileirin asukeista.
Sinne häviää vastuuni, Suomessa kuljen juuri niinkuin itse haluan. Koronakin minulla taisi jo olla ja menikin, yhtään ylimääräistä käsienpesukertaa ei suorittanut.
Zombie ihmisiä on sittenkin olemassa ?
Nyt on tehty se mitä vanhemman väen suojelemiseksi voidaan tehdä ja vähän enemmänkin. Jatkosta eli omasta riskinotostaan päättävät vanhukset itse.
Kun koronan aiheuttamat ensimmäiset (vanhusten) kuolemantapaukset alkavat Suomessa muutaman viikon kuluessa niin sitten kysyvät että miksi heitä ei asiasta tarpeeksi informoitu. Ja sitten voidaan rehellisesti sanoa että kyllä informointiin mutta teitte omat valintanne.
" Jatkosta eli omasta riskinotostaan päättävät vanhukset itse."
Niin on päätetty tähänkin asti ja päätetään jatkossakin. Jos me tarvitsemme teidän suojelua niin osaamme kyllä pyytää sitä. Eipä poliitikkoja ole vanhukset tähänkään asti kiinostaneet. Miksi nyt juuri? Vaalitempuko?
Ettekö te tollot vanhukset tajua, että kun te hillutte siellä kauppakeskuksissa ja hankitte koronan, teidän hoitamiseenne menee resursseja? Ei ole kyse mistään vaalitempusta, vaan matematiikasta. Te viette hoitopaikkoja turhaan, kun typeryyttänne hankitte taudin. Tee hoitotestamentti, jossa kieltäydyt kaikesta tehohoidosta.
Mikäli yli 70 vuotiaat eivät noudata ohjeita jotka heidän suojelemisekseen on laadittu, niin joutavatkin kuolla pois. Hoidetaan sairaaloissa vain työikäiset.
Työikäiset sitä hoitoa ovat juuri tarvinneetkin, hehän olivat tautia hakemassa Italiasta.
Juuri näin. Ja ehkä se heidän oma valintansa onkin taloudellisesti maan etu, eläkkeiden maksaminen vähenee massiivisesti. Eiköhän sekin ole maan etu.
Joten siitä vaan notkumaan ja vielä enemmän, kuka jäisi kaipaamaan.
Aivan näin. Italiassa oli hoivakotiin levinnyt korona, 75 sairastunutta, 20 kuollutta.
Kohta alkaa perinnöt kilahtamaan tilille, menkää jäärät kauppakeskuksiin vaan.
Hoivakodissa asuvat eivät käy itse kaupoissa.
Vai niin.
https://www.youtube.com/watch?v=etKOzaQvcIs
4. Käsky: Kunnioitta isääsi ja äitiäsi (Koskee myös muita vanhempiasi)
11. käsky: Käytä järkeäsi äläkä ota turhia riskejä.
Tämä unohtuu kovin monelta uskikselta jotka sitten sanovat että Se (onnettomuus, sairaus,...) oli Herran tahto kun oikeasti oman typerän toimintansa vuoksi tuottivat itselleen tai läheisilleen vahingon.
Onneksi Raamattu ei enää Suomessa kelpaa lakikirjaksi ja siihen vetoaminen on hyödytöntä.
Mistä tiedät, että norkoilevat? Olet siis itsekin norkoilemassa. Olet vastuuton hiippailija.
Apteekissa joutuu käymään väkisinkin kun tiettyjä kelakorvattavia lääkkeitä ei saa ostaa etukäteen varastoon niin ettei tulisi turhaa altistusta. Mikä siis on prseestä.
Kolmeksi viikoksi vielä eikä saanut lisää , pitää sen takia altistaa taas vaaralle ja mennä viikon päästä uudelleen .
Kyllä niitä saa ostaa aikaisemminkin, maksaa vaan normihinnan ja hakee myöhemmin kelalta korvauksen. Itse otin omat lääkkeet juuri siten.Mutta minä en olekkaan valittava kitupiikki vaan teen mikä on kaikille parhaaksi enkä jonota apteekissa tautiaikana.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/geneerinen.koti?p_hakusana=forsteo
Maksaa ilman kelakorvausta ja lääkekattoa 300 euroa per ruisku joka riittää kuukaudeksi.
Ehkä eivät tiedä että Veikkaus sulki pelikoneet jo viime viikon lopulla ja nyt pyörivät siellä epätietoisina että mitä nyt tehtäisiin.
Mutta tärkeintä olisi se että äidit lapsilaumoineen eivät oleskelisi ostareilla aikansa kuluksi kuten tavallisesti.
Ikuiset kunniavieraamme voisivat pysyä vokeissaan eivätkä maleksia pitkin kaupunkia.
Näkyvät nyt kulkevan alle kymmenen ryhmissä.
Sen takia suojellaan että kun saisivat taudin tarvitsivat todennäköisesti hengityskoneita ja sitten kaikille ei niitä riitä ja sitten pitäisi valita ketä hoidetaan . Eilen riitti lääkkeet ja tänään jo takkuilee omalla kohdalla . Vanha voi valita elääkö normaalisti koska aika kortilla muutenkin , sitten jos tarvii apua sairastuttuaan voi pohtia onko oikeus vaatia apua jos muilta pois .
Parasetamol apteekeista loppu.
Sama. Tilasin maanantaina , tuli ilmoitus ei saa . Eilen vakuutelttiin että lääkkeet riittää että sillai . Sama mitä puhuvat , en voi uskoa .
Onkohan hota-pulveria saatavissa, prkl tietenkin loppu? Tarkoittaakohan tuo lääkkeet riittää ihan kaikkia käsi- ja eläinten matolääkkeitä, tuskin.
Polisi voisi kyllä käydä tyhjentämässä malliksi kauppakeskukset niin eläkeläisistä kuin muistakin norkoilijoista. Ja koska yli 70 vuotiaat eivät noudata käskyjä, niin ovat kohta tukkimassa teho-osastot. Mutta itsepä ovat oman kuolemansa aiheuttaneet, koska tulevat tukkimaan tehohoito-osastot jolloin heitä kaikkia ei voida hoitaa.
Näin pitäisi toimia.
Miten poliisi voi tehdä tätä kun suurin osa poliiseista on nyt komennettu kotiin. Nyt kun tuli poikkeuslaki voimaan niin poliisilla ei ole mitään kästysvaltaa tai muuta.
Eiks noi astu vasta huomenna voimaan, kun eduskunta on hyväksynyt esitykset tänään? Ottavan kaikki irti siihen asti. :)
Järkyttävää välinpitämättömyyttä ?
puupää vanhusten jääräpäisyyttä.
Meillä istuu talonyhtiön pihakeinussa yli 70 vuotias vanhus!
Kenelle siitä pitää soittaa?
112?
Käy pieraisemassa vieressä!
Kyllä se sieltä lähtee.
Mieluummin katson hyvin käyttäytyviä eläkeläisiä jotka nykyisen elintasomme eteen ovat suuren panoksen tehneet kuin katsoisin notkuvia saatanan persettään ketkuttavia mamuja..hyi helvetti.... ja niitä ministerimme lisää haluavat vaikka missä poikkeusoloissa elettäisiin.
Tollo. Eläkeläiset kiihdyttävät epidemiaa typerällä käytöksellään. Ä
Eläkeläiset kyllä lähtevät kahteen mennessä pois, kun pääsee vielä eläkeläisalennuksella bussissa, mutta sitten tulevat ne hengailevat nuorisojoukot.
täällä jotkut kirjoittaa mamu-notkuvista, enemmän mua ärsyttää ihan nää meidän omat pussikalja notkujat kauppojen oven suussa, että pilaavat edes taviksen yrittää asioida sen kaltaisissa kaupoissa, kun kaljatkin on juotava heti oven suussa, että pääsee taas kiireesti hakeen lisää, ja vieläpä jotkut laskee toisesta päästä ne kaljansa ulos, - ihan siinä vaan !!
ja kukaan ei puutu . . .