USA(Bildenberg) lähetti 300 sotilasta Wuhanin sotilasurheilukisoihin levittämään uutta bioasettaan, johon sillä itsellä on rokote. Kyseessä on vuoden 2003 SARS-epidemian virus, josta USA on sotilaslaboratorioissaan kehittänyt 16 vuoden aikana uudenlaisen version, ja siihen rokotteen.
Kisoihin osallistuneista USA:n sotilaista oli urheilijoita vain muutama hämäykseksi, kun pääjoukon tehtävä oli viruksen kylvämien. Ei siis ihme, että USA hävisi mm. Suomelle ja Mongolialle, ollen vasta 35.
On mitä oletettavinta, että slkss kasvavaien kostojen kierre. Virus tappaa väkeä ympäri maailmaa, sekä aiheuttaa talouskatastrofeja valtioille ja suurile yrityksille. Ne päätyvät pilkkahintaan pandemian järjestäneen Bildenberg-järjestön omaisuudeksi, ja lukuisat valtiot velkaantuvat sille, eli juutalalaispankeille, aiempaa paljon nopeammin. Suomikin kohta 150 mrd... 200 mrd...300 mrd 500 mrd jne.
Bilbenberg-USA:n viimeisin tempaus tulee aiheuttaman bioasesodan, jollaista kukaan ei ikipäivänä osaa kuvitella, ja se tulee olemaan ihmiskunnan loppu. Tämä SARS(COVID-19) pandemia on vain vienoa alkusoittoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juuri näin. Lepakkoteorian saa heittää roskiin.
Sitten tulee näyttämölle antikristus ja sen jälkeen saapuu itse kuningas Jeesus Kristus joka pistää asiat oikeaan järjestykseen.
Jutkuteoriaan voi aina luottaa.