Arvostettu brittitutkijaryhmä arvioi raportissaan, että terveydenhuolto ei pysty vastaamaan koronatapausten määrään Britanniassa ja Yhdysvalloissa huolimatta laajoista rajaustoimista.
Imperial Collegen arvovaltainen tutkijaryhmä mallinsi viruksen leviämistä eri tilanteissa maanantaina julkaistussa raportissaan, joka lienee saanut pääministeri Boris Johnsonin muuttamaan hallituksensa koronapolitiikkaa ja tuomaan maahan rajoitustoimenpiteitä.
Tutkijoiden mukaan koronapotilaiden tehohoidon tarve ylittää tehohoidon sairaalapaikkamäärän kahdeksankertaisesti, vaikka yhteiskunta tekisi toimenpiteitä taudin leviämisen rajoittamiseksi.
Sen sijaan useimmissa EU-maissa koronaviruksen leviämistä kyetään tehokkaasti rajaamaan. Myös hoitopaikkoja on ja niitä lisätään koko ajan mm. Saksassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.