Meidän taloyhtiössä asuu pari yli seitsemänkymppistä mummoa, hyvin huomaa eron käyttäytymisessä entisen opettajan ja siivoojan välillä eristäytymisessä. Opettaja menee kauppaan aamu kuudelta ja muutoin pysyttelee sisällä. Siivooja taas mennä viuhtoo kuten ennenkin eli vähät välittää tartunta riskistä. Sivistys näkyy tässäkin.
Koulutus näkyy vielä mummonakin
37
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Onko teillä jo kaupat auki aamulla kello kuusi ?
Siivooja menee luultavemmin oikeasti sinne kauppaan eikä ole menevinään kuten sinun sivistys.- Anonyymi
Olet selvästi se siivooja. Kyllä täällä kaupat aukeavat klo kuusi nimenomaan 70 ihmisiä varten.
- Anonyymi
Mulla on tuossa lähellä S-Market, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa.
- Anonyymi
Voihan sitä yrittää suojautua koronavirukselta nyt.
Mutta ei koronavirukselta kokonaan pakoon pääse.
Kyllä se tulee eteen vielä ja sairastettavaksi.- Anonyymi
Etkö vieläkään tajua, että tällä vanhojen eristämisellä taataan, että nuoremmille on tautihuipun aikaan sairaalahoitoa ? Me eläkkeellä olevat voidaan ihan hyvin olla karanteenissa, meitä ei tarvita työelämässä . Joudetaan sairastamaan sitten kun nuoremmat ovat sen sairastaneet ja heillä on taas mahdollisuus hoitaa meitä. Tyhmien ja itsekkäiden yli 70vuotiaiden takia joudutaan pian ulkonaliikkumiskieltoon.
Anonyymi kirjoitti:

Montaa on tulkintaa siitä, miksi tälläinen toimintaohje on tehty koskemaan 70 ihmisiä.
Luultavasti mikään ei ole täysin väärä.
Näkisin, että kysymys on paljolti siitä kokonaisuudesta, että kun huippua saadaan loivennettua, niin tilanteen vaatimaa hoitoa voidaan antaa kaikille sitä tarvitseville.
Mitä tuohon sivistysjuttuun tulee, siihen näkemykseen en yhdy.
Sydämen sivistystä tässä kaivataan, sitä voi olla koulutuksesta riippumatta.
- Anonyymi
Kiva, kun sinulla on ohjelmaa kyttäämällä muita.
- Anonyymi
huomaa taas että yli seitsemänkymppiset siitäkin jotenkin kateellisia että nuoret hoidettaisi ensin, noh itse ainakin kun on mahdollisuus olla sisällä niin miksi nyt ehdoin tahdoin menisin ja odottelisin vaan että kyllähän ne sitten hoitaa no hoitaa varmaan, vaan ajattelen vähän toisiakin, niitä kaikki eivät voi/saa eristäytyä, miksi en käyttäisi näin hyvää tilaisuutta hyväkseni kun siihen on mahdollisuus eläkeläisenä, ja työssäkäyvillä ei sitä mahdollisuutta kerta kaikkiaan ole ruokaa saa ja voi vaikka tilata kotiin, että mitä valittamista
nyt voi aloittaa vaikka kevätsiivouksen kotona, kaapit, lattiat, kylpyhuone, ikkunoiden pesu, ym. siivotessa saa myös hyvää liikuntaa ja omassa pihapiirissä voi ainakin ulkoilla jonkin verran - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
huomaa taas että yli seitsemänkymppiset siitäkin jotenkin kateellisia että nuoret hoidettaisi ensin, noh itse ainakin kun on mahdollisuus olla sisällä niin miksi nyt ehdoin tahdoin menisin ja odottelisin vaan että kyllähän ne sitten hoitaa no hoitaa varmaan, vaan ajattelen vähän toisiakin, niitä kaikki eivät voi/saa eristäytyä, miksi en käyttäisi näin hyvää tilaisuutta hyväkseni kun siihen on mahdollisuus eläkeläisenä, ja työssäkäyvillä ei sitä mahdollisuutta kerta kaikkiaan ole ruokaa saa ja voi vaikka tilata kotiin, että mitä valittamista
nyt voi aloittaa vaikka kevätsiivouksen kotona, kaapit, lattiat, kylpyhuone, ikkunoiden pesu, ym. siivotessa saa myös hyvää liikuntaa ja omassa pihapiirissä voi ainakin ulkoilla jonkin verranPaljon on saanut lukea näistä perusterveistä yli 70 vuotiaista, jotka eivät halua noudattaa tätä suositusta.
Missä on ihmisten järki? Hehän voivat oireettomana sairastaa ja täten tarttuvat toisia, mutta ehkä he haluavat, että koko Suomi pysähtyy.
Nyt pitää suojella niitä, jotka ovat työelämässä, mutta kun se on tätä, että oma napa on edellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
huomaa taas että yli seitsemänkymppiset siitäkin jotenkin kateellisia että nuoret hoidettaisi ensin, noh itse ainakin kun on mahdollisuus olla sisällä niin miksi nyt ehdoin tahdoin menisin ja odottelisin vaan että kyllähän ne sitten hoitaa no hoitaa varmaan, vaan ajattelen vähän toisiakin, niitä kaikki eivät voi/saa eristäytyä, miksi en käyttäisi näin hyvää tilaisuutta hyväkseni kun siihen on mahdollisuus eläkeläisenä, ja työssäkäyvillä ei sitä mahdollisuutta kerta kaikkiaan ole ruokaa saa ja voi vaikka tilata kotiin, että mitä valittamista
nyt voi aloittaa vaikka kevätsiivouksen kotona, kaapit, lattiat, kylpyhuone, ikkunoiden pesu, ym. siivotessa saa myös hyvää liikuntaa ja omassa pihapiirissä voi ainakin ulkoilla jonkin verranMinäkin huomasin ajankohdan sopivaksi aloittaa tapetointi sekä parketin hionta lakkauksineen. Paikallisen seurakunnan ystävällinen diakonitäti käy joka kolmas päivä puolestani ruokakaupassa, sekä tarvittaessa myös viinakaupassa. Tällätavoin toimien tämä karanteeniaika tulee mukavasti hyödynnetyksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
huomaa taas että yli seitsemänkymppiset siitäkin jotenkin kateellisia että nuoret hoidettaisi ensin, noh itse ainakin kun on mahdollisuus olla sisällä niin miksi nyt ehdoin tahdoin menisin ja odottelisin vaan että kyllähän ne sitten hoitaa no hoitaa varmaan, vaan ajattelen vähän toisiakin, niitä kaikki eivät voi/saa eristäytyä, miksi en käyttäisi näin hyvää tilaisuutta hyväkseni kun siihen on mahdollisuus eläkeläisenä, ja työssäkäyvillä ei sitä mahdollisuutta kerta kaikkiaan ole ruokaa saa ja voi vaikka tilata kotiin, että mitä valittamista
nyt voi aloittaa vaikka kevätsiivouksen kotona, kaapit, lattiat, kylpyhuone, ikkunoiden pesu, ym. siivotessa saa myös hyvää liikuntaa ja omassa pihapiirissä voi ainakin ulkoilla jonkin verran"ruokaa saa ja voi vaikka tilata kotiin"
Jumissa on ainakin meidän Prisman kotiinkuljetus. Ei onnistu tilaaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon on saanut lukea näistä perusterveistä yli 70 vuotiaista, jotka eivät halua noudattaa tätä suositusta.
Missä on ihmisten järki? Hehän voivat oireettomana sairastaa ja täten tarttuvat toisia, mutta ehkä he haluavat, että koko Suomi pysähtyy.
Nyt pitää suojella niitä, jotka ovat työelämässä, mutta kun se on tätä, että oma napa on edellä.no voi hyvänen aika tätä käsityskyvyn puutetta. ettekö te todella tajua niin te olette itsenne takia tavallaan karanteenissa ettette saisi tuota vakavaa sairautta ja joutuisi tehostettuun hoitoon, josta välttämättä ei selviä.
nuoremmat selviävät tehohoidosta paremmin, mutta mitä enmmän on ikää sen pienempi määrä tehohoidossa olleista selviää. asia tullut selväksi jo Italiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ruokaa saa ja voi vaikka tilata kotiin"
Jumissa on ainakin meidän Prisman kotiinkuljetus. Ei onnistu tilaaminen.Eikö teillä ole K-kauppaa?
Se toimii eri tavalla - edellyttäen että on lähimailla, tietenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon on saanut lukea näistä perusterveistä yli 70 vuotiaista, jotka eivät halua noudattaa tätä suositusta.
Missä on ihmisten järki? Hehän voivat oireettomana sairastaa ja täten tarttuvat toisia, mutta ehkä he haluavat, että koko Suomi pysähtyy.
Nyt pitää suojella niitä, jotka ovat työelämässä, mutta kun se on tätä, että oma napa on edellä.Niin kellähän se on ollut tämän asian suhteen ? Etköhän nyt hauku väärä ryhmää,
"Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus vetoaa maailman nuoriin, jotta nämä eivät suhtautuisi koronaviruspandemiaan liian kepeästi. Hän varoittaa Twitterissä julkaistussa viestissä nuoria siitä, että nämä eivät ole voittamattomia. Virustartunta voi viedä viikkokausiksi sairaalaan tai jopa tappaa.
Vaikka nuori ei sairastuisikaan, hänen valintansa voivat olla elämän ja kuoleman kysymys jollekulle toiselle, WHO:n johtaja tähdentää. Koronaviruksen voittamiseksi tarvitaan sekä valtioiden että ikäryhmien välistä solidaarisuutta."
- Anonyymi
Ennen piti lainata veljen henkkareita, että pääsi ravintolaan ja sai Alkosta ostettua juotavaa.
Nyt pitää vissiin lainata nuoremman veljen henkkareita, kun hän on 65-vuotias, niin ei tarvitse pelätä että viranomaiset ottaisivat kiinni ja palauttaisivat kotiin. - Anonyymi
Se siivooja menee töihin,,ihan pikkuisen eri asia kuin entisen opettajan "sivistyneisyys" ja huomattavasti tarpeellisempi näinä päivinä?
- Anonyymi
Niitä siivoojiahan nyt tässä tilanteessa juuri tarvitaan .
- Anonyymi
Hauska lukea näitä kommentoijia jotka eivät ole ymmärtäneet aloitusta, mutta kommentoida vaan pitää.
Ei kai se koulutuksesta riipu ottaako muita huomioon vai ei. Empatia ja solidaarisuus ovat pikemminkin luonteenpiirteitä, vaikka molemmat ovat olleet huonossa huudossa jo pitkään kun röyhkeys, häikäilemättömyys ja oman edun tavoittelu, muista viis, on ollut päivän sävel. Nyt kun arvojärjestys on kääntynyt päälaelleen niin ihmisen todellinen luonne pääsee esille.
- Anonyymi
on empatiasivistystä, sosiaalisivistystä, käytössivistystä, koulusivistystä, vaan joiltakin ihmisiltä puuttuu nuo kaikki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
on empatiasivistystä, sosiaalisivistystä, käytössivistystä, koulusivistystä, vaan joiltakin ihmisiltä puuttuu nuo kaikki
Näinhän se on.
Ja monilla tuntuu omien sanojensa mukaan olevan ne kaikki hyveet. - Anonyymi
Jokainen osaa kirjoittaa sanat empatia ja solidaarisuus, mutta miten niitä toteutetaan ihan
käytännössä?
Pelkkää sananhelinää taitaa useimmilla olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se on.
Ja monilla tuntuu omien sanojensa mukaan olevan ne kaikki hyveet.Kyylääjän homma taitaa olla itseopiskelun varassa. Ei se helppoa
ole, aamuvarhain täytyy asemissa olla silmä tarkkana. Onkohan
siihen koulutusta? Jos ei ole, yhteiskunnan on se syytä virallistaa.
Se takaisi paremmin laadukkaan työtarkkailun, koska tämän
tehtävän aiheuttamat virhearviot kääntyvät kyylääjien arvostuksen
alenemiseen ja syyttömien mielenpahoittamiseen. Josku pahempaankin.
- Anonyymi
Mä oon aina luullu, että sivistysnäkyy siinä, että ulkoilee paljon, kohottaa kuntoa. Se sivistyksestä.
Et kuitenkaan tiedä miksi siivooja menee ja viuhtoo, kysäseppä niin saat varmuuden.
Kyllä meidän kylällä tänä aamuna oli iäkkäitä lenkkeilijöitä kaikki naisia, reipasta oli meno. Kolulaisia liikkui joukolla tuos 11 aikaan, yksi sortsein puettuna, taisivat mennä tuohon koululle syömään. En ole aloittajan kanssa samaa mieltä.
Jos on eläkkeellä oleva opettaja tai siivooja, molemmissa on erilaisia.
Jo tuo että kyttää muiden tekemisiä vaikuttaa epäilyttävältä.Kuinka joku jaksaa ikkunassa vahtia, ettei se opettaja pääse jossain välissä kuitenkin livahtamaan ulos ja lenkille. Vaikka silloin kun käyt pissalla. Vai onko sinulla vaippa?
Minä olen entinen siivooja, mutta ei tulisi mieleenikään nököttää koko päivät sisällä, kun jo töissä ollessa tottui liikkuvaksi. Joka päivä jossain pyörähtelen (vaikka en pahemmin viuhdo ellen jossain kaukana näe jonkun tutun ihmisen).
Ei kai se tauti pelkästään raittiista ilmasta tartu? Ei mikään pakko silti mennä siihenkään kahden metrin päähän ketään, kun tuota tilaa näillä seuduin näkyy olevan.Vaikuttaa se entinen sivistynyt opettaja olevankin yksi niitä, jotka ovat seurankipeitä ja lähtevät kauppaan tapaamaan tuttujaan, kun eläkeläiskerhot ja sellaiset on suljettu.
Ei hyvä homma se riskiryhmille aukioloaika olekaan tuollaisenaan.
Täällä kertovat kuinka siellä on siihen aikaan parkkipaikat täynnä ja vanhuksia seisoo ryhmissä rupattelemassa nokakkain kaupassa ja kassajonoissa ollaan ihan niskakkain ja jatketaan rupattelua ilman sitä turvallista välimatkaa.
Niissäkinhän voi olla aivan hyvin taudinkantajia ja tartuttajia.
Keksineet vain uuden kokoontumispaikan eläkeläiskerhojen tilalle ne kurittomat.- Anonyymi
Oppiarvoon katsomatta kaikki ei ymmärrä että vanhuksiahan noilla rajoituksilla suojataan. Hengityskoneita ei riit kaikille jos riskiryhmät kerralla sairastuu. Tietty jos jotain positiivistä niin perinnön saanti aikaisuu nuoremmilla jos vanhat jästipäät kupsahtaa ennen aikojaan.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Jää ne hamstratut vessapaperivarastot nuoremmille ...
Siinä sitä on perikunnalla repimistä ja tappelua arkkien tasajaosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä sitä on perikunnalla repimistä ja tappelua arkkien tasajaosta.
Aloittajana tässä jatkan...... ex siivooja just tuli rapussa vastaan ja kertoi kampaamossa olevasta permanentti tarjouksesta ja Mustafan noutopöydän 5€ lounas tarjouksesta. Molemmat hän oli hyödyntänyt lastenlastensa kanssa ja kertoi vahvasta uskostaan valkosipuliin tautien torjunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä sitä on perikunnalla repimistä ja tappelua arkkien tasajaosta.
Ennen niin aktiivinen mummo on nykyään hyvin vaisu kun kun hengityskone temppuilee.
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajana tässä jatkan...... ex siivooja just tuli rapussa vastaan ja kertoi kampaamossa olevasta permanentti tarjouksesta ja Mustafan noutopöydän 5€ lounas tarjouksesta. Molemmat hän oli hyödyntänyt lastenlastensa kanssa ja kertoi vahvasta uskostaan valkosipuliin tautien torjunnassa.
Siinä mielessä se valkosipuli saattaa olla tehokasta tartunnan torjumiseen, ettei kukaan viitsi tulla niin lähelle, että voisi tartuttaa.
Paskan haju voisi olla yhtä tehokas keino.Anonyymi kirjoitti:
Aloittajana tässä jatkan...... ex siivooja just tuli rapussa vastaan ja kertoi kampaamossa olevasta permanentti tarjouksesta ja Mustafan noutopöydän 5€ lounas tarjouksesta. Molemmat hän oli hyödyntänyt lastenlastensa kanssa ja kertoi vahvasta uskostaan valkosipuliin tautien torjunnassa.
Muistit kai pitää sopivan välimatkan häneen siinä rapussa vastaan kävellessäsi ja jutellessasi (kuinka leveät raput teillä lienee?), ettei tuo kurja siivooja tartuttanut sinuun koronan?
Se kun pystyy tarttumaan sivistyneeseenkin ...- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Siinä mielessä se valkosipuli saattaa olla tehokasta tartunnan torjumiseen, ettei kukaan viitsi tulla niin lähelle, että voisi tartuttaa.
Paskan haju voisi olla yhtä tehokas keino.Omakehun lemu kuten kainuulaisella karkottaa tehokkaasti. Ällöttävä kämppis mahdollistaa pitkän turvavälin karanteelilaisen kanssa.
- Anonyymi
En jaksanut akkojen kaakatusta pahemmin lukea läpi. Totean vain, että se 70 siivooja tuskin oli töihin menossa. On todennäköisesti jo fyysillisesti niin raihnainen, ettei pysty.
Mutta se 70 opettaja vai mikä se nyt olikaan voi hyvinkin mennä vielä alansa töihin ja auttaa raihnaisen siivoojan kakaroita opintiellä.
Näin se vaan elävässä elämässä on.Kuuden aikaan aamulla?
Palaten sitten kotiaan ostoskassien kanssa ja linnoittautuen lopuksi päivää neljän seinän sisälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.744989Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113369Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242680Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571737- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941332
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2251170Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711015IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra52897