Ruotsin

Ruotsin hallitus esittää syksyn budjetissaan suurta tukipakettia pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen.



Pitkäaikaistyöttömiä työllistävät työnantajat saisivat kuuden kuukauden ajan 75 prosenttia työntekijän palkasta valtiolta. Tämän jälkeen tuki jatkuisi vuoden ajan 25 prosentin suuruisena.

Pakettiin esitetään rahaa 140 - 155 miljoonaa euroa eli 1,3 - 1,4 miljardia kruunua. Tavoitteena on 20 000 työpaikkaa tänä ja 10 000 ensi vuonna.

Talousministeri Per Nuder sanoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n Aktuellt-ohjelmassa, että kokemus osoittaa suuren osan työpaikoista jäävän pysyviksi.

Työvoimakoulutus saa lisärahaa etenkin työvoimapulasta kärsivillä aloilla. Maahanmuuttajat ja akateemiset työttömät saavat omat tukiohjelmansa.

Parempi idea kuin suomen orjatyö idea.
5360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomen malli on tanskasta en käsitä miksei työllistämis malli voisi olla Ruotsista joka olisi Suomen kannalta huomattavasti parempi, onko nyt niin, että tuo Harri S Joka on tämän mallin Tanskasta ottanut olisi joten sympatiseeraamassa Tanskalaisia, viittaahan jätkän sukunimikin jo Tanskaan.

Äänestä
  • ollut sellainen, että työllistetyt saivat kohtuullisen korvauksen/palkan työstään.

    Suomessa työttömät saavat kerjätä eri luukuilta rahaa saadakseen asunnon/ruokaa ja sillä kerjätyllä rahalla työttömät laitetaan orjatöihin.

    Äänestä

  • Suomessa on aivan oma malli. Tanskan mallin saavutuksista mainittiin se,että kuinka hyvä tulos sillä saavutettiin. Siitä taas ei pidetty isompaa ääntä, että poiketen suomalaisesta mallista, työllistettäville maksettiin kunnon palkkaa. Tanskan malli muistuttaa enemmänkin Ruotsin mallia kuin Suomen.
    Näin poliitikot toimivat, lainaavat lopputulokset ikäänkuin se olisi sama riippumatta alkuasetelmista tai menetelmistä.

    Äänestä

käytössä työllistämistuki, jossa työnantajalle ei juurikaan tule palkkakustannuksia.

Työpaikkoja joihin pääsee työllistämistuella ei ole riittävästi kaikille työhaluisille työttömille ja vaikka itse sellaisen valtioltakin onnistuu saamaan,... työvoimatoimisto sanoo ei käy.

Äänestä
  • Itsellänikin olisi ollut varma paikka valtion hommiin. Ja vielä koulutusta vastaavaa työtä.

    Mitä sanoikaan työttömyysministeriön edustaja? "Ei ole määrärahoja valtion hommiin."

    Ja työttömyys jatkuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallitus kirjoitti:

Ruotsin hallitus esittää syksyn budjetissaan suurta tukipakettia pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen.



Pitkäaikaistyöttömiä työllistävät työnantajat saisivat kuuden kuukauden ajan 75 prosenttia työntekijän palkasta valtiolta. Tämän jälkeen tuki jatkuisi vuoden ajan 25 prosentin suuruisena.

Pakettiin esitetään rahaa 140 - 155 miljoonaa euroa eli 1,3 - 1,4 miljardia kruunua. Tavoitteena on 20 000 työpaikkaa tänä ja 10 000 ensi vuonna.

Talousministeri Per Nuder sanoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n Aktuellt-ohjelmassa, että kokemus osoittaa suuren osan työpaikoista jäävän pysyviksi.

Työvoimakoulutus saa lisärahaa etenkin työvoimapulasta kärsivillä aloilla. Maahanmuuttajat ja akateemiset työttömät saavat omat tukiohjelmansa.

Parempi idea kuin suomen orjatyö idea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu