Asuvalinta meni nappiin tällä kierroksella. Oli selkeästi ykkönen ehdokkaista. Uimapukuesiintymistä odotellessa.
Kukkamekko korosti hyvin Katrin kulmuneja
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Toivon samaa hallituspohjaa myös kaudelle 2023–2027.
Ne on jo rupsahtaneet silloin
https://yle.fi/uutiset/3-8099944
Utareen repsahdus on lehmälle elämän ja kuoleman kysymys
Mikä onkaan kesäisempi näky kuin ulkoelämästä laitumella nauttivat lehmät? Tarkkasilmäinen on saattanut huomata, että yhä harvemmalla laiduntavalla lehmällä on utareliivi.
Tuolla ei seiso sentään silmät kuten hallituksella. Tuo lehmä olisi pääministerinä parempi vaikka ressukalla onkin utare repsahtanut.
Olisi kiva nähdä tytöt joskus tyköistuvat burkat päällään. Sellainen lehdistötilaisuus saattaisi herättää kansainvälistäkin kiinnostusta.
Hengityselimet olivat hyvin ojolla eilen eduskunnassa.
Tähän sopisi se Fingerpori, jossa miehet katsovat tv:stä naisten telinevoimistelua.
Kulmuni on normaali ihminen. Toista on esim. kehitysvammaisen Sivarin epämuodostunut pää nieleskelyineen.
"...Kyllä kukka mekko tietää sen, nyt on kesä ikuinen..."
Katriina katsoo kuin muikku vasusta.
Mitä isommat utareet, sitä enemmän maitoa lapselle. Näitä luonnonvalinta juttuja.
Olet sitten käynyt lukemassa vauvafoorumia . . .
Kukaan ei pannut merkille Sannikin ihanaa virkattua mekkoa IV-lisäbudjetin julistuksessa? Se korosti hienosti hänen sorjaa vartaloaan.