Kumpi tulee pitkällä aikavälillä yhteiskunnalle kalliimmaksi, sosiaalinen eristäminen vai kulkutaudin sairastaminen?
sosiaalisen eristämisen pitkäaikaisvaikutukset
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vai se että olisi ajoissa otettu Italiast ja läheltä tulleet säilöön.
Tarkoitat että rajoja olisi alettu valvoa? Natsi!!
Jos se tarkoittaa natsia, että korkean riskin alueelta tulleet testataan, niin kyllä olen natsi.
Kouraveikotus pitkittää.
Nyt on kouraveikottajien ajat käsillä.
71-vuotiailla ja sitä vanhemmilla kuto rapistuu kun kuvittelevat että päiväkävelyt on kielletty ja pysyvät sisällä koko päivän.
tässä nyt olevassa kulkutaudissa on vaan se että siinä on myös henki kysymyksessä eikä ainoastaan oma vaan myös toisten
Tää ei ole enää mikään leikinasia vittu ihmiset on tyhmiä.
Ei 71- vuotiaan kunto vielä rapistu puolen vuoden eristyksestä. Se olisi eri asia jos pappa ei pääsisi liikkumaan pariin vuoteen
Jos on ollut sosiaalisesti eristetty pitkään siksi, että pitää nykyelämän arvoja sairaina ja edustaa itse toisenlaista moraalia, pärjää varmaankin myös tässä tilanteessa, missä itse elämä ja luonto sanelee.
Ei luonto sanele mitään. Minkälaisessa todellisuudessa elät? Hallitus sanelee pakkoeristyksiä jonkin oman utopian mukaisesti, jolöa ei ole mitään tekemistä luonnonvalinnan kanssa. Aloittajan kysymys on relevantti. itsellä ei ole siihen vastausta...
Vanhusten yksinäisyydestä on puhuttu vuosikausia. Kai se menee heidän kohdallaan kuten ennenkin.
Myös pitkäaikaistyöttömät on syrjäytetty yhteiskunnasta ja kauan sitten. Kun ei ole ollut vuosikausiin rahaa harrastukseen niin ei sinne kaipaa nytkään.
Eli saattaa Suomessa olla jopa miljoona henkilöä joiden arki ei muutu yhtään tässä tilanteessa. Ja liikkumiskiellonkin tultua muuttuisi ehkä vain vähän.
Arvovalinta. Onko hnk koht vapaus kuoleman arvoinen? Kulkutaudin kohdalla olisi arveluttavaa lähteä etsimään epidemian levittämisen aloittanutta syntipukkia, saattaa johtaa ydinsotaan.
Valtakunnan iskulogiikkaa.
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/2481c078e6da42c486e1569365eddd75.jpg.webp
Luonto pitää huolen siitä, että kukkoilu loppuu. Myös kuolema tekee saman yksi kerrallaan, viruksella tai ilman. Tyhmyys, joka loistaa esim. täällä, kertoo siitä, että ihmislaji on sairas, eikä osaa arvostaa saamaansa elämää ja planeettaa. Olen oikein iloinen siiitä, että elämässä on tällaisia oikeudenmukaisia lainalaisuuksia.
Voisi puhua paremminkin (vain) fyysisestä eristämisestä, koska nykyaikana voi helposti pitää yhteyttä netillä ja puhelimella.
Aion välttää koronavirusta aika lailla kotona ollen, riskiryhmään kuuluvana.
Pienin, mutta pakottavin keinoin.
En halua kuolla vielä normikeski-ikäisenä, ainakaan tuohon tahallaan levitettyyn virukseen.
Isot tsempit ja pysyhän terveenä läpi koettelemuksen! Johan noiden maailman tapahtumien pitäisi osoittaa meille kaikkille, ettei ole tosiaankaan kysymys mistään leikinasiasta. Kovemmat käskytykset pitäisi olla, koska liikaa ei koske minua piittaamattomuutta ja puhdasta käsityskyvyn puutteesta johtuvaa ajattelemattomuutta ilmassa, josta epäsuorasti vakavia vahinkoja kanssaihmisille.
Summit laskee halvimman hinnan.
Myöhemmin sosiologit ja psykologit tulevat analysoimaan tätä eristyksen aikaa ja sen vaikutusta esimerkiksi perheväkivaltaan, itsemurhiin, some - keskusteluun ja syntyvyyteen. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanne muuttuu jos täälläkin viikon tai kahden kuluessa julistetaan ulkonaliikkumiskielto.
Perusteita ulkonaliikkumiskiellolle olisi. Joka kymmenes koronaviruksen sairastuttama saa tartuntansa oireettomalta henkilöltä joka ei itse tiedä kantavansa virusta (17.3.2020)
https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-joka-kymmenes-saa-koronatartunnan-oireettomalta-henkilolta-leviaa-kuin-flunssa/