Suomessa on 659 044 yksilöä 70+ ikäistä

Ennen kuin alatte paukuttamaan turpaanne kotikaranteeneista Lenitat ja pressat sun muut kaikkitietävät paskiaiset, niin kertokaa VÄLITTÖMÄSTI mistä saadaan kaupassa kävijät tuolle väestönryhmälle??? MISTÄ??? Teille näsäviisaille taitaa olla yhden tekevää kuoleeko tuo ryhmä nälkään, lääkeiden puutteeseen vai koronaan. Taitaa olla pääasia, että kuolee. Jo yhdelle vanhemmalle ihmiselle on miltei mahdotonta saa avustajaa mihinkään hommaan. Niinistökin siellä paukuttaa naamaansa, että pitäisi pysyä sisällä. Pysy itse sisällä ja aja palvelusväki kotiinsa ja koettakaa pärjätä. Pitäisi vähän miettiä mitä suustaan päästelee. Minä ainakin käyn kaupassa ja apteekissa juuri silloin kun tarvis on enkä kysele sitä pressalta enkä palokunnalta.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Amen !

Äänestä

Vanhukset ja riskiryhmäläiset saavat käydä kaupassa ja apteekissa jos kukaan muu ei heidän puolesta sitä tee. Heidän täytyy tosin ymmärtää pysyä etäällä muista eikä alkaa rupattelemaan kuulumisia kenenkään kanssa.

1Äänestä
  • Jep. Esim. Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikoissa aamun ensimmäinen aukiolotunti 19.3. alkaen pyhitetään koronaviruksen riskiryhmiin kuuluville asiakkaille. He suosittelevat muita asiakkaita jättämään asioinnin muihin ajankohtiin.

    1Äänestä

Kukaan ei ole tietääkseni valittanut kaupassa käymisestä, vaan kaupungilla turhaan maleksimisesta.

Miksi kaikki valtion sortotoimista määkivät 70-ikäiset vaikuttavat jotenkin älykkyysosamäärältään vajavaisilta yksilöiltä, tai sitten ovat asiat tahallaan väärin ymmärtäviä änkyröitä. Olisi tässä tärkeämpääkin mietittävää kuin teidän änkyröinnit.

Äänestä

Onkin jo aika alkaa koronan kupsauttaa tuosta 200 tuhatta eläkeloista pois...banaanilaatikoista saa halvan arkunkin...

Äänestä

"Italiassa koronatilanne lähti käsistä osittain sen takia, etteivät ihmiset noudattaneet rajoituksia silloin, kun koulut olivat kiinni vaan lähtivät ravintoloihin ja baareihin.

Uutiset täysistä afterski-baareista, jonoista kauppakeskuksissa ja karanteenia uhmaavista rollaattorimummoista kertovat siitä, ettei osa suomalaisistakaan ole tajunnut tilanteen vakavuutta.

Pääministeri Sanna Marin (sd) vetosi jo keskiviikkona voimakkaasti suomalaisiin: jos nykyiset keinot eivät tepsi, hallitus voi määrätä ulkonaliikkumiskieltoja."

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/a45f86e2-96a1-4dd0-8ee2-35e9c038d61b

Mistäköhän baarista tulee Suomen "viruslinko"?

Äänestä

Suomessa ei ole kotikaranteenia voimassa kenellekään.

Äänestä

En ole nähnyt uutista, kuinka paljon kuolleisuus on noussut koronan takia. Media on innostunut levittämään kauhua asiallisten uutisten sijasta. Kun joku koronaan sairastunut kuolee, hänen kuolinsyynsä ei ole välttämättä korona.

Äänestä

Minä annan Jormaa ilmaiseksi näinä kansakuntaa koettelevina aikoina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ennen kuin alatte paukuttamaan turpaanne kotikaranteeneista Lenitat ja pressat sun muut kaikkitietävät paskiaiset, niin kertokaa VÄLITTÖMÄSTI mistä saadaan kaupassa kävijät tuolle väestönryhmälle??? MISTÄ??? Teille näsäviisaille taitaa olla yhden tekevää kuoleeko tuo ryhmä nälkään, lääkeiden puutteeseen vai koronaan. Taitaa olla pääasia, että kuolee. Jo yhdelle vanhemmalle ihmiselle on miltei mahdotonta saa avustajaa mihinkään hommaan. Niinistökin siellä paukuttaa naamaansa, että pitäisi pysyä sisällä. Pysy itse sisällä ja aja palvelusväki kotiinsa ja koettakaa pärjätä. Pitäisi vähän miettiä mitä suustaan päästelee. Minä ainakin käyn kaupassa ja apteekissa juuri silloin kun tarvis on enkä kysele sitä pressalta enkä palokunnalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu