Turku myös syytä eristää muusta Suomesta

Netti- ja liikenneyhteydet poikki. Paattisista aloitetaan :-)
1367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ehdottomasti. Ensin Paattinen sitten sasimehen huudit Vakkella.

Äänestä

Turussa on kyllä niitä bicky royal tyyppei jotka käy ulkomailla kisoissa ja kuskaavat lentoasemalta tyyppejä joita viranomaiset eivät ole testanneet joten jyystaxi firma pitää heti eristää turun kaatopaikalle ja autot pitää polttaa ettei ne levitä koronaa.

Äänestä
  • Ei niitä nyt hyviä autoja kannata mitään polttaa tai hävittää, sillä kyllä sen koronaviruksen hävittää sieltä Kasipätkän Volvon ja muidenkin autojen tiloista ihan desifiointiaineen voimalla.

    Ei varmaan nyt ole Penetrators MC:n miehetkään päässeet ulkomaiden autokisoihin, kun rajat ovat aika lailla kiinni joka paikassa ja eipä niitä kisojakaan ole pystytty missään päin vähään aikaan ajamaan. Harmi vaan kun koko urheilumaailmakin tästä kovasti kärsii, sillä kaikki palloilusarjat keskeytetty ja formulakausikin alkaa ihan mielettömästi myöhässä, jos nyt saavat tätä kautta edes ajettua. Ainakin Monacon GP olisi jäämässä kauden osalta ajamatta:(

    Äänestä

Turun vois eristää joka tapauksessa.

Äänestä

Olisi perikselle liljalaakson isäntänä hyväksi 👍🏼

Äänestä
  • Ei kai Peris ole mikään Liljanlaakson isäntä, sillä sen alueen isäntä on enemmänkin se Timppa Älvsby-talossaan:)))))))))))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

Hienoa, veneellä pääsee onneks pakoon jos aitaa alkavat rakentamaan.

Äänestä

Port Arthur ja Ruissalo on kivoja ja ainoat paikat, joissa asuisin.

Äänestä

Styroxia rajalle.

Äänestä

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4900951/VarsinaisSuomessa kuusi uutta koronatartuntaaTyks pystyy yha selvittamaan tartuntaketjut

Turussa on vielä tilanne hallinnassa, yhteensä parikymmentä koronatartuntaa havaittuna, osa ilmeisesti jo parantuneita, tietysti oikeasti enemmän, koska testeihin on vaikea päästä.

Silti, en ajatellut käydä Turussa nyt hetkeen. Oikeastaan testaan, miten kauan menee, kun voin olla käymättä. Ikävä kyllä, mies on siellä töissä. Siinä on jo riittämiin.

Äänestä
  • Ja noista tartunnoista kaikkihan eivät ole Turusta, vaan ylipäätään Varsinais-Suomesta. Silti kauppakeskukset, ravintolat, kahvilat ja vastaavat ovat jonkinlainen riski.

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Ja noista tartunnoista kaikkihan eivät ole Turusta, vaan ylipäätään Varsinais-Suomesta. Silti kauppakeskukset, ravintolat, kahvilat ja vastaavat ovat jonkinlainen riski.

    Ahvenanmaalaiset tartuttavat Helsinkiläisiä?

    Mutta joo hirvittävä ydinpommi-musiikkivideo on tuo Nazarethin: https://www.youtube.com/watch?v=Wl_q9ZCoyOg

    Ei taida auttaa oikein metsästäjienkään sadat paukut ja kiväärit tuollaisia vastaan.

    Äänestä

Ai kui? 😄

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Netti- ja liikenneyhteydet poikki. Paattisista aloitetaan :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu