Voineet mennä samalla tavoin Suomessa, huronit karjalaisia ja ranskalaiset venäläisiä, englantilaiset ruotsalaisia ja mohikaanit lappalaisia. Nostöväki Savosta ja Hämeestä, taustalla on Pohjois-Amerikassa 1757 käyty brittien ja ranskalaisten välinen sota..
Olisiko viimeisen mohikaanin tapahtumat
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Saamelaiset eivät juuri osallistuneet Ruotsin ja Venäjän sotiin, koska pitivät näitä (ja Tanska-Norjaa) yhtä pahoina verottajina.
Oletettavasti saamelaiset joutuivat sotavangeiksi Venäjälle, aivan kuin mohawkit.
Suhteet eurooppalaisiin olivat mutkikkaat. Mohawkit onnistuivat luomaan hyvät kauppasuhteet Uusiin-Alankomaihin, mutta pitivät ranskalaisia vihollisinaan. 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla irokeesiliiton sotavoimat estivät Uuden-Ranskan siirtomaavallan leviämisen Pohjois-Amerikan itärannikolle. Seuraavan vuosisadan aikana mohawkit tukivat brittiläisiä, ja taistelivat Yhdysvaltain vapaussodassa Englannin puolella siirtokuntia vastaan.[
Saamelaisten esi-isät -lappalaiset- ovat asuneet Lapissa tuhansia vuosia, mutta suomalaiset tulivat nykyiselle saamelaisten kotiseutualueelle vasta 1750-luvulla.
Saamelaiset suuntautuivat eri suuntiin: Osloon, Tukholmaan, Helsinkiin ja Moskovaan.
Kerro lisää Moskovan saamelaisista.
Kuolan niemimaalta, vangiksi otettuja. Moskovaan suuntautuminen ei tarkoita konkreettisesti, että he olisivat Moskovaan jolkotelleet, vaan tsaarin kuriiri tuli moikkaamaan heitä.
Ei olisi.
Meillä ei ollut mohikaaneja.
Oli kyllä joitain lohikaaneja parhaiden lohijokien äärellä.
Seikkailuromaanien tapahtumia on turha sovitella muuhun ympäristöön.
Pohjois-Suomessa oli 1991- 1993 elämäntapaintiaaneja. Saapuivat Suomeen Susi-Pulliaisen kutsusta, mutta karkotettiin.
Sitten oli Kainuun ja Pohjanmaan sissit, mutta Suurten Järvien alueella oli suomalaisiakin, elokuvassa mainittiin, että köyhä väki meni rajaseudulle vai syötiinkö suomalaiset.
Vähemmän "sivistynyttä" kannibalismia harjoittivat etenkin Pohjois-Amerikan huronit ja irokeesit. 1700-luvulta peräisin olevan silminnäkijäkuvauksen mukaan huronit polttivat ensin karrelle sotavangin korvat. Sitten vielä elossa olevan vangin raajojen luut murskattiin ja silmiin, korviin ja peräaukkoon työnnettiin hehkuvia puukekäleitä. Sen jälkeen ruumis paloiteltiin ja paistettiin vartaissa – ja tietenkin syötiin. Uhrin pää oli tunnetusti päälliköiden herkkua.
Niiden elämäntapana oli ostaa ruuat lähimmästä K-Kaupasta ja esittää tyhmille hankkivansa sen muka luonnosta.
Porukassa ei ollut yhtään aitoa intiaania.
Tuo romaani perustuu historiallisten tapahtumien puitteisiin.
Jos nyt tuo siirrettäisiin Suomeen, niin mieleen tulee Ruotsin ja Venäjän sodat 1500-1700 luvuilla jossa itämerensuomalaiset, kalevalaiset heimot, olivat eri puolilla sotimassa toisiaan vastaan. Erityisesti rappasodat olivat raakaa sissisotaa.
His promised land. Lakia on säädetty kautta maailman, mutta nyt on tullut katumuksen ja parannuksenteon hetket siitäkin. Sillä laki on Jumalanlaki ja loput ihmissääntöjä. Ei kannata levittää sitä tautia.