Lisää esimerkkejä nykysuomalaisten typeryydestä

"Norjassa mökille ei saa mennä, jotta pienten paikkakuntien terveydenhuoltosektori ei rasittuisi enempää."

Miksi ihmeessä nykysuomalaisista on kehittynyt näin typeriä ja epäloogisesti toimivia egoisteja? Ovat päättäneet siis levittää koronatautia nyt pienille paikkakunnillekin.
5<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valkonaamat ovat itsekästä porukkaa, jotka ei juuri kanssakulkijoista välitä. Näkeehän sen empatiavajeen Sipilän hallituksen heikennyksistä mm. terveydenhuollon koulutukseen.

1Äänestä

Hyväksyisin tämän vain jos he pysyisivät mökeillään ja heillä oli vaikka kuukauden kuivamuonat ja juomat niin ettei tarvitsisi käydä koko aikana paikallisissa kaupoissa. Voitte vain kuvitella miten monessa baarissa käydään matkan aikana kahvilla ja miten monella apsilla käydään ruokailemassa.

Äänestä

Joku mökillä kököttävä eläkeläispariskunta tuskin levittää yhtään mitään.

Äänestä
  • "Joku mökillä kököttävä eläkeläispariskunta tuskin levittää yhtään mitään."

    Jassoo. Arvaa vain kuinka monessa kaupassa sitä käydään oloaikana. Tuollainen koronaepidemian leviäminen jonnekin Saimaan kesämökkikunnalle on sille täysi katastrofi kun vuodepaikat lasketaan muutamissa.

    Äänestä

Ovat päättäneet levittää koronaa. Häh? Mistä päättelit, että juuri sairaat ja tartunnan saaneet ovat päättäneet mennä mökille potemaan sairautta. Minusta olisi jotenkin loogisempaa, että mökeille lähtevät esim.eläkeläiset karttaakseen viruksen tarttumista. Jos monta repullista evästä, lämmittelee silloin tällöin mökkisaunaa ja varoo edes näkemästä muita ihmisiä, niin miten se tauti siinä leviää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Norjassa mökille ei saa mennä, jotta pienten paikkakuntien terveydenhuoltosektori ei rasittuisi enempää."

Miksi ihmeessä nykysuomalaisista on kehittynyt näin typeriä ja epäloogisesti toimivia egoisteja? Ovat päättäneet siis levittää koronatautia nyt pienille paikkakunnillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu