Onko New Yorkista kehittymässä Bergamo x 100?

New Yorkin osavaltiossa tänään todettu peräti 12,345 uutta koronatapausta. Vaikka huomioidaan väkiluku (yli 20 miljoonaa) on se selvästi pahempi kuin Pohjois-Italiassa ja alkaa lähestyä jopa Pohjois-Italian pahimpien kaupungien lukua väkilukuun suhteutettuna.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On jo 15, 801

Äänestä

sillee

Äänestä

Trumpille New Yorkin osavaltio on poliittisesti vihollisen maaperää joten hän tuskin siitä huolta kantaa. Mutta jos katastrofi on paha Texasissa, Floridassa, etelävaltioissa yleensäkin sekä eteenkin Keskilännen vaankieliosavaltioissa hän on poliittisesti umpikujassa.

Äänestä

New York

Äänestä

Ettekö te tyhmät tajua, ettei mitään vaaleja ole tulossa jenkeissä, eikä myöskään Venäjällä.

Äänestä

Epäilen vähän USA:n lukuja. Kun sen sotilaat levittivät viruksen Wuhaniin 18. - 27.10. viime vuonna, niin täytyykö nyt alkaa ilmoitella suuria lukuja myös USA:sta. Toki, tuskin pandemian järjestänyt taho piittaa vähääkään paljonko niitä amerikklaisia kuolee, joita ei ole tarkoitskaa suojella, ja joita ei ole siksi rokotetu.

Äänestä

Ei New York ole USA:ta.

Idiootti.

Äänestä
  • Häh?

    Äänestä

New Yorkissa sijaitsevassa laboratoriossa rakennettiin vuosituhannen alussa kokonaan hävinnyt poliovirus uudelleen erillisistä DNA-palasista. Niitä yhdistämällä saatiin juuri alkuperäisen kaltainen poliovirus. USA:ssa ja Venäjällä säilytetään myös Isorokkoa, joka originaaliversioon on tehokas rokote. Eri asia on, löytyykö rokotetta niihin tehostettuihin versioihin, jotka ovat muunnoksia originaalista.

Äänestä

Olen tässä miettinyt Ruotsin ja muiden pohjoismaiden erilaista reagointitapaa koronapandemiaan.

Olen pikku hiljaa alkanut pohtimaan sitä, miten eristäytymisen sijaan voitaisiin kehittää muista suojaavia toimia, jotka mahdollistaisivat yleisöjen kokkontumiset, laskettelurinteiden auki pitämiset, ravintoloiden auki pitämiset ja asiakkaat uskaltaisivat palata ravintoloihin ja työpaikoilla voitaisiin jatkaa ja kaupoissa käydä.

On nimittäin niin, että EHKÄ keinoja löytyy. Täytyy miettiä. Minulla olisi jo muutamia ehdotuksia miten toimia koko valtakunnassa. Eristäytymisen sijaan etäisyyttä. Sedifiointeja jokaisen asiakkaan jälkeen. Jonojen sijaan vuoronumeroita ja pakkoetäisyys. Hanskat käteen kaikkialla. Omat kassit kotoa kauppaan. Hengityssuojaimiin uusi malli, joka polttaa kaiken ilman ennen sen tuloa keuhkoihin. Siis ilman kuumennus ja jäähdytys hengitysmaskeissa. Kouluihin sisäilmavaihtajat uudentyyppiset ja henkilökohtaiset. Kouluissa ja työpaikoilla maskit ja etäisyydet ja ei pintoihin koskettelua ilman hanskoja, jotka desinfioitaisiin ainakin kolmesti päivässä ja ennen niiden riisumista käsistä. Ruoka- ja kahvipöydät "k, p, t, s, h" -kiellossa, eli syljen erityksen ohjaus maskien sisälle. Kokoukset virtuaalisiksi ja pienet kokoukset vähintään 2.5 metrin etäisyydelle. Kauppakeskuksissa kaiteiden koskemiskielto. Lentokentillä laatikot desinfioitaisiin jokaisen käytön jälkeen turvatarkastuksissa, joissa ei sallittaisi alle 3 metrin etäisyyksiä ihmisten välillä. Lentokoneissa erilliset hengityslaitteet matkustajille. Penkit yms. matkustusympäristöt desinfioitaisiin joka lennon päätteeksi.
Puistoihin ruuhkien tekeminen kiellettäisiin. Kaikki kauppareissut maskien kanssa ja maksut lähimaksupäätteellä. Halaukset, kättelyt ja yleisissä vessoissa käynti kiellettäisiin. Ravintolatyöntekijöille määrättäisiin pakolliset maskit ja käsineet, jotka vaihdettaisiin usein ja käsineet desinfioitaisiin.---Joko hengaästyttää? --No tämä on vasta alkua listassa.

Lääkkeitä on kokeiltava, vaikka niitä ei olisi vielä "miljoonaaneljääsataatuhattakolmea" kertaa eläimillä ensin neljä vuotta testattukaan. Testauksesta jos on oletusta tai näyttöä, että se auttaa ja jos ei auta, ei aiheuta potilaille suurta riskiä. Vaihtoehtona voi olla kuolema, joten riski kannattaa ottaa.

Rokotteissa Amerikan malli, että kokeillaan jo varhaisessa vaiheessa vapaaehtoisilla, josko auttaa. Tässä tilanteessa on parempi testata jos tiedetään, että se ei aiheuta suurta riskiä ihmisille. Vaihtoehdot ovat pahempia? Välinpitämättömyys toisen kohdalla voi olla myös se, ettei oteta riskiä auttamistarkoituksessa ja annetaan muodollisten syiden nojalla ihmisen sen sijaan kuolla lääkkeen tai rokotteen kokeilemisen sijaan.

Missä viipyy Japanilainen lääke, jonka on todettu Wuhanissa auttaneen ja jonka vahvisti myös alan suomalainen professori. Entä Turkulaisten lääke, entä Israelilaisten Brittien Amerikkalaisten rokotteet?

Autojen sisäosat desinfioitaisiin joka aamu tai ilta. Mitä muuta? --Ei, e ei nyt sentään, ei kitarisoja tarvitsisi harjata kerran tunnissa.))

Äänestä
  • Tuo on totta, eristäytymällä saadaan niin paha taloudellinen katastrofi aikaiseksi, että sen korjaantumiseen menee kymmeniä vuosia ja tuhotaan monien ihmisten tulevaisuus.

    Mutta tyttöhallitus ei kykene näkemään kokonaisuutta ja laajaa kuvaa, ovat erilaisten taustaryhmien vietävissä, sen on jokainen huomannut. Siksi tässä taitaa käydä pahin mahdollinen vaihtoehto.

    Äänestä

Todetut tartunnat on luonnollisesti vain murto-osa todellisten tartuntojen määrästä. Viruksen leviämisvauhti huomioiden tartuntoja voi olla jo pitkälle yli miljoona ja kuolemiakin on varmasti sellaisia, jotka ei ole viranomaisten rekisterissä. Eikä kaikki maat edes ilmoita lukuja. Kaikissa maissa ei ole edes järjestelmää, jolla voitaisiin muodostaa edes realistisia arvioita. Koronaviruspandemia on siis todellisuudessa median antamaa kuvaa paljon suurempi uhka, mutta on ihan odotettua, ettei media osallistu hysterian luomiseen, jonka seuraukset on ihan selvät. Ihmisen pimeät puolet vain odottaa tilaisuutta tulla esiin.

Äänestä

Tätä menoa USA menee Italian ohi tautimäärissä ja viiveellä myös kuolleissa. Italia mokasi kun ei ottanut epidemian mahdollisuutta vakavasti. Italian puolustukseksi voi sanoa, että se oli ensimmäinen Euroopan maa johon tauti iski ja siksi voi väittää että oli jonkinlainen yllätys että ensimmäinen koronamaa Euroopassa oli juuri Italia. Aasian liikenteen solmukohtana Suomella oli potentiaalia tähän rooliin.

Mutta USA on tuplamokannut, koska se näki ensin mitä Kiinassa tapahtuu ja sitten USA näki mitä Italiassa tapahtuu kun epidemia päästetään valloilleen ja silti antoi saman tapahtua USA.ssa. Kun korona oli lähtenyt Italiasta ulos niin oli selvää, että se iskee myös USA:han. Aivan kuten oli selvää, että se tulee myös Suomeen.

Trumpin on vaikea väistää vastuutaan. Trump ensin vähätteli ongelmaa ja sitten teki näyttäviä temppuja (lentokielto Eurooppaan) eikä analyysiä ja toimenpideohjelmaa (kuten vaikka Suomessa tehtiin).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

New Yorkin osavaltiossa tänään todettu peräti 12,345 uutta koronatapausta. Vaikka huomioidaan väkiluku (yli 20 miljoonaa) on se selvästi pahempi kuin Pohjois-Italiassa ja alkaa lähestyä jopa Pohjois-Italian pahimpien kaupungien lukua väkilukuun suhteutettuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu