1) Eduskunta, kutsuttiin täysistuntoon ja missä määrin Koronan tartuntaa. Lähes melkein kaikki kansanedustajat paikalla. (Huom; 10 vain saisi olla paikalla, esitys)
a) Riittäisi hallitus antamaan tietoja, sekä vaikka lisäksi juristi kansanedustaja Ojala-Niemelä perustuslakivaliokunnan edustajana, ammatti asiantuntijana.
b) Eduskunta sulkee lähes kaikki yrityksen Koronan eston leviämiseksi. Eduskunnan tulee osata käytää laajuudessaan, työssään tietokonetta. Näin myös voidaan tehdä päätöksiä, erittäin lyhyillä hetkillä. Ettei Korona leviäisi jyrkästi?
c) Enää ei tarvitse toistuen tiedoittaa vaikeuksiin joutuville yrityksille virheellistä avustusta.Vero ammattilaiset näkevät heti yritysten ja heidän työ, sekä henkilöiden tulot, eli vero ammattilaiset tietävät ketkä vain ovat avun tarpeessa. Ei tule virheellisesti jakaa tyhjätaskuille.
d) Eduskunnan täytyy tietää, että maamme kansalaisten ohjausneuvonta, kuuluu oikealle linjalle, lääkärit,sairaalat,hoito henkilökunta, poliisit, sotilaat, tullit,rajavartiostot kaupungien, kuntien kuntaliittojen johtajille,juristeille. Eli he ohjaavat ja neuvovat ja antavat lainsäädännön, määräykset ja kaiken oikean tiedot. Älkää kaikki, ei ammattilaiset sotkeutuko nyt seottamaan kansalaisia. Miten kaikki hädässä oikein saavat apua.
Olen aikanaan omannut johtotetävien viroissani, vero,ulosotto, poliisi, kuntaliitossa, pohjois maiden kuntaoikeus komitea, avun pyytämiset yli valtakunnan, evakointi johto yli rajojen, juristien ammatti työt. Vaikka olen ollut mainituissa Enontekiöllä - Muoniossa pitkään ja muilla paikkakunnilla.
Miettikää ketkä nyt ammattilaisina auttavan juuri oikein toimimaan kansalaisensa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.