Hallituksen 24.3.-20 tiedottaminen siirtyy iltaan!
Syynä, Suomen lain mukaan ei ole olemassa syitä esim. ravintoloiden sulkemiseen edes erityistilanteissa kuten nyt on meneillään!
Samoin vapaaseen liikkumiseen maan sisällä ei ole voimassa (uutisoidun mukaan) olevan lain mukaan estettävissä mitenkään.
- Vaikka poliisissa eli poliisihallituksessa ( sisäministerön alaisuudessa Vihr. Ohisalon johtamana ) ollaan jo pitkälle valmisteltu mm. nyt yli viikonlopun poikkeustilateesta johtuvia rajoituksia mm. "asiantuntija" Kuremaan johdolla kuten "rajoja Uudenmaan läänin tms. alueiden ja muun Suomen välille!
NYT EDUSKUNTA JOUTUU ENNEN TÄMÄN ESITYKSEN TOTEUTTAMISTA - valmistelemaan uuden lain ja pykäliä jotka sallivat mm. liikkumisen rajoitteiden jatkamisen kanssa!
HUOM. Meillä on "tyttöporukka" Sdp:n johdolla oleva viisikko joiden huono puoli on vain se etteivät he lakien säätäjinä ymmärrä jo olemassa olevia tai puutteellisia lakeja joiden turvin asioita voidaan edistää tai kieltää!
Monikymmen päinen "avustajien joukko" on samalla tavoin pihalla kuin 'sulanut lumiukko' tai menneen talven lumet ... maan tilanteesta!
Syynä, Suomen lain mukaan ei ole olemassa syitä esim. ravintoloiden sulkemiseen edes erityistilanteissa kuten nyt on meneillään!
Samoin vapaaseen liikkumiseen maan sisällä ei ole voimassa (uutisoidun mukaan) olevan lain mukaan estettävissä mitenkään.
- Vaikka poliisissa eli poliisihallituksessa ( sisäministerön alaisuudessa Vihr. Ohisalon johtamana ) ollaan jo pitkälle valmisteltu mm. nyt yli viikonlopun poikkeustilateesta johtuvia rajoituksia mm. "asiantuntija" Kuremaan johdolla kuten "rajoja Uudenmaan läänin tms. alueiden ja muun Suomen välille!
NYT EDUSKUNTA JOUTUU ENNEN TÄMÄN ESITYKSEN TOTEUTTAMISTA - valmistelemaan uuden lain ja pykäliä jotka sallivat mm. liikkumisen rajoitteiden jatkamisen kanssa!
HUOM. Meillä on "tyttöporukka" Sdp:n johdolla oleva viisikko joiden huono puoli on vain se etteivät he lakien säätäjinä ymmärrä jo olemassa olevia tai puutteellisia lakeja joiden turvin asioita voidaan edistää tai kieltää!
Monikymmen päinen "avustajien joukko" on samalla tavoin pihalla kuin 'sulanut lumiukko' tai menneen talven lumet ... maan tilanteesta!
Vastaukset 38
Vanhimmat
Valitettavasti kokonaisuudessaan kuva hukassa
Joo persuilta ja muilta porvareilta oppositiossa huudellessaan.
no voi pientä persupetteriä, sen takiahan säätytalolla nyt kokoontuu kaikki eduskuntapuolueet, voipi olla että joudutaan koskemaan jopa perustuslaillisiin oikeuksiin ja kiireellisenä tarvitaan 5/6 enemmistö muutosten taakse.
Ohisalo ja Li Anderson haluavat lakiin muutoksen, joka mahdollistaisi ihmisen pidättämisen "määräämättömäksi ajaksi" ja ilman, että syytettä luettaisiin, siis pelkän epäilyksen varjolla.
Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.
Kysehän on siitä, ettei nykyisillä laeilla voida rajoittaa tässä tilanteessa riittävästi kansalaisen oikeuksia.
Vaikka hallituskokemusta olisi kuinka, niin voimassa ovat kuitenkin samat lait.
Eihän tämänkään avauksen tarkoitus ole mikään muu kuin hallituksen mollaaminen.
Siinä meillä on yhteen hiileen puhaltava isänmaallinen. Enemmänkin syljeksii siihen hiileen.
Totta.
Ja miksi pitäisi rajoittaa?
Yrittäjät painaa päälle kansa painaa päälle korona ottaa uusia kohteita haltuunsa suomihan romahtaa
Alkoholin myyntiin ja tarjoiluun on laissa kellonaikarajoituksia. Eikö olisi yksinkertaisinta kieltää alkoholin tarjoilu klo 21.00 jälkeen? Eiköhän se sulkisi viikonloppuisi melkein kaiiki baarit? Ainakin kaiki yökerhot.
Niistä tulisi sitten päiväkerhoja.
Onneksi pakkolait voidaan kirjoittaa niin, etteivät ne koske niitä joilla on ihmisoikeudet. Vaikka eihän mikään laki niitä tunnu koskevan nytkään.
Kun tilanne menee mahdottomuuksiin esim. kotijuopotteluun kuten viinin ystvät Viher-vassarit sun muut niin Alkon myyntiin tulee myös rajoituksia!
Vaikka Viron matkailun tuotot jää nyt pääosin omaan taskuun Suomessa on kansna ja suvakkimummojen lipittämistä ja yliammuntaa ( kuten edellä) säännösteltävä yli 70- vuotiaiden ohella yli 18- vuotiaille!
Läski-Mummo Mummolasta!
Pallo hukassa sitä etsitään kiivaasti
Joo persuilla ja muilla porvareilla oppositiossa.
Kuuntelin pääministeriä , kuuntelee mitä asiantuntijat sanovat , asioista päättää loppukädessä eduskunta eli hän ei ole vastuussa mistään , käsitin ? Eli on vain juoksuhenkilö joka toimii ohjeiden mukaan ja muut vievät asiat eteenpäin .
Hallitus tuo eduskuntaan esityksen, eduskunta käsittelee ja päättää, niin toimii Suomessa demokratia, etkö tiennyt?
Hyvä kommentti.
AHCTUNG! AHCTUNG!
Marin: Hallitus ei saa tänään eduskuntaan uusia esityksiä
Marin: Hallitus ei saa tänään eduskuntaan uusia esityksiä
Marin: Hallitus ei saa tänään eduskuntaan uusia esityksiä
§§§
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006450958.html
Julkaistu: 14:01
Pääministeri Sanna Marin kertoo, että esitykset uusista rajoitustoimista valmistuvat huomenna.
Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi Säätytalolla, että hallitus ei saa tänään eduskuntaan uusia esityksiä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Se menee huomiselle.
Marinin mukaan pöydällä on kaksi isoa kokonaisuutta: ravintoloiden sulkeminen ja Uudenmaan eristäminen. Sen lisäksi pöydällä on työvelvoite vahvennetuilla pykälillä.
Marin ei ota kantaa, milloin uudet rajoitusesitykset saadaan eduskunnasta läpi. Se on pääministerin mukaan eduskunnan asia ja vaatii esimerkiksi asianosaisten valiokuntien käsittelyn.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esitti Säätytalolta poistuessaan arvion, että Uusimaa voitaisiin teoreettisesti sulkea aikaisintaan perjantaina.
Koronavirukselle pahiten altistuneelle Uudellemaalle on harkittu liikkumisrajoituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa, mitä aluetta mahdollinen liikkumisrajoitus tarkalleen koskisi.
UUDELLAMAALLA asuu noin 1,7 miljoonaa ihmistä. Heistä kuitenkin valtaosa, noin 70 prosenttia, asuu pääkaupunkiseudulla.
Liikkumisrajoituksen kohdistamista koko Uudellemaalle on perusteltu sillä, että rajoituksesta on helpompi viestiä ja ohjeistaa ihmiset ja viranomaiset.
Hallituslähteistä kerrottiin STT:lle, että liikkumisrajoituksia voidaan ottaa käyttöön vain, jos ne ovat välttämättömiä, koska kyse on merkittävästä kansalaisoikeuksien rajoittamisesta.
Hallitus joutuu siis punnitsemaan, onko rajoitusten kohdistaminen myös harvemmin asutuille Uudenmaan reuna-alueille välttämätöntä. Viime kädessä arvion tekee eduskunnan perustuslakivaliokunta.
STT
Meillähän on juristi pressana.
Yli-itsevarmalla säheltäjä tyttököörille ei tule mieleen kysyä apua.
Hänelle perustuslaki on pelkkä vitsi.
Jospa asia kiikastaakin siitä, että hallitus haluaisi tehdä päätökset yksin, ilman perussuomalaisia ja kokoomusta. Siksi niillä syyhyttää ja kihelmöi, tuntuu jopa nololta jos päätökset on kiinni perussuomalaisten JUU tai EI vastauksista?
Persun salaliittoteoria voimissaan.
Oikein Sauli pitäisi saada valtakunnanoikeuteen muka EUliitynnästä ja markan lopetuksesta ne eivät ole koskaan saaneet taakseen 5/6 kiireellisyyttä eikä peräkkäisiä eduskuntia vain neuvoa-antavan kansanäänestyksen, jota ennen oli jo nimiä paperissa ja valeita väitettiin EU-ajasta!
Tuli töpinää tipuihin kun Ahtisaari sairastui. Kiire alkaa kalkattaa.
Miten Ahtisaaren pariskunnan tilanne tähän kuuluu?
He ovat eläkkeellä ja tavallisia - melkein taviksia kansalaisia, korkealla eläkkeellä verottomasti jne. TURVAMIES ei estänyt rouvaa osallistumasta - joten onko nyt turvis ja sen myötä tämän palkan maksava kansakuntamme syyllisiä jos pariskunnalle käy huonosti?
Toista olisi testeistä kieltäyntyneen Sauli Niinistön kannalta asiantila tarkastelu!
Miten mahtaisi ns. valtiolliset hautajaiset - vieraat ja kansalaiset jaettuina 10 hengen ryhmiin 1,5 metrin väleissä!?
Linkki "tietoosi", kiitos.
Kumma juttu että kaikissa muissa maissa nuo ulkonaliikkumiset ym kiellot hoituu samoin tein...ehkä niillä on sitten erilainen perustuslaki vai onko sellasita ollenkaan.
No mikä hinku joillain on sulkeutua neljän seinän sisään joka jatkuisi määrättömään aikaan ehkä jopa syksyyn!?
He joilla on se viehtymys päälläsä menkää vapaaehtoisena vankiloihin!
Kiven sisään mars jos joku haluaa totaalista turvaa koronalta.
Oikein.
Valtava avustajajoukko kulkee perässä kuin sontakärpäsparvi ja yhtä tyhmänä.
Oikein kun valitsijalla sama puoluekirja ja sama koko valtionhallinnossa, johon ei syytä luottaa.
Sanna Marin:
"Meillä on valmiudet!" (valmiudet osoittutui puutteellisiksi)
"Meillä on lainsäädäntö!" (ei ollut ajantasalla)
"Tilanne on hallinnassa!" (ei ole, vaan tauti leviää hallitsemattomasti)
"Toimimme nopeasti!" (on toimittu hitaasti ja aivan liian myöhään)
Juurikin nuin, osuit naulan kantaan joka on viimeisiä nauloja hallituksen arkkuun!? 👍👍👍
👆
🧠🧠🧠🧠🧠 = viisikon aivot
👩❤️👩👩❤️👩👩❤️👩 = hallitus
Oikein paitsi, että toimia ei pidä tehdä , ennen kuin tiedetään, miten tauti etenee, mitkä lääkkeet jne. Vääriä toimia ulkonaliikkumiskiellot korona ei leviä esim. juurikaan Afrikassa , jossa väki ulkona, puuteellisessa hygieniassa, valmiuksia ei ole otettu käyttöön kuten Mehiläisen ja Pihlajalinnan sosialisointi valmiudet resurssit käyttöön!
!!! Hallituksen piti pitää tiedotustilaisuus päivän neuvottelujen tuloksesta vielä kello 21.30. Mutta se on peruttu.
24.3.2020
Hallitus: Ruokaa ei saa syödä ravintoloissa, ulos voi myydä, rajoitukset toukokuun loppuun – IS seuraa
SIIS:
Hallitus: Ruokaa ei saa syödä ravintoloissa, ulos voi myydä, rajoitukset toukokuun loppuun – !!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006450514.html
IS seuraa kiireistä politiikan päivää. Hallitus on jatkanut Säätytalolla pohdintojaan, miten ravintoloita voitaisiin sulkea ja Uusimaa eristää.
IS seuraa tilanteen etenemistä tässä artikkelissa. Seurannan löydät jutun lopusta. Uusimmat päivitykset näkyvät kärjessä.
Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoo, että hallituksen esitys ravintoloiden ja kuppiloiden sulkemisesta annetaan eduskunnan käsittelyyn jo tänään. Eduskunta aloittaa käsittelyn heti ja käy lähetekeskustelun jo tänä iltana.
Rajoitukset on määrä saattaa voimaan mahdollisimman pian, ja niiden on määrä olla voimassa toukokuun loppuun asti.
– Jos aiemmin on mahdollista näitä rajoitustoimia purkaa, niin siihen ilman muuta olemme valmiita, Marin sanoi.
Hän lupasi hallituksen tekevän kaikkensa ravintolayrittäjien ja muiden pienyrittäjien auttamiseksi vaikeassa tilanteessa.
– Tähän etsitään ratkaisuja, ja meillä on selkeä tahto, Marin sanoi.
TYÖMINISTERI Tuula Haatainen (sd) kertoi, että ravintolat voivat halutessaan jatkaa ruoan myymistä ulos. Työpaikkaruokalat voivat jatkaa toimintaansa.
– Ravintolat ovat muuten kiinni, mutta sieltä voidaan noutaa tai netin kautta tilata. Keittiö voi toimia, mutta sinne ei voi jäädä syömään ruokia yhdessä, Haatainen sanoi.
Rajoitukset koskevat Haataisen mukaan kaikkia toimipisteitä, joissa tarjoillaan ruokaa tai anniskellaan alkoholia, eli ravintoloita, kahviloita, pubeja ja yökerhoja. Syy päätökselle on se, että koronavirus leviää lähikontaktissa.
– Kaikille kehotuksena, että metrin väli, Haatainen sanoi.
HALLITUS jatkoi neuvottelujaan muista rajoittamistoimista, kuten Uudenmaan eristämisestä. Marin ilmoitti, että näistä ratkaisuista kerrotaan vasta huomenna keskiviikkona. Alun perin hallituksen oli määrä pitää asiasta tiedotustilaisuus puoli kymmeneltä.
Hallituksen piti pitää tiedotustilaisuus päivän neuvottelujen tuloksesta vielä kello 21.30. Mutta se on peruttu.
Työministeri Haataisen on määrä jossain vaiheessa iltaa tulla esittelemään eduskuntaan laki ravintoloiden sulkemisesta toukokuun loppuun asti. Voit seurata alla olevasta videosta suoraa lähetystä eduskunnasta.
>>>>>>>>>>>>
Päätapahtumat
19 min. sitten Eduskunnassa istunto lauantaina
26 min. sitten Ensin päivän muut aiheet, hallituksen lakiesitys salissa illan viimeisenä aiheena
37 min. sitten Ei enää tiedotustilaisuutta illalla
45 min. sitten Laki ravintoloiden sulkemisesta - käsittely eduskunnassa alkaa kello 20.15
46 min. sitten Eduskunnan keskustelu keskeytetään, Haataisen esittelemä laki tulossa saliin
NÄYTÄ LISÄÄ(3 KPL)
Päätapahtumat
19 min. sitten Eduskunnassa istunto lauantaina
26 min. sitten Ensin päivän muut aiheet, hallituksen lakiesitys salissa illan viimeisenä aiheena
37 min. sitten Ei enää tiedotustilaisuutta illalla
Jätä nyt jo helvetti ne ravintolat rauhaan. Kukaan ei siellä ole tartuntaa saanut. Koulun opet, lääkärit ja matkailijat sitä on levittänyt. On se ihme, ettei vittu saa rauhassa edes kuppilassa vetää aamupalaa. kun tuulipukua ahdistaa niin pirusti, vaikkei itsellä ole siellä varaa syödä.