Tahtoisin niin kertoa miehelle IRL, miksi ihailen häntä ja miksi ihastuin häneen niin rajusti, ja rakastuinkin. Mutta en uskalla enää. Meillä oli molemminpuolista ihastusta, mutta sitten kaikki meni pieleen. Hän on minua, vanhempaa naista, aika paljon nuorempi, mutta ei se ole se mihin ihastuin, eikä edes hänen varsin miellyttävä ulkonäkönsäkään. Hän on älykäs ja huumorintajuinen, mutta ei nekään ole se mikä hänessä on hienointa.
Ihailen hänessä eniten sitä, miten hän käyttäytyy aina niin ystävällisesti ja kauniisti kaikkia kohtaan. En tajua, miten joku pystyy hallitsemaan tunteensa niin hyvin, että vaikka toinen käyttäytyy tyhmästi tai tekee jotain väärin, hän käyttäytyy silti aina hyvin ja ystävällisesti. Jopa sen ainoan kerran kun olen nähnyt hänet vihaisena, se oli vain lyhyt väläys hänen silmissään - pelottavan näköinen ilme, myönnetään - ja sitten hän oli taas oma ystävällinen itsensä. Minä ansaitsin sen, että hän oli vihainen. Käyttäydyin asiattomasti. Silti hän käyttäytyi siinäkin tilanteessa korrektisti ja ystävällisesti. Itse olen impulsiivinen ja kiivasluonteinen, vaikka en koskaan väkivaltainen, ja lepyn nopeasti. Välitän ihmisistä, mutta en pysty olemaan kiltti ja ystävällinen joka tilanteessa.
Mietin, uskaltaisinko kuitenkin joskus kertoa tämän hänelle? En tiedä olisiko siitä mitään iloa kenellekään? Meistä tuskin enää mitään tulee, mutta haluaisin ilahduttaa häntä. Haluaisin hänen tietävän, että arvostan häntä ihmisenä, ja arvostaisin vaikka en olisi koskaan ihastunut häneen. Ja kertoisin myös, että muutkin ovat sanoneet, että hän on mahtava tyyppi.
Mutta en minä enää uskalla. Ehkä on parempi, että vain jätän hänet rauhaan. Toivottavasti joku toinen kertoo hänelle, että hän on mahtava tyyppi!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.