muutenhan tulis kapina.
Viinakaupat sentään pysyy auki
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Älä huoli, vapuksi suljetaan nekin, hyvissä ajoin. Vappuna on ulkonaliikkumiskielto voimassa, sotilaat ja poliisit valvovat sitä koko maassa.
No se onkin hyvä uutinen näin kaikkien kieltojen aikakaudella. Siitä Sanna Mariinille suuren johtajan kunnia. Tuo vappu vaikuttaa jo tosi pahalta, eikö Sitten Sanna pidä omista äänestäjistään huolta ja sallisi vapun vieton ja perinteiset vappumarssit, oikei poliisien ja armeijan valvomina. Vai tunteeko Marin olevansa jo presidentti.
Viina pitää kansan hiljaisena
Alkoholin osto sallittu vain desifiointi aineeksi.
Millään muulla tavalla ei sitä nyt saa käyttää.
Jos alkot menisi kiinni ei siitä ilmoitettaisi etukäteen sillä hallitus voi sulkea ne tuosta vaan ilman mitään eduskunnan istuntojakaan. Voivat laittaa myös kaupoissa myytävät oluet kieltoon jos haluavat ihan ilman perustuslakivaliokunnan kiemuroita:=)
Nyt kannattaa hamstrata viinaa, säilyy vuosia.
Bisse vaan 3kk
Nyt kannattaa hamstrata viinaa, säilyy vuosia.
Bisse vaan 3kk
Nyt kannattaa hamstrata viinaa, säilyy vuosia.
Bisse vaan 3kk
Kossu sentään saatiin ruokakauppoihin. Myydään peitenimellä käsihuuhde.
Kannattaa täyttää varastot ihan kaiken varalta, joka kauppakäynnillä vähän lisää täytettä.
Ja Te-toimisto!
Soittelevat edelleen uhkauspuheluita.
Uhkaavat karenssilla ja palkattomalla pakkotyöllä!
Niinkö tekee?
Työttömiä ei ole unohdettu.
Työllistymissuunnitelmaa pitäisi tässä laatia seuraavalle kolmelle kuukaudelle. Ideoita?
Noi brenguhandelit vois duunaa fakkii, nii slurgeille ja jäis enemmän aikaa valvoo liittymiä kun ei olis järjestyshäiriöitä niin sbulisti.
Moni lojuu himassa kun duunit on kiinni. Niille jää aikaa lotraa brengun kans ja siit voi seuraa himassa ongelmii kun sklodditki on himassa, koska skoletkin on fakissa. Kapakat ja lähes kaikki muutki mestat on fakissa, siks monet tylsistyy himassa lojumisee. Tilanne voi äkkiä kärjistyy flaidikseks, jonka lopettamisee tarvitaa slurgeja.
En lähtisi kapinoimaan, laki on aika selvä ja julma.
EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSKIRJAN SELITYKSET (*) (2007/C 303/02)
Nämä selitykset on alun perin laatinut Euroopan unionin perusoikeuskirjan valmistelukunnan puheenjohtajisto
C 303/17 (Sivunumero)
C 303/18
Selitys 2 artiklaan — Oikeus elämään
1. Artiklan 1 kohta perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäiseen virkkeeseen, joka kuuluu seuraavasti:
”1. Jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa.”
2. Tämän määräyksen toinen virke, joka koskee kuolemanrangaistusta, on korvattu voimaan tulleella Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuudennella lisäpöytäkirjalla, jonka 1 artiklassa todetaan:
”Kuolemanrangaistus on poistettava. Ketään ei saa tuomita tällaiseen rangaistukseen, eikä tällaista rangaistusta saa panna täytäntöön.”
Perusoikeuskirjan 2 artiklan 2 kohta perustuu tähän määräykseen.
3. Perusoikeuskirjan 2 artiklan määräykset vastaavat edellä mainittujen Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan artiklojen määräyksiä.
Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti niillä on sama merkitys ja kattavuus. Näin ollen yleissopimuksessa olevien ”negatiivisten” määritelmien on katsottava sisältyvän myös perusoikeuskirjaan:
a) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan 2 kohta:
”Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä:
a) kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
b) laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;
c) mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.”
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32007X1214(01)&from=ES
Kuolemantuomio yleisellä tasolla on siis EU:ssa kielletty, mutta sieltä löytyy pykälät poikkeustapauksiin. (Yllätys, yllätys.)