Tämä on sinulle rakkaani, vaikka tiedän että et lue tätä.
Meillä on ollut ihana paikka jossa olemme viettäneet paljon aikaa moneen kertaan hyvässä seurassa mukavien ihmisten kassa. Paikkaan liittyy myös mukavia muistoja.
Meidän molempien oletettiin tulevan taas tänä pääsiäislauantaina sinne. Vaikka oletkin jättänyt minut, niin olisin silti toivonut Sinun tulevan sinne. Lähetin sähköpostia Sinulle että tuletko kuitenkin kuten aina ennenkin.
Tänään - tai oikeammin eilen - on jo yli puolenyön, soitit ja sanoit tulevasi koska paikka on tärkeä myös sinulle. Sanoit että tuot myös yhden ystävän mukaasi. Kysyin että kenestä on kysymys. Oli kysymys miehestä joka kuulema on vain ystävä. Sanoin että parempi että et tuo. Se loukkaa minua. Hänhän on aivan ulkopuolinen mutta tule yksin.
Ei käynyt. Joko molemmat tai ei kumpikaan. Mikä se semmoinen ystävä on? Pelkkä kaveriko? Ei perkele - sulla on uusi mies. Kuinka saatat kysyäkään tuota minulta? Miten voit loukata minua noin syvästi? Olisit pitänyt tietonasi. Ja näin pian. Jos et jaksanut elää kanssani, niin sen voin vielä ymmärtää. Mutta että merkitsin sinulle niin vähän, sitä en ymmärrä.
Olimme viimeisten kavereiden kassa paikalla myöhään yöhön. Oli hiljaista ja upeaa. Täysikuu loisti ja kuun silta kiilsi meren jäällä. Pöllöt huhuilivat. Siis ne samat joita viime vuonna lähdimme varata vasten kuuntelemaan. Emme muka kuulleet yhtään, vain jotkut ketut tai koirat rääkyivät metsässä. Kaupunkilaistolloja kun olemme, niin emme tajunneet että ne olivat kiimaisia lehtopöllöjä eikä mitään rääkyviä kettuja tms. Nyt ne kyllä vain huhuilivat, eivät rääkyneet.
Roudasin loput kaverit autolla sieltä metsän keskeltä koteihinsa. Lähdin kapakkaan. Itkin siellä hiljaa koko ajan. Oli sellainen olo että jos mulla olisi ollut pyssy niin olisin ampunut itseni.
Meillä on ollut ihana paikka jossa olemme viettäneet paljon aikaa moneen kertaan hyvässä seurassa mukavien ihmisten kassa. Paikkaan liittyy myös mukavia muistoja.
Meidän molempien oletettiin tulevan taas tänä pääsiäislauantaina sinne. Vaikka oletkin jättänyt minut, niin olisin silti toivonut Sinun tulevan sinne. Lähetin sähköpostia Sinulle että tuletko kuitenkin kuten aina ennenkin.
Tänään - tai oikeammin eilen - on jo yli puolenyön, soitit ja sanoit tulevasi koska paikka on tärkeä myös sinulle. Sanoit että tuot myös yhden ystävän mukaasi. Kysyin että kenestä on kysymys. Oli kysymys miehestä joka kuulema on vain ystävä. Sanoin että parempi että et tuo. Se loukkaa minua. Hänhän on aivan ulkopuolinen mutta tule yksin.
Ei käynyt. Joko molemmat tai ei kumpikaan. Mikä se semmoinen ystävä on? Pelkkä kaveriko? Ei perkele - sulla on uusi mies. Kuinka saatat kysyäkään tuota minulta? Miten voit loukata minua noin syvästi? Olisit pitänyt tietonasi. Ja näin pian. Jos et jaksanut elää kanssani, niin sen voin vielä ymmärtää. Mutta että merkitsin sinulle niin vähän, sitä en ymmärrä.
Olimme viimeisten kavereiden kassa paikalla myöhään yöhön. Oli hiljaista ja upeaa. Täysikuu loisti ja kuun silta kiilsi meren jäällä. Pöllöt huhuilivat. Siis ne samat joita viime vuonna lähdimme varata vasten kuuntelemaan. Emme muka kuulleet yhtään, vain jotkut ketut tai koirat rääkyivät metsässä. Kaupunkilaistolloja kun olemme, niin emme tajunneet että ne olivat kiimaisia lehtopöllöjä eikä mitään rääkyviä kettuja tms. Nyt ne kyllä vain huhuilivat, eivät rääkyneet.
Roudasin loput kaverit autolla sieltä metsän keskeltä koteihinsa. Lähdin kapakkaan. Itkin siellä hiljaa koko ajan. Oli sellainen olo että jos mulla olisi ollut pyssy niin olisin ampunut itseni.
Vastaukset 12
Vanhimmat
olen suurinpiirtein samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. olemme olleet vaimon kanssa yhdessä yli 20 vuotta, lapsiakin on jo useampi. Vaimo on muuttanut pois kotoa, koska olemme kasvaneet erilaisiksi. Todellinen syy on että hän on löytänyt toisen, muttei tätä pysty kertomaan. Kaikkein pahinta mielestäni on kun itse tietää totuuden muttei saa sitä toisesta ulos. Sitten kun sen joskus kuulee niin se on varmasti valtava shokki, vaikka sen jo tietää olevan edessä.
Haluan sinun tietävän että meitä samanlaisessa tilanteessa olevia on varmaan useita. jos tiellä ei ole lapsia niin uskon että sinä selviät tilanteesta nopeammin kuntoon. Itselläni päällimmäisenä huolena nyt on saanko pitää lapseni vai joudunko lähettään heidään parin sadan km päähän uusioperheeseen.
käy...sehän on jo ennestään selvää! joudut...lähettämään lapset uusioperheeseen ja itse saat tapaamisoikeudet,,,tää vaan ihan omasta kokemuksesta.
Kysy lapsiltasi mitä mieltä he ovat...kumman kaa haluavat asumaan..yli 12wee lasten mielipiteet painaa jo oikeudessakin...tsemppiä sinulle nimetön...kyllä se siitä..
No teillä on sentään lapsia mitä kaivata ja joista tapella. Itselle jäi vain tyhjä rukkanen käteen erosta. Eikä lapsia enää ehdi hankkimaan. Kun tänään täytin 40 v..
Se mitä kirjoitit on monelle meistä yksin jääneelle tuttua. Tietyt paikat, päivät hetket tuovat muistoja mieleen. Sitä toivoo kovin, että se toinen voisi olla rinnalla jakamassa niitä kauniita muistoja, jotka siihen hetkeen tai paikkaan liittyy. Antaisin itsekkin paljon jos voisin jatkaa mieheni kanssa niitä onnenhetkiä mitä meillä oli, mutta kun en voi. En edes voi nähdä hantä. Sinä kuitenkin voit, vaikka se varmaan tuottaa tuskaa, mutta tuskaa on monenlaista. Itselläni lapset j akauniit muistot auttavat ja pakottavat jatkamaan.
Koeta ajatella mitä elämällä on sinulle tarjota, ehkä kumppanisi joskus vielä ymmärtää mitä on menettänyt jopa katuukin tekojaan. Ehket kuitenkaan halua kumppania jonka ajatukset jatkuvasti ovat muualla.
Uskon ja toivon, että elämä antaisi minullekin vielä joskus kumppanin, joka veisi jalat alta ja tunne olisi molemmin puolinen. yritä ajatella niin sinäkin.
Kaikkien meidän on joskus aika jättää tämä maailma, mutta turha sitä itse jouduttaa on.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi, uskoa ja toivoa Sinullekin ystäväni.
Älä huoli, en minä olisi kuitenkaan itseäni ampunut. Oli vaan sellainen olo. Olen vahva. En ole masentunut mutta pohjattoman surullinen.
Olen itse joskus kiikkunut kuoleman porteilla pidemmän aikaa joten osaan arvostaa elämää. Silloin sitä osasi arvostaa jopa tylsää heräämistä syksyiseen räntäsateeseen ja menemistä vaikka hammaslääkärille tai johonkin vielä epämiellyttävämpään paikkaan, kuten esim. vaateostoksille.
Eipä sen mun huolehtiminen paljon sinua auttaisikaan. Hyvä kun olet vahva. Sitähän sanotaan että mikä ei tapa vahvistaa.
Tämä elämän lienee tapana koetella meitä ns. vahvoja persoonia milloin enmmän milloin vähemmän.
Paistaako sielläkin kevätaurinko yhtä kauniisti kuin täällä.
Aurinkoista päivän jatkoa
Eilen paistoi, nyt on pilvistä.
"Sitähän sanotaan että mikä ei tapa vahvistaa."
Tuo sanonta on myös minun vakiofraasejani.
Kärsimyksestäkin voi oppia.
Sääli vaan että sitten kun on kaiken oppinut, niin on vanha ja kupsahtaa pois. Sitä ennen kuljemme kivistä opin polkua.
Ei koskaan ehdi oppia kaikkea, tai sitten minä olen todella hidas oppimaan. Niinpä päätinkin liittyä opiskelijoiden kerhoon.
Kiviselläkin tiellä nuo kivet muuttuu välillä sepeliksi niin on hiukan helpompi kulkea yli vaikka jalkapohjia pisteleekin.
Voisinpa sanoa jotain lohduttavaa, tuli puolestasi surullinen olo. Yritä nyt keskittyä omaan elämääsi seuraavasta sekunnista eteenpäin, jos selviät sen, niin taas seuraavan, jne. Rakenna omaa jaksamista ja käy vaikka metsässä huutamassa surua pois. Laita tavoitteeksi saada yksi kokonainen päivä jolloin illalla nukkumaan mennessä voisit sanoa että tämä päivä kannatti elää etkä tuntenut surua juuri lainkaan.
Paljon voimia surun läpi käymiseen ja niihin pieniin askeliin joita siihen yhteen sekunttiin tarvitset.
Kiitos! Kyllä minä selviän, olen selvinnyt ennekin, kuten tuo vanhempi "Pupuliini" tapaus. Silloin opin kuinka suru tulee aaltoina.
Nykyinen eroni on vaan niin tuore (alle 4 kk) että se on vielä kovin kipeä. Ja suhde oli pitkä asuimme yhdessä.
Yleensä olen voinut hyvin, joskus välillä vaan tulee oikein kunnon surutsunami joka saa hetkeksi jopa työkyvyttömäksi.
En huudan metsään - huudan tänne ja sivuilleni. Se on surutyötä. Joku sanoi täällä jo aiemmin että surua kannattaa purkaa paperille. Minä puran ja laitan muidenkin luettavaksi. Tuntuu tehokkaammalta.
Olen puhunut exäni kanssa puhelimessa sen jälkeen. Kyllä se kaveri taitaa kuitenkin olla vaan ystävä. Mutta on vain ajan kysymys milloin hänellä on uusi.
Hei, kuulostat aivan ihanalta ihmiseltä, jonka toinen on hylännyt.
Tuntuu aivan varmaan pahalta, kun sinut on jätettu mutta älä haikaile jättäneen perään. Siitä tulee sinulle aina huono mieli. Ala elää uudelleen - ehkä se vie aikansa mutta onnistut siinä. Tuhannet muut tekevät samoin.
Olen itse jättänyt aikanaan mieheni. Hän eli yksinäistä elämää sen jälkeen n. 3 vuotta. Totta kai se tuntui minustakin pahalta, kun kuulin, mitä kaikkea hän tuona aikana joutui kokemaan.