Mietin, että miksi omakantaan ei ole tullut kaikkia tuloksia mitä on tutkittu? Voiko olla niin että jos joku tulos on huono/poikkeava, sitä ei laiteta näkyville vaan se kerrotaan lääkärikäynnillä?
Mulla tutkitaan monia neurologisia juttuja, ensisijainen epäily ja oireet on narkolepsia ja ms tauti. Tutkimuksia oli paljon sekä verestä että likvorista. Nyt on niin että kaikki tutkimustulokset paitsi oreksiini (kertoo narkolepsiasta) on omakantaan tullut ja ovat normaaleita. Lääkäri on ensi viikon alussa ja tutkimuksista on aikaa useita viikkoja, eli piti olla valmis jo ajat sitten( ja ennen tätä korona hässäkkää) .
Omakanta tulokset
Anonyymi
1
247
Vastaukset
- Anonyymi
Osa tutkimuksista voi vaatia pidemmän ajan ja siksi ne tulevat näkyville vasta myöhemmin.
Lääkäri on voinut myös sulkea joitakin tuloksia niin ettei ne näy omakannassa ennen kuin hän on keskustellut potilaan kanssa. Esimerkiksi positiivisen syöpälöydöksen näkyminen omakannassa ennen lääkärin kanssa keskustelua, voi olla aika rankkaa.
Vaikka tulokset olisivat poikkeavia ohjearvoista, ne näkyvät omakannassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 346686
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353701Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533612Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu453501Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243066- 512873
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod332757- 342552
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272435Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252408