Minulla on

aivan ihana aviomies ja todella hyvä isä lapsillemme. On vaatinut ehkä liian paljon, että tähän tilanteeseen on päästy. Kymmenen vuotta puhetta, puhetta siitä, millainen on parisuhde. Itkua ja mielenpahoitusta. Ei ole minulla kaikki kohdallaan, kun tunnen miestäni kohtaan sääliä, sääliä siitä, etten ole hänelle riittävän hyvä.

En tunne rakkautta, mieheni on oppinut paljon, niinkuin minäkin, kaiken pitäisi olla hyvin, mutta minä tunnen vain sääliä.
2359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei voi puhua - sitä pitäisi vain elää... Miksi ihmeessä kuvittelet,ettet ole tarpeeksi hyvä miehellesi ja miksi häntä pitäisi vielä sääliä?

Yleensä ikävä kyllä on niin, että ns. hyvät ja ihanat ihmiset ovat piruja valepuvussa. Meinaan, etteivät he tunnista eivätkä tunnusta huonoja puoliaan. Mikään ei ole suhdetta rassaavampaa kuin aina, ah niin, kelpo, kunnollinen, vastuuntuntoinen, kiltti ja ihana kumppani! Tottakai siinä toinen tuntee alemmuudentunnetta. Suhteessa täytyy olla vastavuoroisuutta niin parin kesken kuin molemmissa osapuolissa itsessään.

Äänestä
  • suhteesta puuttuu eläminen ja vastavuoroisuus. Mies hakisi ilmeisesti minulle vaikka kuun taivaalta, jos minä pyytäisin ja hän sen vielä muistaisi. Vapaaehtoinen tarjonta on minimaalista. Luterilasen kasvatuksen tulokset on hyvin näkyvissä jokapäiväisessä elämässä, tasaisen rauhallista suhtautumista, arvomaailman huipulla on työ, lapset, vanhemmat, neljäntenä minä.

    Säälin siksi, kun tiedän minulla olevan paljon paljon enemmän annettavaa suhteelle, mies jää paljosta paitsi. En pysty tai halua antaa enempää asioiden näin ollessa. Tuntuu kuin kaikki roikkuisi ilmassa, ettei oikein millään ole oikeasti väliä. Asioita tehdään vain tekemisen pakosta, luulemalla, että se on oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ria kirjoitti:

aivan ihana aviomies ja todella hyvä isä lapsillemme. On vaatinut ehkä liian paljon, että tähän tilanteeseen on päästy. Kymmenen vuotta puhetta, puhetta siitä, millainen on parisuhde. Itkua ja mielenpahoitusta. Ei ole minulla kaikki kohdallaan, kun tunnen miestäni kohtaan sääliä, sääliä siitä, etten ole hänelle riittävän hyvä.

En tunne rakkautta, mieheni on oppinut paljon, niinkuin minäkin, kaiken pitäisi olla hyvin, mutta minä tunnen vain sääliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu