50 v sitten suomalaisilla oli parempi vastustuskyky

Tämä johtui siitä että kouluissa oli tiukempi kuri ja lasten vanhemmat olivat suurelta osin sota-ajan sukupolvea. Ruikuttaminen oli luonteenheikkoutta ja äidit eivät olleet jatkuvasti vahtaamassa jos kohta pentu työnsi matoja ja kuoriasia suuhun ryömiessään kontalleen nurmella. Siihen aikaan oli tyypillistä että pojat työnsivät sormen sieraimiin ja söivät räkää. Lapsille kehittyi parempi vastustuskyky. Nykyään ollaan jo liian hygienisia ja hysteerisiä pikkujutuista. Muistan hyvin että eräässä vuokra-asunnossa oli kerran pikkutyttö lattialla istumassa (taisi olla 1967) kädessään keksi jonka päällä oli kakkaa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi he sitten kasvattivat omista lapsistaan uusavuttomia?

Sotien jälkeinen sukupolvi ei ainakaan osannut lastenkasvatusta se on käynyt selväksi.

Äänestä
  • Ette huomannut että väestön keski-ikä on huomattavasti korkeampi kuin nykyään kuin 50 vuotta sitten.

    Äänestä

Hygienia huuhaa tuli 1980-luvulla samalla kun nuoriso alkoi liikkua vähemmän. Armeijan tutkimukset osoittavat että Suomen kovakuntoisimmat ja terveimmät ikäluokat ovat v. 1957-1965 syntyneet.

Äänestä

Kiinalaisillahan se vasta hyvä hygienia on olli kautta aikan? Ja näinollen hyvä vastustuskyky? Hah

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä johtui siitä että kouluissa oli tiukempi kuri ja lasten vanhemmat olivat suurelta osin sota-ajan sukupolvea. Ruikuttaminen oli luonteenheikkoutta ja äidit eivät olleet jatkuvasti vahtaamassa jos kohta pentu työnsi matoja ja kuoriasia suuhun ryömiessään kontalleen nurmella. Siihen aikaan oli tyypillistä että pojat työnsivät sormen sieraimiin ja söivät räkää. Lapsille kehittyi parempi vastustuskyky. Nykyään ollaan jo liian hygienisia ja hysteerisiä pikkujutuista. Muistan hyvin että eräässä vuokra-asunnossa oli kerran pikkutyttö lattialla istumassa (taisi olla 1967) kädessään keksi jonka päällä oli kakkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu