Potkut liiasta työnteosta

Anonyymi

Työpaikalla tuli taas esiin työnantaja-työtekijä - ristiriita, tosin aivan päinvastoin kuin yleensä. Minä olen työntekijä, porvarillisen kasvatuksen saanut, mielestäni työ pitää tehdä jos sellaisen näkee. Esimieheni on taas vasemmistosissi, kyynärpäitä käyttäen pääsi nykyiselle pallilleen.

Eli jäin 2 viikkoa sitten pitämään viimeisiä vuosilomiani, otin työpaikalta mukaan pari rästityötä, joiden deadline on vappuna. Eli mietisken niitä ja pyöräytän koodia jos aikaa on ja tekemisen puute yllättää. Palasin tänään maanantaina töihin ja esimies patisti tekemään juuri tätä projektia. Minulla oli jo toinen homma menossa joten huikkasin vain että "tein sen viime viikolla".

Pomolta paloi hihat. Se nätisti sanottuna rähjäsi että töitä ei tehdä vuosilomalla. En sanonut mitään kun sillä oli saarna-vaihe päällä. Tilanteessa oli muutama työkaveri kuulemassa. Lopulta se pääsi siihen vaiheeseen että se oli saanannut itsensä pussiin, olin kuulemma häirikkö joka rikkoo työpaikan hyvän hengen ja siksi työsopimukseni puretaan välittömästi.

Selvä homma, en ole urputtaja-tyyppiä. Pomo sanoi että työsuhde puretaan, käänsin sille selkäni, otin omat kamat työpöydältä ja sanoin että lähetä työtodistus postitse. Se jäi hiljaisena katsomaan perääni. Soitti ruokatunnin jälkeen että hän vähän kiivastui. Kerroin että kyllä asia on selvä, purit työsopimuksen todistajien kuullen ja minä hyväksyin purkamisen. Ei siinä mitään, olen menossa tunnin päästä toisen työpaikan haastatteluun.

Puhelu loppui siihen. Eikä asiassa ole mitään epäselvää. Toivottavasti maksaa kaksi pitämätöntä työpäivää kuluvalta vuodelta ja seuraavat täydet vuosilomat. Kummaa hommaa kun työnantaja ei anna töitä tehdä, ja ilmaiseksi vielä??

8

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko töissä Uudenmaan Te-toimistossa?

    • Anonyymi

      Aloitus voi olla trolli, mutta tosiasia on kuitenkin se, että lomalla ei tule miettiä eikä eritoten tehdä mitään työhön liittyvää. Loma on vain lomaa ja rentoutumista sekä työstä palautumista varten. Jos lomillaan sortuu työntekoon, pomo näkee työntekijän heti seuraavana burnout-riskiyksilönä, joka saikuttelee seuraavat kuukaudet, koska ei osannut lomallaan hidastaa. Ja tämä pelko on mielestäni täysin aiheellinen, etenkin nuorten kohdalla. Joissain sopimuksissa on erikseen kohta että töiden teko loma-aikana on sopimusrikkomus.

    • Anonyymi

      Ei ole trolli, vaan ihan oikeaa elävää elämää vuonna 2020, maaliskuun 30. Päivänä. Olin yksi paikalla olleista. Kannattaa hommata se kesämökki, et jouda työpaikan asioita enää lomalla miettimään. Pidetäänhän se saunailta kuitenkin?

    • Anonyymi

      Kukin elää tyylillään. Jos olet noin ammattilainen työssäsi, että perään soitellaan, niin onnittelut vaan. Muista kuitenkin että kun ikää tulee 40 , olet kehäraakki, jota ei oteta enää töihin mihinkään. Itse ko. asian kokeneena perustin oman firman ja työllistän nyt 8 muutakin ihmistä.

      • Anonyymi

        Kaikki omistajaa lukuunottamatta alle 40 ?


    • Anonyymi

      Onhan tuollaisia vähän outoja tapauksia ollut aiemminkin. Eräs tuttavani oli kuorma-autokuskina kunnan palveluksessa. Kun ei viitsinyt istua työpisteessä auton hytissä laiskana kun miehet teki töitä, niin hänkin alkoi vähän auttelemaan miehiä siinä odotellessa. Eihän se sopinut, savustettiin ulos koska eihän autokuskin sovi tehdä duunarien töitä.

    • Anonyymi

      Tosi harmillista sinulle, mutta kun tilallesi palkatut kolme matua tekevät samat hommat halvemmalla, kuin sinä kaikkine ylitöinesi, niin sehän on vain aivan luonnollista.

    • Vuosilomalaki määrää (38§):

      Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta

      1) laiminlyö antaa työntekijälle tässä laissa säädettyä vuosilomaa taikka pitää työntekijää työssä vuosiloman ajaksi määräämänään aikana,

      on tuomittava vuosilomarikkomuksesta sakkoon.

      Tässä tapauksessa työnantajan edustaja ei pitänyt työntekijää työssä vuosiloman aikana edes huolimattomuuttaan. Mikään ei kiellä työntekijää lahjoittamasta työpanostaan työnantajalle vapaa-ehtoisesti, vaikka se tietysti sotii työsuojeluperiaatetta vastaan, jota varten työaikalaki on olemassa. Työntekijä ja työnantaja voivat aina sopia työnteosta vuosiloman aikana, mutta velvollisuus työntekoon sen aikana on vain poikkeuksellisesti.

      Tässä tapauksessa työnantajan edustaja purki työsopimuksen jokseenkin perusteettomasti. Työntekijällä olisi mahdollisuus vaatia hyvitystä vähintäänkin irtisanomisajan palkasta ja kanne olisi luultavasti menestyksellinen.

      Työsuhteen purkaminen on rankin keino, jolla työnantaja voi työntekijää kohdella ja se edellyttää erittäin painavia perusteluja. Missään tapauksessa työsuhteen purkamista ei voi käyttää lämmenneiden tunteiden "tuuletuskeinona" ja peruuttaa purkamista aina kun tunteet ovat viilenneet. Purku on purku ja astuu voimaan välittömästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      73
      4271
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2738
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2497
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2432
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      109
      2318
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2194
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      609
      1946
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe